[Simpsiöhanke hirvittää] [Raportin alkuun]

Simpsiön kehityshankkeen loppuraportti


10. SIMPSIÖN ALUEEN KEHITTÄMISHANKKEEN EHDOTTAMA TOIMINTASUUNNITELMA JA JATKOTOIMENPITEET

Simpsiön kehityshankkeen projektipäällikkö, projekti- ja ohjausryhmä sekä eri työryhmät ovat työskennelleet tavoitteenaan kehittämishankkeen hankesuunnitelmassa mainitun toimintasuunnitelman toteuttaminen.

Tavoitteena on ollut realistisesti tarkastella/tutkia tilanteita ja osakokonaisuuksien toteutustapoja ympärivuotisen helposti saavutettavissa olevan monipuolisen vapaa-ajan keskuksen luomiseksi.

Kaikki osakokonaisuudet eivät ole edenneet kehityshankkeen aikana ja muutamien osakokonaisuuksien osalta on todettu, ettei niiden toteuttajatahona toimi Lapuan kaupunki, vaan joku/jokin muu taho.

Kustakin osa-alueesta on laadittu kustannusarvio tai kustannusennuste silloin, kun kustannusarvion tekeminen on osoittautunut käytettävissä olleiden tietojen valossa mahdottomaksi. Lisäksi osa-alueista on mahdollisuuksien mukaan tehty rahoituskanavaselvitykset.

Simpsiön kehittämishanke esittää Simpsiön ympärivuotisen käytön toteuttamiseksi seuraavat lyhyen (LTS) ja pitkän tähtäimen (PTS) suunnitelmat:
 

LTS (lyhyen tähtäimen suunnitelma):

1. Maankäytön kokonaissuunnitelman toteuttaminen
Suunnitelma: Aluetekniikka Oy:n MasterPlan (liite 2.)
Kustannusarvio:
Rahoituskanavat: Lapuan kaupunginhallituksen suunnittelumääräraha + muut
Toimenpiteet:
- toimenpiteet maankäytön kokonaissuunnitelman toteuttamisesta suunnitelman mukaisesti

2. Rytilampi ja ympäröivä alue
Suunnitelma: Ympäristötekniikan insinööritoimisto Jami Aho Oy, Etelä-Pohjanmaan Metsäkeskus (liite 3.)
Kustannusarvio: 74 500 euroa, alv 0 % +
Rahoituskanavat: Lapuan kaupunki, Ympäristökeskus, Metsäkeskus, Metsähallitus
Toimenpiteet:
- Rytilammen kuivatus kesä 2006
- Ruoppaus kesä 2006/2007

3. Klubirakennus
Suunnitelma: ei laadittu koska ei tiedossa mikä taho vastaa rakentamisesta
Kustannusarvio: ei laadittu koska suunnitelma ei valmis
Rahoituskanavat: ei selvitystä koska ei tiedossa mikä taho vastaa suunnittelusta ja rakentamisesta
Toimenpiteet: - ei toimenpiteitä

4. Camping-alue
Suunnitelma: Aluetekniikka Oy (liite 1.)
Kustannusarvio: 800 000 euroa, alv 0 %
Rahoituskanavat: Lapuan kaupunki, EU-hanke
Toimenpiteet:
- alueen rakennustekninen suunnittelu syksy 2005
- alueen rakentamisen aloitus kevät 2006
- alueen valmistuminen kesä 2007

5. Uusi mökkikylä(t)
Suunnitelma: Aluetekniikka Oy (liite 1.)
Kustannusarvio: ei laadittu koska kyseessä ei ole Lapuan kaupungin eteenpäin viemä hanke
Rahoituskanavat: ei selvitetty koska kyseessä ei ole Lapuan kaupungin eteenpäin viemä hanke
Toimenpiteet:
- investoija/rakentajatahojen neuvottelut syksy 2005 + vuosi 2006

6. Golf-kenttä
Suunnitelma: perustettava yhtiö Simpsiön Golfkeskus Oy 
Kustannusarvio: ei laadittu koska kyseessä ei ole Lapuan kaupungin eteenpäin viemä hanke
Rahoituskanavat: ei selvitetty koska kyseessä ei ole Lapuan kaupungin eteenpäin viemä hanke

7. Ulkoilureittitoimitus
Suunnitelma: Maanmittaushallituksen tekemä ulkoilureittitoimitus
Kustannusarvio: ei laadittu koska kaikki tekniset tiedot eivät ole tiedossa
Rahoituskanavat: Lapuan kaupunki
Toimenpiteet: ulkoilureittitoimitus tilattu syksy 2005
 

PTS (pitkän tähtäimen suunnitelma):

1. Monikäyttöstadion
Suunnitelma: Aluetekniikka Oy
Kustannusarvio: ei laadittu koska ei vielä ajankohtainen
Rahoituskanavat: ei selvitystä koska asia ei vielä ajankohtainen
Toimenpiteet: ei vielä toimenpiteitä

2. Uusi ampumarata-alue
Suunnitelma: Erkki Rintakoski
Kustannusarvio: 1 - 2 miljoonaa euroa
Rahoituskanavat: asiaan liittyvät intressitahot
Toimenpiteet: intressitahojen palaveri pidetty syksyllä 2005

3. Yleisväestösuoja ja sinne johtava yhteystunneli
Suunnitelma: Rockplan Ltd:n esisuunnitelma (liite 1.)
Kustannusarvio: 14,9 miljoonaa euroa alv 0 %
Rahoituskanavat: Työvoimahallinto, väestösuojatilan myyntitulot 
Toimenpiteet:
- lisäneuvottelut rahoituksesta valtionhallinnon kanssa
- neuvottelu Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksen kanssa, työvoimahallinnon rahoitusosuudesta
 

YHTEENVETO:

Yhteenvetona voidaan todeta, että Lapuan kaupungin vastuulle jäävät tämän toimintasuunnitelman mukaan seuraavat osakokonaisuudet:

- maankäytön kokonaissuunnitelma (tehty)
- monikäyttöstadion
- ulkoilureittitoimitus (työn alla)
- camping-alue (työn alla)
- yleisväestösuoja ja sinne johtava yhteystunneli

Lapuan kaupungille ja jollekin/joillekin yhteistyötaholle/tahoille jäävät seuraavien osakokonaisuuksien toteuttaminen:

- Rytilampi ja ympäröivä alue
- klubirakennus
- uusi ampumarata-alue

Kokonaan jonkun muun tahon kuin Lapuan kaupungin harteille jäävät seuraavat osakokonaisuudet:

- uusi mökkikylä (t)
- golf-kenttä

Kaikkea hankesuunnitelmassa kuvattua työtä Simpsiön alueen kehittämishankkeen aikana ei kuitenkaan saatu lopullisesti valmiiksi joten työtä jatkaa Simpsiön kehittämishanke II   1.1. - 31.12.2006 aikana. Sen lisäksi kehittämishanke II työn kuvaan kuuluu maankäytön kokonalisuunnitelmassa kuvattuja sellaisia asioita, joita ei tässä raportissa ole lainkaan kuvattu.
 
 
11. LIITTEET

Liite 1. Yleisväestönsuojan ja sinne johtavan yhteystunnelin esisuunnitelma
Liite 2. Simpsiön MasterPlan
Liite 3. Rytilammen kunnostussuunnitelma ja Rytilammen ympäristön luontopolku verkoston suunnitelma
[Raportin alkuun]