| apuaLapua2: Simpsiö-hanke hirvittää [kansilehti] | Päivitetty 7.10.2008 |
| Simpsiön kehistyshanke, pohjaton
rahanreikä Lapuan kaupunki suunnitteli Simpsiönvuorelle suurin toivein vetovoimaista vapaa-aikakeskusta. Kunnan asukkaat pelkäsivät, että tuloksena olisi vain kunnan velkamäärän ja veroäyrin nousu ja peruspalvelujen tason lasku. Tähän mennessä hankkeeseen on käytetty karkeasti arvioiden miljoona euroa. Kaupunki on mm. ostanut Simpsiöltä maata toista sataa hehtaaria. Simpsiö-hankkeesta ei ole jäljellä muuta kuin Rytilammen ruoppaaminen ja lasten liikennepuisto, jota rakennetaan Latosaaren tanssikeskuksen alueelle, ei siis Simpsiölle. Golfkenttä, mökkikylien ja hotellin rakentaminen elävät kaupunginjohtajan ja johtavien poliitikkojen toiveissa. Rahaa satsataan Simpsiönvuori Oy:n kannattamattomaan laskettelurinteeseen. Kaupungin johtavat virkamiehet ovat lehdistössä kertoneet Simpsiö-hankkeen hiipuneen valitusten takia. Kertomatta on jäänyt, että kaupunki on itse havainnut tähänastiset suunnitelmat toteuttamiskelvottomiksi. Vaasan hallinto-oikeus kumosi marraskuussa 2007 osan hotelli- ja mökkikylän asemakaavasta. Korkein hallinto-oikeus jätti heinäkuussa 2008 antamallaan ratkaisulla hallinto-oikeuden päätöksen voimaan. Näillä
sivuilla
täydennetään veronmaksajan näkökulmasta
sitä
informaatiota, jota Lapuan kaupunki jakaa omilla Simpsiö-hanketta
esittelevillä sivuillaan, jotka ovat osoitteessa http://www.simpsio.fi. Niille on
vuoden 2006 lopulla ilmestynyt paljon uutta ja mielenkiintoista
materiaalia.
Simpsiön
tavoiteohjelma 2006, hylätty saman tien Simpsiö-hankkeen
yleissuunnitelma, hyväksytty 2005, hylätty 2006 |