Lapuan kaupungin virkamiesjohto haluaa tehdä Simpsiönvuoresta vetovoimaisen matkailu-, liikunta- ja vapaa-aikapalveluja tarjoavan liikeyrityksen. Lapuan kuntatalouden mittakaavassa se olisi megaprojekti. Poliittinen johto ei toistaiseksi ole sitoutunut muuhun kuin hankkeen onnistumismahdollisuuksien selvittämiseen.

Julkilausuttuna motiivina molemmilla on halu saada kuntaan uusia asukkaita, uusia työpaikkoja, lisää vaurautta ja verotuloja. Julkilausumattomiin yllykkeisiin kuulunee halu saada verovaroilla aikaan sellainen rakennuttajiaan ilahduttava leikkikenttä, jonka Lillbacka on Härmässä pystyttänyt omilla rahoillaan.

Vuonna 2003 julkaistussa tutkimuksessa Megaprojects and Risk: An Anatomy of Ambition ruoditaan ympäri maailmaa toteutettuja megaprojekteja ja niihin liittyviä riskejä. Selvitys osoittaa, että viimeisten 70 vuoden aikana megaprojektien kustannusarviot on yhdeksässä tapauksessa kymmenestä esitetty karkeasti alakanttiin. Tarkasteltujen 258 megaprojektin kustannusarviot ylittyivät keskimäärin 28 %, yli 40 %:n ylitykset olivat yleisiä eivätkä 100 %:n ylityksetkään olleet harvinaisia. Tuottoennusteet on tehty yläkanttiin ja myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia on liioiteltu. Riskeihin ei juuri ole kiinnitetty huomiota. Median, yleisön, sijoittajien sekä valtion- ja aluehallinnon päätöksentekijöiden herkkäuskoisuutta on häikäilemättä käytetty hyväksi, jotta projektit saataisiin alkuun. Tuntuvan alkusatsauksen jälkeen ne kyllä vietäisiin loppuun, maksoi mitä maksoi.

Myös Simpsiönvuoren hankevetäjät näyttävät ottaneen oppia megaprojektilobbareiden yleismaailmallisista, yleisesti tunnetuista ja vaieten hyväksytyistä tempuista. Kannatusta on kalasteltu vetoamalla kunnan asukkaiden turvallisuudentarpeeseen: väestönsuoja meille kaikille.

Yliopistotutkijoilta on tilattu ylioptimistisia ennusteita hankkeen vaikutuksesta alueen työllisyyteen ja talouskasvuun. Väestönsuojan kustannusarviota on alennettu roimasti suuruusluokkaan kajoamatta. Kaikessa hienotunteisuudessaankin tyrmäävästä taloudellisten riskien kartoituksesta on oltu mahdollisimman hiljaa. Rakentamiseen halutaan panna rahaa jo ensi vuonna, vaikka jatko on pimeän peitossa. Tutkijat käyttävät sellaisesta toiminnasta termiä edunsaalistus - hyöty meille, lasku muille.

Julkisiin varoihin hankevetäjät suhtautuvat yleisesti hyvin kevytmielisesti. Valtiolta saatavaa rahaa pidetään ilmaisena, vaikka huonosti käytetty veroraha on kaikilta suomalaisilta poissa. Huonosti käytetyt kunnallisverot tuntuvat kuntalaisten kukkarossa ja kunnan peruspalveluissa heti. Saalistuksen kohteina olevat veronmaksajat ovatkin tässä pelissä hyvin heikoilla.

Valtionapuviranomaisten päätöksiin heillä ei ole sanan sijaa, mutta kunnanvaltuutettuihin voi yrittää vedota. Nämä tosin kuulevat huonosti sillä korvalla, joka on veronmaksajiin päin. Mitäpä yksinkertainen vaalikarja kunnan kehittämisestä ymmärtäisi.

Simpsiö-hankkeeseen liittyy niin kohtalokkaita epävarmuustekijöitä, että yksityisiltä tahoilta olisi saatava rehellistä riskirahaa ainakin kaksi kolmasosaa perusinvestoinnistakin - siis sellaista rahaa, joka ei ole veronmaksajien takaamaa - ja vielä sittenkin jäisi paljon verorahaa hukkaantumisen vaaralle alttiiksi.

Riskisijoittaja toisi kuitenkin mukanaan myös tietoa ja taitoa, sillä se asettaisi yritykselle ammattitaitoisen johdon, joka pitäisi projektin sisällön, aikataulut ja kustannukset kurissa. Omia rahoja varjellaan eri tavalla kuin yhteisiä. Valtion tai kunnan takaama laina on riskirahaa vain veronmaksajille, joiden maksettavaksi lasku ennen pitkää lankeaa.

Jos Simpsiö-hanketta halutaan vielä pitää vireillä, on seuraavaksi syytä selvittää, kiinnostaako se sellaisia sijoittajia, joille veronmaksajien kustannuksella hyötyminen ei ole merkittävä osallistumisperuste. Jos sijoittajiksi ilmaantuu sellaisin ehdoin vain jokunen lomaosakkeen ostaja, niin kuin luulen, voidaan hanke surutta haudata. Mitä pikemmin, sen parempi.