Kromfohrländer

FIN MVA

Kaihelin Teelikamenten

Elli muutti Jämsästä Vaasaan syyskuussa 2002.

Elli on syntynyt 05.01.1995.

Isä: Gloriole Achim

Emä: FIN MVA Bonita vom Redlinghaus

Jotta Elli voisi jatkaa tätä ihanaa lajia, niin hänen omistajansa kysyi olisinko

kiinnostunut kokeilemaa Ellin kanssa. Tietysti minä halusin, olihan kromfo

tunnetusti hyvä agikoira. Ennen ensimmäisiä virallisia kisoja olimme harkanneet

yhdessä vajaat 10 kertaa ja tuntui että olisimme valmiit tosikoitokseen.

Täytyy myöntää, että Ellissä on todella potkua japseihin ja lappalaisiin verrattuna.

 

 

Ennen Vaasaan muuttoa Elli kisasi agilityssä kasvattajansa Kai Karuvehan

kanssa nousten hienosti 2-luokkaan ja saaden sieltä jo ensimmäisen 0-tuloksen

sijoituksella. Itse olen kisannut Ellin kanssa nyt noin puolisen vuotta ja olemme

saavuttaneet kaksi puuttuvaa 0-tulosta ja nousseet 3-luokkaan.

 

Tässä Ellin saavutukset:

Maxi 1

Maxi 2 / Midi 2

Midi 3

 

Tästä kaikki alkoi…

Kuva harkkareista

Ellin ja minun ekat kisat koitti itsenäisyyspäivänä 6.12.2002 Seinäjoen kuplahallissa. A kisasta tuli harmittava hylky, mutta B kisasta tuli sentään jo tulos: 18,38, jolla olimme 5. (5 kepeiltä ja kielto hypyltä + av 8,38).

Nyt talven aikana harkkarit/kisat jäävät vähemmälle, mutta ensi kesänä tulemme

kisaamaan ahkerasti, jos vain kaikki menee niin kuin on suunniteltu.

Osallistuimme Ellin kanssa 3.5.03 Senäjoella kahteen Midi 2-luokan kisaan.

A-kisasta saimme harmittavat kaksi kontaktivirhettä, joten tulokseksi tuli 10, jolla sijoituimme 4.ksi (ajan alitus -4,16).

B-kisassa teimme 0-radan, ihanneajan alitusta -4,75, jolla lohkesi Midi 2-luokan voitto !

Tänä vuonna olimme ehtineet harkata vasta kerran ja osallistuneet yhteen epikseen Vaasassa 23.4.03 saaden myös sieltä hienon 0-tuloksen voittaen Midi 1-2-luokan.

 

29.5.03 olimme Ellin kanssa vuorostaan Kokkolassa, sieltä lohkesi 2 * VOITTO !

A-kisasta saimme yhden virheen ja yliaikaa 3,13. HUOM! Kaikista 2-luokan koirista (mini, midi, maxi) ainoastaan 2 koiraa pääsi alle ihanneajan.

B-kisasta saimme 2 ratavirhettä ja yliaikaa 1,78. HUOM! Tällä kertaa 2-luokan koirista (mini, midi, maxi) 4 koiraa pääsi ihanneajan alle.

 

7.6.03 tuli Vaasasta kromfo Ellin kanssa 2 * VOITTO !

A-kisassa tulos 10, ihanneajan alitusta -2,93 ja B-kisassa tulos 5, ihanneajan alitusta -1,94.

 

 

28.6.03 Vaasan A-kisasta tuli kromfo Ellin kanssa se tarvittava 0-tulos, 2.sijalla ja portti aukesi Midi 3-luokkaan !

B-kisassa, eka 3-lk:n kisassa olimme 7. tuloksella 17,96.

 

Tästä ne alkoivatkin sitten ne rankat 3-luokkien kisat, vaikeine mutkineen ja tiukkoine ihanneaikoineen.

Asetimme ensi vuodeksi (2004) tavoitteeksi päästä palkinnoille myös tässä luokassa.

Aika sitten näyttää miten tulemme siinä onnistumaan.

 

 

7.6.03 olimme Janakkalassa ländereiden agility-päivillä.  Oli se hurjaa, ekaa kertaa elämässä näin noin 20-30 länderiä samassa paikassa, aiemmin kun olin nähnyt vain kolmisen "live-länderiä" Ellin lisäksi. Erittäin mielenkiintoista oli myös nähdä niitä agiradalla.

13.9.03 olimme Pietarsaaressa Piirinmestaruus-kisoissa, jossa selvitimme Ellin kanssa tiemme maaliin molemmilla radoilla A-kisa 10+4,61 = 14,61, B-kisa 5+3,01 = 8,01 yht. 22,62 => PM 5. sija 10:stä piirimme midi-koirakosta.

Harmittamaan jäi muuten niin hyvän B-radan toiseksi viimeisen hypyn kielto, jossa jyräsin sen verran, että Elli ei lähtenyt suorittamaan estettä.

14.9.03 olimme vuorostaan Kokkolassa, jossa oli kaiken kaikkiaan 3 starttia. A ja B-kisassa tuli harmittavat hylyt, muuten niin vauhdikkailla radoilla. Nuo radat tuntuivat olevan vaikeita muillekin, mm. A-kisan midi 3-lk:n koirista tuloksen sai vain 3 koirakkoa 5:n saadessa hylyn. B-kisassa taas tuloksia tuli 5:lle ja lopuille 5:lle hylky. C-kisan selvitimme ilman ratavirheitä, mutta valitettavasti yliaikaa tuli 5,90 sek, jolla sijoitus oli 5. mukana oli 10 koirakkoa.

Oli hyvä viikonloppu, paransimme 3-lk:n tulostamme peräti kaksi kertaa !!!

 

 

 

 

 

 Ellin tuoreimmat agility- ja näyttelytulokset löydät Ellin omilta kotisivuilta !

Tässä vuoden 2002 ja 2003 tulokset:

Päivä & Paikka

Midi

Tulos

Sijoitus

06.12.2002 Seinäjoki

A2

Hyl

--

06.12.2002 Seinäjoki

A2

18,38

5.

03.05.2003 Seinäjoki

A2

10

4.

03.05.2003 Seinäjoki

A2

0

1.

29.05.2003 Kokkola

A2

8,13

1.

29.05.2003 Kokkola

A2

11,78

1.

07.06.2003 Vaasa

A2

10

1.

07.06.2003 Vaasa

A2

5

1.

28.06.2003 Vaasa

A2

0

2.

28.06.2003 Vaasa

A3

17,96

7.

08.07.2003 Vöyri

A3

Hyl

--

13.07.2003 Ala-Veteli

A3

Hyl

--

13.07.2003 Ala-Veteli

A3

14,44

9.

03.08.2003 Lapua

A3

18,46

10.

03.08.2003 Lapua

H3

13,48

7.

23.08.2003 Vaasa

A3

Hyl

--

23.08.2003 Vaasa

A3

9,63

4.

24.08.2003 Vaasa

A3

Hyl

--

24.08.2003 Vaasa

A3

Hyl

--

06.09.2003 Vaasa

A3

Hyl

--

06.09.2003 Vaasa

A3

Hyl

--

13.09.2003 P.saari

A3

14,61

7.

13.09.2003 P.saari

H3

8,01

8.

13.09.2003 P.saari

Piirinmestaruuskisa

A+B

22,62

PM 5

(10 koirakkoa)

14.09.2003 Kokkola

A3

Hyl

--

14.09.2003 Kokkola

A3

Hyl

--

14.09.2003 Kokkola

H3

5,90

5.