Läpinäkyvyys on osa hyvää hallintotapaa
Simulaatiomallit eivät kuulu 
valtuutetun työkalupakkiin
 

Lapuan kaupunki tilasi vuoden 2004 lopussa Helsingin yliopiston Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskukselta ennusteen kahden mittavan hankkeen aluetaloudellisista vaikutuksista. Toisessa hankkeessa on kysymys Simpsiönvuoreen louhittavasta jalkapalloluolasta ja hiihtotunnelista sekä vuorelle rakennettavasta mökkikylästä, toisessa valtateiden risteykseen rakennettavasta kauppakeskuksesta.

Kauppakeskus toteutetaan yksityisin investoinnein eikä siihen liity mainittavaa kunnallisen päätöksenteon tarvetta. Simpsiönvuoren louhintaan sitä vastoin ei ole yksityisiä varoja tarjolla, joten valtuuston on osattava ottaa asiaan kantaa. Asia kiinnostaa myös niitä, jotka kunnallisveroa maksavat.

191 maatalouden työpaikkaa?

Selvityksen teki kaksi dosenttia RegFin-aluemallia käyttäen ja tulokset raportoitiin keväällä 2005. Malli ennustaa hankkeiden luovan kymmenen vuoden sisällä huiman määrän uusia työpaikkoja kaavalla ”kolme välillistä työpaikkaa yhtä välitöntä työpaikkaa kohden". Ennustettu uusien työpaikkojen jakauma sisältää varsinaisia helmiä, esimerkiksi 191 työpaikkaa maatalouteen, siis alalle, jonka työpaikoista on Suomen EU-jäsenyyden aikana tähän mennessä hävinnyt puolet. 

Median ammattilaiset ja Lapuan kaupungin johto ovat kuitenkin esitelleet raporttia Jumalan sanana. Vain yleisönosastoissa on rohjettu epäillä mm. sitä, että palvelualalle syntyvät työpaikat pystyisivät poikimaan kukin kolme muuta. Dosenteilta on myös perätty näyttöä ennusteen tueksi, mutta vastauksena on ollut jalo vaikeneminen. Niinhän Buddhakin suhtautui kysymyksiin, joiden esittämistä hän piti tarpeettomana.

Tämän nähtyäni olen päätynyt siihen käsitykseen, että simulaatioennusteiden teko kunnallista päätöksentekoa varten pitäisi ymmärtää kansantaloustieteen harjoittajan ammattietiikan vastaiseksi. Väärinkäytön ja vahinkojen vaara on liian suuri, sillä ainakin pienten ja keskikokoisten kuntien valtuustoissa vallitsee ylenpalttinen oppineisuuden ja auktoriteetin kunnioitus. Jos keisarilla ei satu olemaan vaatteita, ei valtuutettujen enemmistöllä riitä sisua sitä ääneen sanomaan. Sanat yliopisto, tutkimus, tohtori ja dosentti riittävät vakuudeksi mistä tahansa, puhumattakaan sellaisista sanoista kuin parametrisointi, substituutiojousto, kvasi-dynamiikka ja komparatiivis-staattinen vertailu. 

Tiede on kansamme keskuudessa yleisestikin kova sana: vuoden 2001 tiedebarometrin mukaan suomalaiset luottavat tieteellisiin instituutioihin enemmän kuin oikeuslaitokseen tai kirkkoon. Saman lähteen mukaan ylivoimainen enemmistö (80 %) suomalaisista antaa tieteellisen tutkimuksen tasolle hyvän yleisarvosanan ja valtaosa (59 %) uskoo, että tiedeyhteisö tuntee yhteiskunnallisen vastuunsa.

Entä tieteen etiikka?

Juuri siksi olen sitä mieltä, että kuntien tilaamat simulaatioennusteet eivät palvelisi järkevää kunnallista päätöksentekoa. Kunnan valmistelukoneiston tarpeita ne kyllä palvelisivat, mutta ne tarpeet saattavat olla perverssejä. Hankevetäjät ja johtavat virkamiehet himoitsevat käyttöönsä vastaansanomatonta lobbausasetta valtuutettujen epäröintiä vastaan. 

Kun valtuuston epäilevät Tuomaat on yliopistotutkijoiden avulla saatu hiljaisiksi, on päätös vain nuijankopautusta vailla ja valmistelevat virkamiehet ovat päässeet ikiajoiksi turvaan siltä tulevaisuudessa ehkä odottavalta syytökseltä, että he houkuttelivat valtuuston tekemään virheinvestoinnin. Mitä vielä! Hehän päinvastoin olivat hankkineet valtuutetuille ajatteluapua peräti yliopistosta, tieteen pyhäköstä.

Hyvät tohtorit ja dosentit, pysykää lujina pikkukuntien valmistelevien virkamiesten houkutuksia vastaan. Jos he teiltä jotakin tilaavat, he myös vaativat paljon enemmän kuin vakuutuksen, että ennusteissanne on oikein todennäköisesti ainakin etumerkki. Vähimmässäkin laskussa teidän odotetaan olevan protestoimatta vaikka näkisitte, että yliopistoanne, oppiarvoanne ja tieteellisen toimintanne tulosta käytetään siekailematta päättäjien ja kansalaisten sumuttamiseen. 

Mutta kenties sellainen hienotunteisuus kuuluukin osana niihin palveluihin, joita Helsingin yliopisto markkinoi? Jos ei kuulu, olisi ehkä paikallaan pohtia, mahtuuko tiedotusvälineissä yleisölle ja maallikoille annettu ongelmaton kuva simulaatiomallilla tehtyjen laskelmien luotettavuudesta ja sovellettavuudesta hyvän tieteellisen käytännön rajoihin. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeissa vuodelta 2001 sivutaan myös yleisön harhauttamista.

Läpinäkyvyys puuttuu

Hallintoviranomaisilla on oma ohjenuoransa, ns. hyvä hallintotapa.  Siihen kuuluu läpinäkyvyys, toisin sanoen se, että päättäjät ja muut osalliset tietävät ja ymmärtävät mm. millaisten ja mihin tosiasioihin tukeutuvien argumenttien varassa päätöstä ollaan tekemässä. Läpinäkyvyydellä saavutetaan se korvaamaton etu, että kelvottomat päätöksentekoperusteet saattavat paljastua ajoissa eivätkä vasta sitten kun on myöhäistä. 

Simulaatiomallien käyttö ei täyttäisi läpinäkyvyyden vaatimusta, sillä vain johtopäätökset ja pieni osa olettamuksista on päättäjien ja osallisten ymmärrettävissä. Mallin laskukaavoihin sisältyvät monilukuiset olettamukset tarkastelun kohteina olevista ilmiöistä ja arvaukset siitä, miten ne puolestaan vaikuttavat muihin ilmiöihin, jäävät täydelliseen pimentoon kaikilta muilta paitsi pieneltä vihkiytyneiden eksperttien joukolta. 

Simulaatiomalli on eräänlainen musta laatikko, jonka rakentajat eivät itsekään kaikilta osin ymmärrä, miksi se tuottaa juuri sellaisia tuloksia kuin se tuottaa. Sekään ei ole ylitsekäymätön ongelma, jos mallintekijöillä on esittää sarja toteutuneita ennusteita. 

 Koska kokemusperäinen näyttö menetelmän luotettavuudesta puuttuu ja valtaosa menetelmään sisältyvistä olettamuksista jää arviointimahdollisuuksien ulottumattomiin, eivät tulokset alkuunkaan kelpaa kunnallisen päätöksenteon ohjenuoraksi. Simulaatiomallien käyttö edes apuvälineenä vaatii niin laajaa ja syvää tietämystä, että sitä voi odottaa löytyvän Suomen Pankista ja valtionvarainministeriöstä, mutta ei kunnanvaltuustoista.