[Yleissuunnitelma idea idealta]  [Simpsiö-hanke lehdistössä] [apuaLapua2]

 
Simpsiö-hankkeen toteutusaikataulu

Naumasen haastattelun ja vuoden 2006 lopussa tehtyjen päätösten mukaan

Vuosi 2007: Lähinnä kaavoituksen valmistelua, mutta liikennepuisto, lentopallokentät ja  Rytilammen ruoppaaminen toteutetaan.

Vuosi 2008:
Siirtoviemärin ja runkovesijohdon rakentaminen sekä vanhan mökkikylän viemäröinti toteutetaan.

Vuodet 2011 ja 2012: Matkailukeskus valmistuu, ehkä.

Vähämäen suunnitelman mukaan

Vaihe 1: Mökkikylä 1:n rakentaminen. Perustelu: Liittyy jo olemassa olevaan rakentamiseen ja sijaitsee kaupungin omistamalla alueella.

Vaihe 2: Tykkilammen ympäristön ja camping-alueen rakentaminen. Perustelu: Täydentää jo aloitettua rakentamista ja tuo alueelle kesätoimintoja. Sijaitsee kaupungin omistamalla alueella.

Vaihe 3: Keskipisteen rakentamisen 1. vaihe, rinnepalvelu- ja campingpalvelutilat. Perustelu: Täydentää jo aloitettua rakentamista niveltyen myös Tykkilammen ympäristön rakentamiseen.

Vaihe 4: Pelialueiden (= golf) rakentamispäätös ja alueiden hankinta. Perustelu: Täydentää järjestelmällisesti jo toteutettua rakentamista ja tuo kesäkäytölle uutta potentiaalia.

Vaihe 5: Pelialueiden ja mökkikylä 2:n rakentaminen. Perustelu: Vahvistaa kehittämishankkeen alueellista merkitystä oleellisesti. Täydentää kesätoimintoja.

Vaihe 6: Keskipisteen rakentamisen vaihe 2, pelipalvelutilat ja luontopalvelutilat. Perustelu: Saattaa loppuun toimintojen runkorakenteen.

Vaihe 7: Kylpylähotellin ja mökkikylien rakentaminen. Perustelu: Kylpylähotellin rakentamiselle riittävät perusteet toteutuneet. Kortteli on kaupungin omistamaa aluetta. Lisää rinteiden käyttöä.

Rinnealueiden korotus aloitetan vaiheen 1 yhteydessä ja se jatkuu, kunnes on saavutettu suunniteltu taso.