[Yleissuunnitelma idea idealta]  [Simpsiö-hanke lehdistössä] [apuaLapua2]

 
Liikennepuisto ja pallokentät kaupungin syliin
ja irti Simpsiön matkailukeskushankkeesta

Kaupunki on hakenut ja saanut EU-avustuksia Simpsiölle rakennettavaa lasten liikennepuistoa ja lentopallokenttiä varten, jotka maksavat noin 100 000 euroa. Alueen puuston pystykaupasta järjestetyn tarjouskilpailun voitti UPM 110 000 euron tarjouksella.

Toukokuussa 2007 kaupunginhallitus päättikin pyytää Etelä-Pohjanmaan TE-keskukselta lupaa liikennepuiston ja pallokenttien rakentamiseen Simpsiön sijasta Latosaaren alueelle ja lupaa liittää hankkeet osaksi Härmänmaan kylien kehityshanketta. Heinäkuussa kerrottiin TE-keskuksen hyväksyneen rakentamisen Latosaaren viereen. Rakentaminen alkoi syksyllä 2007.  Keväällä 2008 kaupunginhallitus myönsi hankkeeseen lisää rahaa 31 500 euroa ja antoi alueen kaupungin nuorisotoimen hoitoon.

Liikennepuisto avattiin 4.6.2008. Puisto on auki 4.6.-13.9. ke, to, pe klo 14-18 ja lauantaisin klo 11-15.

Alkuperäisten hankesuunnitelmien mukaan liikennepuisto ja pallokentät ovat Simpsiön tulevaan matkailukeskukseen liittyviä matkailupalveluita, eivät kaupungin ylläpidettäviä.

Liikennepuiston hankesuunnitelma
Pallokenttien hankesuunnitelma
Lapuan Sanomien uutinen 24.5.2007
Ilkan uutinen 7.7.2007
Ilkan uutinen 7.10.2007
Ilkan uutinen 21.5.2008
Ilkan uutinen 5.6.2008