| Tietoa Simpsiö-hankkeesta: etusivulle |
| Julkaistu Pohjalaisen mielipidesivuilla
16.12.2005
Kankkulan kaivoon menisivät Simpsiöön pantavat rahat Kuntarahoituksen tekemä riskianalyysi Lapuan Simpsiön hankkeista on korutonta kertomaa. Analyysi, jonka Google löytää hakusanalla apualapua, osoittaa selkeästi, että itse hanke ei ole liiketaloudellisesti kannattava minkään värisellä rahalla, tuli se sitten kaupungin, valtion tai yksityisen pussista. Kankkulan kaivoon menevät. Kannattavuutta onkin jouduttu keinotekoisesti hakemaan hankkeen ulkopuolelta. Lainaus raportista: Edellä esitetyin oletuksin saataisiin koko Simpsiö-projektin nettonykyarvo nollaan (projekti ei olisi tappiollinen 6 % tuottovaatimuksella), jos projektin ajaksi (vuoteen 2045 asti) saataisiin 260 uutta, pysyvää työpaikkaa. Tämä olettamus edellyttää, että nämä 260 maksavat veronsa koko ajan tälle alueelle ja että heidän palkkansa maksaa joku muu kuin kunta. Harhakuva uusien työpaikkojen syntymisestä perustuu dosenttien Törmä ja Honkatukia tekemään ennusteeseen. Muistin virkistämiseksi yhteenveto heidän lupauksistaan: Rakennusvaiheen jälkeen syntyy välittömiä työpaikkoja 75 ja välillisiä 237 eli yhteensä Härmänmaalle 312. Dosenttien raportissa on myös kerrottu, miten työpaikat jakautuisivat. Simpsiöstä putkahtaisi mm. 17 uutta julkishallinnon byrokraattia, 20 opettajaa, 54 terveys- ja sosiaalialan ammattilaista, 40 maanviljelijää sekä 53 hengen konepaja. Suuri osa tulee siis kuntien omille palkkalistoille eikä nettoverokertymää synny, kulut vain kasvavat. Usko luolan ja hiihtoputken toteutumiseen näyttääkin hiipuvan. Ainakin sitä voisi uumoilla Lapuan kaupunginjohtajan ilmoituksesta 22.11. kaupunginhallituksessa: Simpsiön sisällä olevat hankkeet eivät ole enää ensisijaisia hankkeita. Olli Tiitu
|