Välkommen till 25 Manna

Perjantai 4. lokakuuta.

Ylistaron Esson pihamaalla Isoo Antti alkaa täyttyä monensorttisista rastin-metsästäjistä ja huoltojoukoista. Ruotsi kutsuu kulkijoita luokseen 25 Mannan merkeissä ja matkal-la valmistaudutaankin tulevaan kulttuurishokkiin katsomalla kielikylpyvideo 'Fucking Åmål' ja ettei vain keneltäkään unohtuisi, mistä ollahan kotoosin, katsotaan varmuuden vuoksi vielä pohja-laisuhon ylläpitäjä, 'Häjyt' . Parin pysähdyksen ja Tampereen täydennysjoukkojen noukkimisen jälkeen Isoo Antti lasteineen saapuu Suomen Turkuun, ja pian laiva onkin lastattu ainakin kompasseilla, suunnistuspiikkareilla, suunnistusvaatteilla ja -aatteilla sekä tietenkin rastiliput silmissä siintävillä suunnistajilla, huolto- ja valmennusporrasta unohtamatta.

Ilta laivalla kulahtaa nopeasti tax free -shoppailussa, karaoken pyörteissä, ja muuten vain laivan käytävillä kuuhaillessa, mutta kisaan keskittyminen kaataa unisimmat punkkaan jo aikaisessa vai-heessa, kun Silja halkoo matkaansa kohti horisontissa siintävää länsinaapuria.

Lauantai 5. lokakuuta.

Aamu alkaa suurelle osalle matkaajia buffet-mässäilyllä, jonka jälkeen on aika rohkaista mielensä ja astua naapurimaan kamaralle. Uskollinen Isoo Antti odottelee jo kyydit-täviään pirteän kuskimme kanssa sataman liepeillä ja hetkessä hujautamme Kapelskärin satamasta kohti kisapaikkaa. Linkassa saamme kuultavaksemme kuvauksia kisamaastosta, ja mietittäväksi jää, mitä mahtaakaan pitää sisällään maasto, joka on 'maltillisesti kumpuilevaa' ja jossa 'vuorten välissä on viljeltyä metsää'. Mielenkiinnolla jäämme myös odottelemaan, miltä aito ruåtsalainen harva tiheikkö oikein näyttää.

'Välkommen till 25 Manna' -teksti ja saloissa liehuvat liput toivottavat kisaajat tervetulleiksi kilpailuihin, ja ainakin ensikertalaisille Mannan kokijoille myös suomalaisen kuuluttajan tervetulotoivotus ja kisan kulun seuraaminen omalla äidinkielellä ovat ehdottoman positiivisia huomioita, joista siis täydet pisteet Ruåtsille. Vain bajamajajonoissa olisi ollut lyhentämisen varaa varsinkin kilpailun alkupuoliskolla, kun kaikilla reippaan kolmensadan joukkueen jäsenillä tuntui olevan hätä aivan samaan aikaan, mutta siitäkin on kuitenkin sanottava, että paperin riittäminen kaikille oli yllättävä, mutta ehdottomasti positiivinen juttu.

Seurateltta kasataan kokoon laskettelurinteen puoliväliin, josta avautuu kaunis näkymä alhaalla aaltoilevaan merenpoukamaan ja maalisuoralIekin.

Alkaa yleinen häslinki, kun osa alkaa vaihtamaan ylleen suunnistusvaatteita, toiset lähtevät tunniksi vessajonoon, osa suuntaa kulkunsa yhteislähtöä seuraamaan ja loput haahuilevat ympäriinsä muuten vain. Sanna ja Mervi

Erilaisia suunnistuskenkiä ?

Lähtölaukaus pamahtaa ja siellä jossain Mike säntää matkaan Myös kisan viimeinen rasti kerää katselijoiden mielenkiinnon, sillä erilaisia alastulotyylejä pieneltä jyrkänteeltä on kiva katsella ja maalisuorallakin on kiva huikkia viime hetken kirihuutoja ohijuokseville kilpaveljille ja -siskoille.

Vasemmalla Matti H. näyttää mallia Ja kisapaikka näyttäytyykin kauneimmillaan juuri rantaviivalla, jossa osa juoksijoista tekee yllättävän ratkaisun päättämällä loiskutella maalia kohti ihan vesirajan tuntumassa.

Kaikki 25 kilpailijaa ovat yllättävänkin nopeasti suorittaneet joukkueen kunnialla maaliin ja sijoitukseksi kehkeytynyt 109 on ylpeilyn arvoinen suoritus

Paluumatkalla takaisin kohti laivaa Isoo Antti on tulvillaan odotuksen tuntua kuin jouluaattona, kunnes odotus palkitaan ja porukka saa vihdoin kartat käsiinsä. Ilmassa leijuvissa puhekuplissa on luettavissa enimmäkseen sanoja 'pummata, peesata, jahkunta ja uhkunta' sekä lauseita 'tästä mä meinasin juasta ohitte, täs meni hyvä juntu, nämä rastinvälit mä vaan yritin roikkua letkan peräs, täs oli palio hajontarastia, aijaa, mä olin sittekki kartalla koko ajan ja ei tämä suunnistus sittekkään ihan turha laji oo' . Jälkimmäinen saattaa kyllä tietenkin olla myös kirjoittajan oma lisäys, harhakuulo tai vain viikonlopun aikana syntynyt epämääräinen ajatus.

Toinen ilta laivalla alkaa jälleen tax free -shoppailulla, ja jatkuu epämääräisellä haahuilemisella hyteissä, diskossa ja käytävillä, ja rohkeimmat uskaltautuvat jopa käymään kannella merituulia haistelemassa, hyytävää viimaa ja armotonta aallokkoa uhmaten. Ilta vierähtää monilta ihan pikkutunneille asti, kun päivän suunnistus- ja muuta stressiä pääsee purkamaan hyvässä seurassa hengaillen. Ja kertovatpa uhkarohkeimmat huhutkin, että jotkut olisivat jopa heiluneet hereillä koko yön, mutta tietoa ei ole vielä kuitenkaan virallisilta tahoilta vahvistettu. . .

Sunnuntai 6. lokakuuta.

Laiva töksähtää takaisin satamaan Suomen Turussa. Porukka raahautuu kohti rannassa uskollisena odottavaa Isoa Anttia, joka kerää lastinsa uskollisesti kasaan ja lähtee köröttelemään kohti koto-Pohjanmaata. Linkassa aika kuluukin sitten suurimmaksi osaksi erilaisten kuvien katselemiseen, sillä ne jotka eivät jaksa keskittyä örkkielokuvan tuijottamiseen, näkevät sen sijaan erilaisia unikuvia kaukana Höyhensaarten perukoilla. Myös ikkunasta ulos haahuileminen on suosittua ajanvietettä, etenkin kun maas on hanki ja järvien jäätymistäkin voi pian jo alkaa odottelemaan. Eräitä harmittaa kuitenkin vähän se, että juuri silloin, kun kotimaassa satoi ensi lumi maahan, sattuukin olemaan silloin Ruotsissa, ja vielä suunnistusreissulla. Kyllä elämä vain onkin joskus niin kovin kohtuutonta. . .

Reisu oli kuitenkin kaikin puolin onnistunut juttu ja myös piristävä aloitus lokakuulle ja monille myös mukava päätös kesän kisakaudelle. Vaikka moni olikin etukäteen huolissaan siitä, miten eräs suunnistuksen suloihin vihkiytymätön selviäisi kokonaisen viikonlopun pihkaniskojen seurassa, täytyy näin lopuksi kuitenkin todeta, että minkäänlaisia trauman oireita ei ainakaan vielä ole ollut näkyvillä ja pyöripä viikonlopun aikana päässä yllättävänkin usein jo kerran mainittu lause 'ei tämä suunnistus sittekkään ihan turha laji taida olla'.

Niinpä niin,
tuumailee

Päivi H.

reportteri-valokuvaaja sekä
Eijan, Mervin ja Sannan valmennusvastaava
Jyväskylässä, 19. lokakuuta 2002