Sunnuntai, 8.8.2004

 

Kylpyläloma Västervikissä

 

Päätimme ottaa hieman etäisyyttä tähän välillä pitkästyt-
täväksi ja siten kurjaksi käyvään kaupunkielämään ja per-
jantaina kuudenaikaan illalla otin pyörän ja pyöräilin 8-9km
matkan eräiden tuttaviemme kotitalolle Västervikiin. Saim-
me ison omakotitalon käyttöön koko viikonlopuksi sunnuntai-
hin asti ja loman siunasi myöskin se seikka, että säät olivat mi-
tä parhaimmat. Koko kesänä ei ole ollut niin lämmintä kuin tä-
nä viikonloppuna oli. Tuttaviemme talo on mitä loistavin paik-
ka rentoutumiselle ja arjen unohtamiselle. Sen puutarha on erit-
täin kaunis ja hyvin hoidettu. Parhaiten viihdyin juuri pihateras-
silla, josta saatoin vaivatta tarkkailla tuota puutarhaa. Oli virkis-
tävää istua varjossa korituolissa, lueskella, mietiskellä, juoda kah-
via tai siideriä ja poltella tupakkaa. Terassi oli myös siitä hyvä,
että halutessani saatoin kuunnella mielimusiikkiani siellä.

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan saatoin laittaa hetkeksi syr-
jään kaikki keskeneräiset työni ja unohtaa tuhannet minua vaivaa-
vat ajatukset ja huolet, jotka normaalisti niin usein piinaavat miel-
täni. Rentoutuminen ei ole koskaan ollut minulle helppoa. Usein
jopa yöllä aivoni salaa työskentelevät jonkun minua päivällä as-
karruttaneen ongelman kanssa. Siksi tällaiset lyhyet lepohetket
ovatkin minulle tuiki tärkeitä. Runoilijan mieleni ei useinkaan sal-
li minulle rauhaa ja lepoa, vaan lakkaamatta se piiskaa sieluani
eteenpäin kehottaen minua tarttumaan taas toimeen. Tämä on ki-
rous, jonka olen jo aikaa sitten hyväksynyt, mutta se ei tarkoi-
ta sitä etteikö sitä välillä olisi hyvin raskas kestää.

Viikonlopusta minulla ei oikeastaan ole paljoakaan muuta kerrotta-
vaa sen rauhan lisäksi, joka minut valtasi siellä ollessani. Illat olivat
mielestäni kaikkein valloittavimpia ja auringon laskiessa oli ihana is-
tua valaistulla terassilla lämpimässä kesäilmassa. Silloin mieleeni
muistui eräs kaukainen kesäni Italiassa ja sen tällaisia öitä läm-
mössään ja tunnelmassaan muistuttavat yöt. Hiljalleen huomasin
katselavani muistoissani edessäni kaartuvaa Napolin-lahtea ja si-
tä kuinka kauniisti kaupungin valot loistivat vastarannalla yön
mustaksi värjäämän veden takana. Taustalla uhkaavana seisovan
Vesuviuksen varjokaan ei saanut noita miljoonia keltaisia valoja
himmenemään. Tämä sydämelleni rakas maisema oli ilmesty-
nyt tahtomattani antamaan minulle toivoa ja opastusta. Ehkä
seuraavan kerran, kun jokin tietty huoli tai erityisen raskas aja-
tus piinaa herkkää mieltäni, niin voin palauttaa mieleeni tuon
öisen maiseman Napolin-lahdelta ja muistaa taas valot, jotka
syttyvät yöhön eivätkä sammu koskaan.