Hyvä yleisötilaisuuksien/tapahtumien järjestäjä

Tanssiurheiluseura Botafogo ry on seinäjokinen kilpatanssiseura, joka on perustettu vuonna 1989. Seura on perustettu tanssi- ja kuntoiluseuraksi. Meillä on noin 20 eri-ikäistä ja tasoista aktiivisesti tanssia harrastavaa ja kilpailevaa paria lapsista aikuisiin.

Harjoittelun sekä kotimaassa ja ulkomailla kilpailemisen ohella parimme esiintyvät erilaisissa tilaisuuksissa sekä pareina että ryhminä asiakkaan tilauksen mukaan. Ohjelmistoon kuuluu kymmenen kilpatanssia. Tällaisia tilaisuuksia ovat mm. yritysten henkilökuntajuhlat, asiakastilaisuudet, festivaalit, nuorisotapahtumat, kouluesiintymiset, yksityiset perhejuhlat jne.

Tarjoamme erilaisiin tilaisuuksiinne ja tapahtumiinne tasokkaita pareja tai ryhmiä esittämään toivomuksienne mukaisia tansseja. Samalla kun annatte nuorille tilaisuuden esiintyä, tuette myös taloudellisesti seuraamme. Näin seura voi osaltaan avustaa nuoria kehittävän ja tasokkaan nuorisotoiminnan, kilpatanssin, parissa.

Yhteydenotot:
Armi Itäpalo
Esiintymisvastaava
armi.itapalo(ät)netikka.fi
puh.040 - 538 1546