Vampire´s Science

Kurtisaanit, huorat ja jalkavaimot

Seksuaalisuus klassisen ajan Kreikassa

Kun katsomme taaksepäin kaukaiseen menneisyyteen, josta on olemassa vain rajattu määrä todistus-aineistoa jäljellä, niin totuudet ja faktat usein vääristyvät. Myös tutkijoiden omat subjektiiviset ajatukset ja tutkijan elinajan maailmankäsitys saattavat helposti vääristää tutkimustuloksia huomattavan paljon.
Esimerkiksi aikanaan Foucaultin tekemät tutkimukset ja mielipiteet ovat muokanneet myöhempien tutkijoiden käsitystä klassisenajan kreikkalaisten seksuaalisuudesta. Siksi meidän nykyään pitääkin ottaa huomioon vanhoissa tutkimuksissa ja kirjallisissa esityksissä usein esiintyvät virheet, jotka saattoivat olla suppean ajattelun tai kehäpäätelmien synnyttämiä. Foucaultin ja muutamien muidenkin käsitykset ovat muokanneet ajatuksiamme siihen suuntaan, että klassisen ajan kreikkalaisten ideaalit ja arvostetut suhteet olivat enimmäkseen homoseksuaalisia. Heidän mukaansa naisia ei arvostettu muuta kuin kunniallisina vaimoina, jotka pidettiin piilossa taloissa ja naisten asuintiloissa (muchos). Aina heitä ei arvostettu edes vaimoina ja heidät saatettiin asettaa syytteeseen aviorikoksesta, mikä oli varsin vakava tilanne, varsinkin jos vaimo todettiin syylliseksi.
Eivät kaikki antiikin Kreikan miehet olleet homoja. Eivät kokonaan, eivätkä edes osittain. Sitä todistaa jo pelkästään erilaisten naisprostituoitujen ja muu alan henkilökunnan määrä. Heitä oli olemassa arvostettuja ja halveksittuja. Skaala oli laaja. Muutamalla kolikolla saattoi ostaa itselleen halvan huoran (porne:n) tai kansanomaisemmin sanottuna maahankaatujan eli (kamaitype:n) aktin ajaksi tai jos pätäkkää löytyi niin kalliisiin kurtisaaneihin (hetaera) saattoi tuhlata laajoja omaisuuksia edes ilman varmaa vastapalvelusta. Simone de Beauvoir ottaa esille teoksessaan Toinen sukupuoli Aristoteleen sanat: ’Nainen on nainen vain ominaisuuksien puutteessa. Meidän on tarkasteltava naisten ominaislaatua lähtökohtanamme se, että he kärsivät myötäsyntyisestä vajavuudesta.’
Tämä puoltaa väitettä, että miehet saattoivat saada suhteilleen älyllistä vastakaikua vain ollessaan toisten miesten kanssa. Tämän seikan takia kreikkalaiset miehet muka mieluummin suosivat miehiä seksikumppaneinaan. Käsitys tuntuu kuitenkin jo pelkällä maalaisjärjellä ajatellessa hullulta. Eivät kurtisaanit, nuo viettelyn, laskelmoinnin ja juonittelun mestarittaret voineet olla täysiä pölkkypäitä, sillä nuo kaikki ovat taitoja, jotka vaativat vähintäänkin normaalia älykkyyttä. Vaikea on myös uskoa sitä, että tavalliset vaimot olisivat jääneet viisaudessa miehilleen toiseksi. Enkä myöskään tiedä kärsikö pappa-Aristoteles itse ajoittain myötäsyntyisestä vajavuudesta, kun menee moisia sammakoita suustaan päästämään.
Tietysti hänen sanoissaan on otettava huomioon ajan naiskäsitys ja siksi lausahdukseen ei saakaan kiinnittää liiaksi huomiota, kuten eräät ovat virheekseen tehneet ja käsittäneet hänen sanansa kirjai-mellisesti.
Nyt puhun naisten aseman ja älykkyyden eroista. Muinaiset kreikkalaiset rinnastivat alemman sosiaalisen aseman ja heikommat älynlahjat toisiinsa. Tämä tietenkin synnytti aimo annoksen erilaisia dilemmoja ja väärinkäsityksiä, joita ei ole vieläkään kaikkia oiottu. Antiikin Kreikan auktoreiden tekstejä on luettu kuin raamattua, sokeasti, keskiajalta uudelleajalle asti. Ehkä me kuitenkin alamme pikkuhiljaa oppia. Tutkimuksissa kiinnitetään huomio olleelliseen pinnan sijasta. Täytyy esittää kysymyksiä ajasta ja käsitteistä välttyäkseen likinäköisyyden virittämiltä sudenkuopilta.
Klassisenajan kreikkalaisilla viisailla ja kauniilla naisilla oli olemassa tiensä miesten maailmaan ja arvostukseen. Beauvoir mainitsee Phrynen, joka oli suurin ’hetaeroista’ ja kirjoittaa: ’Käyttämällä hyväkseen naisellisuuttaan hän nousee sen yläpuolelle, elämällä miesten joukossa hän omaksuu miehisiä arvostuksia. Hänen piittaamattomuutensa moraalista avaa hänelle ajatuksen vapauden.’ Tämä näyttää silti olevan hyväksikäytön ja turmeltuneisuuden tie. Hindu-oppineiden mielestä ’pahuutta’ voi kuitenkin harjoittaa niin kauan kuin siitä ei itse tunne katumusta.
Antiikin Kreikassa seksuaalisuus ei ollut tabu. Siitä puhuttiin usein hyvinkin avoimesti. Ennen kaikkea seksuaalisuuteen liittyivät kuitenkin hyvin tarkat säännöt. Aviorikos oli vakava asia ja siitä syyttäminen saattoi olla hyvä poliittinen ase vihamiestä kohtaan. Kunniallisten naisten julkisella esiintymisellä oli tarkat rajansa. Heitä saattoi yleensä nähdä avoimesti vain juhlatilaisuuksissa ja matkoilla ja silloinkin he peittivät vartalonsa ja kasvonsa visusti vaatteilla. Huorilla ja kurtisaaneilla saattoi olla myös mies-ystäviä, jotka saattoivat hyödyntää heidän palveluksiaan ilmaiseksi. Huoran/kurtisaanin ja hänen miesystävänsä välillä vallitsi siis luultavasti jonkin asteinen ainakin hetkellinen kiintymyksen side. Mainittu on ainakin Lais, joka makasi niin köyhien kuin rikkaittenkin miesten kanssa, mutta antoi Diogenes kyynikolle (Kynos) ilmaiseksi milloin tahansa. Tästä herääkin kysymys, mistä Diogenes todella sai juhlavan lisänimensä kynos eli koira.
Muinaisilla kreikkalaisilla oli selkeä käsitys ainakin ihmisen pintapuolisesta anatomiasta. Siitä kertovat tietenkin aikalaisten tekemät patsaat ja piirrokset, joista murto-osa on säilynyt jopa meidän päiviimme saakka. Ihmisruumista on väistämättä havainnoitu tarkasti ja uskon, että ajan seksityöntekijöillä on ollut vahva osansa tässä esittävässä historiassa. Patsaat esittivät kuitenkin ihannevartaloita. Kukapa nyt rumaa patsasta tai maalausta olisi jaksanut katsella. Ajan kuvanveistäjät ja maalarit olivat siis vain käytännöllisiä. Kauniit teokset sai helpommin kaupaksi ja teoksillaan eräät taiteilijat saavuttivat jopa paljon enemmän kuin pelkkää maallista hyötyä, he saavuttivat niillä itselleen kuolemattoman maineen.
Myös patsaissa ja maljakkopiirroksissa eroteltiin selkeästi tavalliset kunnialliset vaimot ja prostituoidut. Piirroksissa ja veistoksissa vaimoilla oli aina vaate päällä ja huorilla puolestaan ei vaatteita ollut. Tämä ei kuitenkaan koske jumalia esittäviä kuvia eikä miehiä esittäviä kuvia.

Kauppatavara

Klassisen ajan kreikkalaiset seksityöntekijät eivät aina kaupatessaan tavaraansa välttämättä kaupanneet itse tavaraa. Ensimmäinen asia mitä he saattoivat myydä oli vietetty aika. Kurtisaaneilla se oli aika, jonka he viettivät asiakkaidensa kanssa, vaikka mitään aktia ei olisikaan tapahtunut. Halvemmilla huorilla se oli aika, jonka kuluessa akti suoritettiin. Aikaa myydessä akti kuitenkin saattoi jäädä kesken, sillä lähteissä mainitaan ainakin Clepsydra, joka sai lisänimensä ’vesikello’ siitä, että mittasi myymänsä ajan tarkasti vesikellolla ja jätti toimituksen kesken heti, kun hänen myymänsä aika hupeni loppuun.
Toinen asia mitä saatettiin myydä oli ruumis. Xenarchus, eräänlainen ilotalon sisäänheittäjä, mainostaa asiakkaille, että saatte mitä ikinä haluatte kunhan vain rahaa löytyy: isoa tai pientä, nuorta tai vanhaa, lihavaa tai laihaa, kokenutta tai kokematonta. Ruumis oli ainakin näissä tapauksissa täysin kaupallis-tettu. Halukas ostaja sai valita mieleisensä henkilön palvelukseensa ja myös se mitä hän halusi huoran kanssa tehdä oli suhteellisen vapaasti valittavissa. Tämä ei tietenkään koske valikoivia ja omasta arvostaan tarkkoja kurtisaaneja.
Kolmas asia mistä käytiin kauppaa ja varmasti yleisin niistä oli itse seksi; seksuaalisen tyydytyksen asiakkaalle tuottava toimitus. Eri asennoista laskutettiin tietysti eri hinta. Aristofanes mainitsee Cyrenen, joka puheiden mukaan hallitsi kunnioitettavat kaksitoista asentoa. Jälkipolvilta on valitettavasti jäänyt hämärän peittoon mitä suurimmalla osalla niistä tarkoitettiin, eikä se ole mikään ihme, sillä eräskin niistä kulki nimellä ’leijona juusto laatikossa’. Muutamia on kuitenkin ymmärretty ja niistä kaksi oli sellaisia, että mies otti naisen takaapäin ja yksi sellainen, että nainen ’ratsasti’ miehen päällä. Tämä oli tietenkin kallein asento, sillä siinä nainen joutui tekemään itse eniten töitä. Halvin asento tai eräs halvimmista oli sellainen, että mies seisoi naisen/miehen takana ja nais/mies prostituoitu kumartui eteenpäin.
Maksu saatettiin suorittaa kahdella eri tavalla. Joko kylmällä käteisellä tai sitten antamalla lahja, jonka laadusta vastaanottaja sai joskus itse esittää toivomuksia. Lahjan antaminen kuitenkin yleensä edellytti lahjan antajalta ja sen vastaanottajalta läheisempää suhdetta. Siksi halvoille huorille maksettiin valta-osassa tapauksista kolikoilla ja kurtisaanit puolestaan vastaanottivat pelkästään hienoja lahjoja. Nämä olivat eräitä seksi/seuralaismarkkinoilla asemansa vakiinnuttaneita sääntöjä.

Kurtisaani vai huora

Ennen kaikkea kurtisaanin (hetaera) ja tavallisen huoran (porne tai kamatype) ero oli selvästi havaitta-vissa. Arvokkaat miehet kuten filosofit ja valtiomiehet eivät suin surminkaan olisi riskeeranneet hyvää mainettaan tyydyttämällä himoaan kahden kolikon huoran kanssa jonkun varjoisan pensaan alla. Mutta arvokkaan ja kauniin kurtisaanin seuraa arvostettiin jopa niin paljon, että Sokrates puhui monesti Theodote nimisestä kurtisaanista hyvin kauniiseen ja kunnioittavaan sävyyn. Sokrates paljastuukin aikamoiseksi siirappisuuksi ja naistennaurattajaksi, sillä hän saa latteuksillaan puhuttua Theodoten ympäri siihen pisteeseen asti, että kurtisaani tarjoaa palveluksiaan Sokrateelle täysin ilmaiseksi. Tällöin Sokrates ilmeisesti kokee saavuttaneensa päämääränsä, sillä hän kieltäytyy kohteliaasti kunniasta, eikä Theodote älyä edes loukkaantua.
Kurtisaanien oli oltava hyvin tarkkoja maineestaan, sillä heidän asemansa oli vähintäänkin häilyvä. Siksi he asiakkaidensa kanssa asioidessaan välttivät visusti sanoja seksi, hinta ja maksu. Sitä vastoin he käyttivät sanoja ’ystävyys’, palvelus ja lahjat. Pienikin virhearviointi saattoi pahimmassa tapauksessa johtaa siihen, että maineensa menettäneestä kurtisaanista tulikin tavallinen huora. Kurtisaanit olivat ehdottomasti pitkäaikaisempia ystäviä. Heillä saattoi olla yhtä aikaa suurikin innokas seuralaisjoukko ja he soivat ’palveluksiaan’ vain niille jotka heitä itseään eniten miellyttivät. Kurtisaani saattoi olla esim. nuorena leskeksi jäänyt arvokkaan miehen vaimo, jolle oli jäänyt asunto ja hieman omaisuutta ja nyt hän pyrki elättämään itsensä kurtisaanin ammatilla.
Tavallisia huoria olivat bordellien työntekijät ja ne jotka myivät itseään kaduilla. Orjatytöiltä saattoi saada ilmaisia seksuaalisia palveluksia jos ne olivat omia, mutta toisten omistamien orjien palveluksista saattoi joutua maksamaan muutaman kolikon. Aeschines kiteyttää tavallisen huoran ja ’seuralaisen’ eron lauseeseen: ’Huora tekee sen monien miesten kanssa ilman valikoivuutta.’ Juhlissa, jotka yleensä venyi-vät juomingeiksi asti saattoi ostaa seksipalveluksia huilunsoittajatytöiltä, mutta tällaista käytöstä yleensä halveksittiin muitten vieraiden taholta. Varsinkin jos aktin suoritti paikanpäällä.
Tavallisilla huorilla ja kurtisaaneilla eli eräänlaisilla ’seuralaisilla’ tai ’ystävillä’ oli muitakin varsin merkittäviä eroja. Kurtisaanit kuvataan usein manipuloiviksi ja juonitteleviksi olennoiksi. Anaxilas vertaa hetaeroja Sfinksiin: ’Mikään mitä he sanovat ei ole suoraa’.
Tällaiseen petokseen ei halvoilla prostituoiduilla ollut tarvetta. Heille riitti, että he osasivat laskea ne muutamat kolikot, jotka saivat maksuksi palveluksistaan. En silti millään usko, että kaikki halvemmat seksityöntekijät olisivat olleet tyhmiä tai edes tyhmempiä. He olivat vain sellaisessa asemassa, että heillä ei ollut muuta mahdollisuutta hankkia elantoa itselleen ja mahdolliselle perheelleen. Heidän joukossaan saattoi olla köyhälle perheelleen lisätienestejä hankkivia nuoria äitejä. Kenties myös joitakin tyttöjä, ainakin orjia, pakotettiin väkisin harjoittamaan tätä moraalisesti arveluttavaa ammattia. Tässä vai-heessa on kuitenkin kysyttävä, että mikä oli ajan moraali? Ei prostituoituja välttämättä edes halveksittu. Heidän käsitettiin kuuluvan luonnollisena osana yhteiskuntaan ja he olivat ammatinharjoittajia siinä missä muutkin.
Taitavat kurtisaanit saattoivat nousta yhteiskunnassa~ ’valtiossa’ hyvinkin arvostettuun asemaan. Mainitaan Phryne, tuo jumalainen nainen, oveluuden ja toisten ohjailun mestari, suurin kurtisaaneista! Hänestä Apelleksen kerrotaan maalanneen teoksensa Afrodite nousee merestä, kun hän näki Phrynen vain pieni ’chiton’ päällään käyvän kastautumassa vedessä ja nousevan sieltä kuin nuori jumalatar. Kerrotaan jopa Phrynen asianajajan käyttäneen eräässä oikeudenkäynnissä Phrynen kauneutta hyväk-seen siinä vaiheessa, kun mitään muuta ei ollut enää tehtävissä. Silloin hän repi vaatteet suojattinsa päältä ja tämä sai kertomuksen mukaan tuomaristossa aikaan sellaisen shokkivaikutuksen, että syytteet hylättiin. Lisäksi hänen kerrotaan huudahtaneen jotakin siihen suuntaan, että: ’Katsokaa jumalatarta edessänne! Kuka teistä rohkenee tuomita hänen kaltaisensa kuolemaan?’
Kurtisaaneista kirjoitettiin puheita ja näytelmiä. Heistä maalattiin kuvia sekä käytiin dialogeja. He olivat aikansa kuuluisuuksia ja poptähtiä filosofien ja kuuluisten valtiomiesten rinnalla.

Vaimot, jalkavaimot ja kurtisaanit

Niin sanotut kunnialliset vaimot saattoi yleensä selvästi erottaa jalkavaimoista. Jalkavaimon asema oli huomattavasti epämääräisempi. Tavalliset vaimot pidettiin visusti kotona ja naisten asuintiloissa. Heidän ei ollut sallittua poistua kotoa muuta kuin erikoistapauksissa. Jalkavaimo saatettiin ottaa monesta syystä. Yksi niistä saattoi olla himo. Harvinaista ei myöskään ollut, että joskus mies rakastui niin paljon orjat-tareensa tai johonkin huoraan tai mahdollisesti jopa kurtisaaniin ja otti hänet pysyväksi seuralaisekseen ja kohteli häntä kuin oikeaa vaimoa. Kukapa meistä ei olisi säälinyt poloista Sinuhea, kun hän lankeaa kurtisaani Neferneferneferin kauneuden ja viettelysten edessä ja myy hänen takiaan jopa omien van-hempiensa hautapaikan, saadakseen viettää hetken huijarittarensa seurassa
Mikä sitten ajoi kunniallisessa avioliitossa elävät miehet kurtisaanien ja huorien syliin sekä ottamaan itselleen jalkavaimoja. Eräs selitys on viehtymys jännitykseen ja salamyhkäisyyteen. Toisten miesten vaimoja tavoiteltiin juuri sen takia, että rangaistukset aviorikoksesta olivat niin ankaria. Samaa voisi sanoa vielä nykyäänkin, mutta jätetään se nyt tällä kertaa sanomatta. Juuri se, että naisia näki harvoin tavallisessa katukuvassa ja se että he olivat silloinkin peitettyjä, lisäsi kiinnostusta avioliiton ulkopuolisiin suhteisiin. Jo pelkästään se, että saattoi nähdä naisen ilman peittävää vaatekerrosta oli aikakauden miesten mielestä lähes ekstaattista. Siksi kurtisaaneja palvottiin ja heille annettiin kalliita lahjoja, että he näyttäytyisivät ja soisivat miehille aikaansa. Joissakin tapauksissa jo tämä riitti vastapalvelukseksi mie-hille. Juuri tästä Sokrates puhui kertoessaan Theodotesta, mutta hän mainitsee myös, että kurtisaaneille-kin oli nautinto tavata miehiä ja näyttäytyä heille, koska se muutoin oli niin vaikeaa. Tästä herää kuiten-kin kysymys; houraileeko pappa-Sokrateskin? Kurtisaanit näkivät miehiä päivittäin. Suosituimmat tapa-sivat kenties satoja miehiä joka viikko. Ei se mikä on yleistä ole mieltä kiihottavaa, vaan se mikä on harvinaista.
Perinteet jatkuvat joko muuttuneina tai lähes samankaltaisina. Käsitteet ja tavat muuttuvat Siksi on tärkeätä oppia tulkitsemaan niitä oikein eri aikakausina vallinneet normit huomioon ottaen. Ainoastaan tällä tavalla voimme saada korrektia tietoa menneisyydestä. Kurtisaaneja ja vaimoja on ollut halki vuosisatojen ja jopa vuosituhanten. Kaikki tietävät mikä on se ’vanhin ammatti’. Nykyaikanakin on kur-tisaaneja. Kurtisaanin ammatti on säilynyt lähes samankaltaisena ainakin 1700-luvulle saakka ja kenties vielä sitäkin pidemmälle. Nykyään prostituoituja on enemmän kuin koskaan ennen. Sanotaan, että ihmi-nen muuttuu ja ehkä jopa ’kehittyy’ ja että ei ole olemassa pysyvää ihmissielua, ruumiilliset vietit kui-tenkin pysyvät ja niitä on vaikea tukahduttaa, mikä huomattiin jo keskiajalla. Seksuaalinen tarve on vietti. Se periytyy meille suoraan eläinkunnasta. Mutta niinhän se on: ’Vita hominis vita bestiae est’.

Käsityksiä naiskehosta antiikin Kreikassa ja Roomassa 600 eKr. – 400 jKr.

Tutkimuksen lähtökohtia

Miten antiikin ajan lääkärit toimivat? Mistä ja miten he ammensivat itselleen tietoa naisruumiista? Millaisia käsityksiä heillä oli naisesta ja heidän ruumiintoiminnoistaan yleensä? Millainen osuus naisella katsottiin olevan jälkeläisten tuottamisessa ja miten naiset kokivat itse oman ruumiinsa? Näihin kysymyksiin pyrin vastaamaan erilaisten lähteiden avulla tässä tutkielmassa.
Lähteitä on olemassa vain hyvin rajallinen määrä ja osassa niissä keskitytään lähinnä vain miesten ruumiiden analysointiin ja parannuskeinoihin. Oli kuitenkin olemassa myös tekstejä naisia koskien, mutta osa niistäkin oli tarkoitettu perheen isille tai aviopuolisoille oppaiksi tyttärensä tai nuoren vaimonsa hyvinvoinnin varmistamiseksi. Näkökulma naisruumiiseen oli siis hyvin miehinen.
Täytyy kuitenkin ottaa huomioon myös se seikka kuinka näitä tutkimuksia naisruumiista tehtiin. Oli hyvin harvinaista, että mieslääkärit pääsivät ollenkaan suoraan kosketukseen naispotilaidensa kanssa. Kreikkalaiset ja roomalaiset naiset eivät sallineet mieslääkäreiden tutkivan itseään ja siksi suuri osa tutkimuksista ja havainnoista tehtiinkin naisten omien kertomusten tai välikäsinä toimineiden vanhempien naisten eli eräänlaisten lapsenpäästäjien kertomusten mukaan. Naisten antamat tiedot perustuivat suurelta osin siis heidän omiin havaintoihinsa.
Tämä tieto selittää osaltaan niitä fantastisen harhaisia käsityksiä, joita antiikin oppineilla ja mieslääkäreillä oli naisten ruumiintoiminnoista. Esimerkiksi Platonin aikalaiset uskoivat, että naisen kohtu oli kuin elävä eläin joka liikkui ympäri naisen ruumista. Galen, joka eli ensimmäisen vuosisadan loppupuolella, kuitenkin kumosi tämän harhakäsityksen, sillä hän teki tutkimuksia naiskehosta mm. tekemällä ruumiinavauksia naisapinoille. Tämäkin on esimerkki mieslääkäreiden rajoitetusta kontaktista potilaidensa kehoihin, sillä Galenkin joutui hankkimaan tietoa näin äärimmäisillä keinoilla, johtuen siitä että naisten ruumiinavauksia ei juurikaan tehty. Ainoa tapa, jolla antiikin mieslääkärit pääsivät kosketuksiin naiskehon kans-sa, olivat heidän omat vaimonsa tai muut intiimit naiskumppaninsa.
Lähteistä vielä sen verran, että suurin kehitys antiikin lääketieteessä nojaa Hippokrateen ja Galenin töihin. Hippokrateen kokoelma pohjautuu moniin lähteisiin alkaen aina 600-luvulta eKr. ajanlaskun alkuun asti. Se oli myös perusta antiikin lääketieteen tutkimukselle, vaikkakin useita sen käsityksiä kritisoitiin muiden antiikin lääkärien, kuten esim. Galenin toimesta. Sitä kuitenkin luettiin ja käytettiin yleisesti vielä neljännen vuosisadan lopullakin.
Muita merkittäviä antiikin lääketieteen teoksia olivat Galenin työt ja Oribasiuksen Medical Collection, jonka hän kokosi Keisari Juliuksen pyynnöstä neljännen vuosisadan lopulla. Neljällä ensimmäisellä vuosisadalla merkittävimpiä varmasti olivat juuri Galenin työt, jotka korvasivat silloin lähes kokonaan Hippokrateen kokoelman tärkeimpänä lääketie-teellisenä työnä. Galen kuoli noin vuoden 200 jKr. tienoilla ja toimi vuosina 169 – 192 Rooman keisarillisen hovin lääkärinä Marcus Aureliuksen ja Commoduksen hallintovuosina.
Galenin kaikki työt eivät ole säilyneet meidän ajallemme johtuen tulipalosta Roomassa ja muista ajan mullistuksista, mutta osia hänen kadonneista teksteistään on säilynyt viitteinä muiden teoksissa, kuten esim. Oribasiuksen.
Muita merkittäviä ajan lääkäreitä olivat mm. Efesoksen Soranus, joka eli ensimmäisen vuosisadan alkupuoliskolla ja Efesoksen Rufus, joka puolestaan kirjoitti ja toimi ensimmäisen vuosisadan vaihteessa.
Suurilta osin juuri näiden edellä mainittujen henkilöiden kirjoitusten valossa voimme yrittää ymmärtää sitä miten nainen ymmärrettiin fyysisenä ja psyykkisenä olentona antiikin Kreikassa ja Roomassa noin tuhannen vuoden syklin aikana.

Naisen anatomia: tytöstä naiseksi

Antiikin aikana naisten ruumiintoiminnoista oli olemassa monenlaisia eri teorioita ja käsityksiä. Osa näistä eroavaisuuksista selittyy sillä, että toisissa tarkasteltiin kreikkalaisia naisia ja toisissa roomalaisia. Suurin ero oli siinä, että kreikkalaiset naiset naitettiin vasta puberteettin alkamisen jälkeen, kun puolestaan Roomassa tytöt naitettiin usein 12 vuotiaina tai jopa sitä aikaisemmin. He saattoivat joskus tulla raskaiksi jo ennen ensimmäisiä kuukautisiaan. Tämä tyttöjen terveyden kannalta usein hyvin epäedullinen käytäntö synnytti monia väärinkäsityksiä ’naisten’ anatomiasta ja ruumiintoiminnoista, mutta palaan niihin hieman myöhemmin.
Hippokrateen kokoelma, joka siis käsitteli kreikkalaisia naisia, mainitsee monia naisten vaivoja ja kaikkien niiden katsottiin liittyvän kohdun toimintaan. Kuten kreikkalaiset naiset olivat itse havainneet, keuhkokuumeen oireet, vatsa kivut, halvaantuminen ja nivelien jäykkyys naisilla saattoivat joskus viitata sukupuolielinten häiriöön. Kreikkalaiset ottivat tämän niin kirjaimellisesti, että kaikkien tautien oireiden täytyi liittyä sukupuolielimiin ja kaikki parannuskeinot liittyivätkin niiden hoitamiseen.
Antiikin lääkärien yleinen uskomus naisten sukupuolielimistä oli sellainen, että ne olivat käänteiset miesten vastaaviin verrattuna. Sanasto jota käytettiin kuvaamaan sisäisiä lisääntymiselimiä oli sama kuin miehillä lukuun ottamatta kohtua ja kohdunkaulaa: munasarjat olivat kivekset ect. He puhuivat jopa naisten spermasta.
Helposta saatavuudesta huolimatta antiikin lääkärit tiesivät hyvin vähän vaginasta. Soranus oli jopa sitä mieltä, että ainoastaan neitsyen ruumiinavaus todistaisi heille että neitsyen vagina ei normaalisti ollut sulkeutunut kohdun suulta immenkalvoon asti. Miten muuten kuukautisveri olisi päässyt valumaan vaginan läpi aiheuttamatta kipua, hän kysyi? Hän perusteli kantaansa sillä, että kreikkalaiset tytöt, jotka naitettiin vasta puberteetin jälkeen, kokivat ensimmäiset kuukautisensa luonnollisesti ilman kipua ja repeytymistä. Roomalaiset kieltäytyivät kuitenkin uskomasta tätä ja koska heidän kulttuurissaan tytöt naitettiin hyvin nuorina, heillä oli käsitys että ensimmäinen yhdyntä miehen kanssa avasi neitsyellä nämä tiehyet kuukautisverelle.
Kreikkalaisten naisten havaintojen ja kokemusten mukaan, mitä kuvataan Hippokrateen kokoelmassa, he olivat varmoja että he ejakuloivat. He olivat myös varmoja siitä, että he saattoivat tulla raskaiksi yhdynnästä vain jos he saivat orgasmin sen aikana ja he myös kertoivat tämän miehille. Siksi lääkärit kirjoittivat töissään niin naisten kun miestenkin laukeamisista öisin unissaan. Naiset pitivät jopa toistuvaa öistä ejakulointia merkkinä hyvästä hedelmällisyydestä. Oli ymmärrettävää, että ajan kotirouvat selittivät seksuaalisen tyydytyksen olevan välttämättömyys jälkeläisten tuottamisen kannalta. Olisihan ollut vallan pöyristyttävää jos he olisivat vaatineet seksuaalista nautintoa itselleen pelkästään sen tuottaman mielihyvän takia.
Naisen himosta ja orgasmista, joka käsitettiin tarpeelliseksi hedelmöittymisen kannalta, kirjoitettiin kaikissa aihetta koskeneissa teksteissä. Hedelmöittyminen ja raskaus käsitettiin myös parannuskeinoiksi kaikkiin naisten vaivoihin. Raskaana oleva nainen oli tervenainen, jonka ruumis toimi normaalisti.
Roomassa asian katsottiin kuitenkin olevan toisin, koska liian nuorena raskaaksi tuleminen oli yleensä hyvin vaarallista ja kuluttavaa nuorelle tytön elimistölle. Siksi eräät lääkärit neuvoivatkin odottamaan, kunnes tytöt saavuttaisivat puberteetin, mutta heidän neuvonsa jätettiin omaan arvoonsa. Augustuksen säätämä perintölaki lex papia velvoitti aviopuolisoita hankkimaan lapsia heti avioiduttuaan, sillä saadakseen oikeutetun perintönsä perheen isän oli vaimonsa kanssa tuotettava terveitä ja eläviä jälkeläisiä. Tämä tuottikin monia ongelmia nuorille roomalaisille tytöille, lähes vielä lapsille, sillä varhaiset raskaudet vahingoittivat heidän terveyttään ja vanhensivat heitä ennen aikaisesti. Tämä käytäntö johti myös toisenlaisiin ongelmiin sen jälkeen kun vaadittavat jälkeläiset oli tuotettu. Roomalaiset naiset eivät imettäneet lapsiaan ja käsittivät heidän olevan ehkä vain ikävä velvollisuus; sekä vaarallinen että kuluttava, joka oli suoritettava ennen kuin he saattoivat keskittyä taas omaan itseensä ja kauneutensa hoitamiseen. Roomalaiset nuoret vaimot luultavasti välittivät lapsistaan vain vähän tai tuskin ollenkaan. Olivathan he itsekin lähes vielä lapsia saadessaan heidät.

Eriäviä käsityksiä naiskehosta

Aristoteles teki havaintoja naisista ja heidän kehojensa toiminnoista ja kirjasi niitä ylös Historia Animalium:iinsa. Vaikka hän ei ollutkaan lääkäri, vaan naturalisti ja loogikko, niin silti antiikin lääkärit noteerasivat hänen havaintojensa merkityksen. He eivät kuitenkaan lä-heskään aina olleet samaa mieltä hänen kanssaan. Naisten intohimoa tuskin edes mainitaan
Aristoteleen kirjoituksissa ja hän myös huomioi tarkkailtuaan eläimiä, että ihmisnainen oli ainoa naispuolinen ’eläin’ joka salli yhdynnän ollessaan raskaana. Aristoteles oli myös ensimmäinen joka julisti, että naisen ei tarvinnut saada orgasmia tullakseen raskaaksi. Sen sijaan hän mainitsee, että ’nautinto oli jotain, mitä jotkin naiset joskus kokivat’.
Aristoteles myös havainnoi, että paikka josta naiset saivat mielihyvää, eli klitoris, ei ollut sama paikka josta heidän spermansa sanottiin virtaavan, eli kohdunkaula. Hän myös totesi, että luonto ei olisi luonut naisspermaa, jota kohtu eritti imeäkseen sen taas takaisin sisäänsä. Tämän hän perusteli sillä, että luonto ei luonut mitään liiallista. Ymmärrettävää onkin, että Aristoteleen havainnot vaikuttivat satojen vuosien päähän romuttaen käsityksiä naisten tuottamasta spermasta ja myös naisten nautinnoista, joita ei enää katsottu välttämättömiksi heteroseksuaalisessa rakastelussa. Totuus naisten ’sperman’ olemassa olosta pal-jastui vasta, kun ovulaation olemassa olo havaittiin.
Kaikki lääkärit eivät kuitenkaan yhtyneet Aristoteleen käsityksiin naisten sperman täydellisestä puuttumisesta ja esim. Galen, joka eli kolme ja puolisataa vuotta hänen jälkeensä, oli sitä mieltä, että tietynlaista naisspermaa oli. Hänen mukaansa naissperma ejakuloitui suoraan kohtuun. Hän myös totesi, että se valmisti naisen rakasteluun ja avasi kohdunkaulan, jotta miehen sperma pääsi kulkeutumaan kohtuun. Hän ei sekoittanut naisspermaa rauhasten tuottamaan eritteeseen, joka valui ulos vaginasta, kun naisen nautinto saavutti huippunsa yhdynnän aikana.
Lääkäreillä Galenin ja Soranuksen aikana oli miltei kaikki tarvittavat tiedot hyväksyä naisten yhtäläinen osuus jälkeläisten tuottamisessa ja vakiinnuttaa käsitys naisen anatomiasta, joka oli miltei oikea. Soranus, jonka oletettiin olevan antiikin suurin gynekologi johtuen hänen lyhyestä säilyneestä kirjastaan gynekologiasta, ei kuitenkaan voinut hyväksyä aiempia väitteitä. Oribasius, jolla oli vaikeuksia valita kantaansa kahden vallitsevan anatomian koulukunnan väliltä, kopio Soranuksen tekstit yhdessä Galenin määritelmien kanssa.
Soranus tiesi kohdun koon ja sijainnin ja kuvailee muitakin naisen lisääntymiselimiä yllättävän tarkasti, mainiten klitoriksen vaikka ei kerrokaan siitä mitään. Munasarjojen hän kertoo olevan yhteydessä kohtuun. Soranus kuitenkin teki virheen yhdistäessä naisten spermaa johtavan käytävän virtsan poistoon. Häntä saattoivat hämätä tuntemattoman lääkärin kirjoitukset, jotka olivat liitteenä Aristoteleen Historia Animalium:issa. Niissä lääkäri kertoo käytävästä, joka sijaitsi hänen mukaansa virtsaputken yläpuolella. Sen hän kertoi keräävän pneuma:a eli eräänlaista elinvoimaa jota naissperman käsitettiin kuljettavan, kuten miesten spermakin kuljetti heidän pneuma:ansa.
Pneuma:n voikin sanoa olevan eräänlainen elinvoiman ja perintötekijöiden yhdistelmä ja sen käsitettiin myös liittyvän ilmaan jota ihminen hengitti keuhkoillaan, koska tämän ilman käsitettiin olevan osa ihmisen elinvoimaa, joka välittyi ihmisen sisäelinten kautta spermaan ja synnytti näin uutta elämää. Siksi olikin tärkeää tietää naisen osuus lisääntymisessä. Välittikö myös nainen oman elinvoimansa spermansa avulla sikiöön vai oliko nainen vain niin sanottu välikappale, joka otti vastaan miehen sperman ja sen elin-voiman? Aristoteles väitti, että nainen ei tuottanut spermaa eikä pneuma:a. Hippokrateen kokoelman eri kirjoittajat ja Galen olivat puolestaan sitä mieltä, että nainen tuotti spermaa, mutta eivät silti väittäneet että se olisi vastannut täysin miesten spermaa. Mutta se oli tavallaan spermaa ja kantoi mukanaan pneuma:a. Lääketieteellinen näkökanta, jota Galenkin edusti, tunnusti naisen seksuaalisen halun olemassa olon ja myös faktan, että nainen tuotti spermaa, joka yhdessä sekoittuen miesspermaan auttoi luomaan lapsen.
Soranusta saattoi hämätä myös se seikka, että nainen erosi miehestä siinä, että heidän virtsaa johtava käytävä ja sukupuolista toimintaa hallitseva käytävä sijaitsivat erikseen. Soranus kuuluikin samaan koulukuntaan Aristoteleen kanssa, jonka mukaan nainen tuli raskaaksi tuntematta mitään ja olematta itse mitenkään osallisena hedelmöittymisessä muuta kuin vastaanottavana astiana. Sen takia hän kiistääkin keinot, joita Hippokrateen kokoelmassa suositeltiin mahoille naisille hedelmöittymisen varmistamiseksi ja Galen puolestaan esitti vastaväitteensä hänen väitteisiinsä.
Hippokrateen kokoelmassa naisia neuvottiin varmistaakseen raskaaksi tulemisensa makaamaan paikoillaan jalat ristittynä ja pitämään miehen sperma sisällään mahdollisimman kauan, jopa seitsemän päivän ajan. Galen aloittaa kappaleensa spermasta kertomalla, että oli välttämätöntä säilyttää sperma varmistaakseen sen vetäytyminen kohtuun.

Satyriasis ja hysteria

Myös antiikin aikana tunnettiin ilmiö jota nykyaikana voidaan nimittää nymfomaniaksi tai vaihtoehtoisesti seksiriippuvuudeksi. Siihen aikaan sillä oli kuitenkin toinen nimi: satyriasis. Siitä saattoivat kärsiä niin miehet kuin naisetkin ja oireita olivat jatkuva, väkivaltainen, tukahduttamaton seksuaalinen himo. Soranus sanoo teoksessaan Gynaecology, että oli käsitellyt aihetta teoksessaan On Acute Diseases, jonka tunnemme Caelius Aurelianuksen latinankielisestä parafraasista neljänneltä tai viidenneltä vuosisadalta jKr. Taudinkuvaan kuului, että naisen oli kokoajan kosketeltava sukupuolielimiään, minkä hoitokeino ehdottomasti kielsi. Kirjassa On Acute Diseases yhdeksi hoitokeinoksi suositellaan potilaan sulke-mista lämpimään makuuhuoneeseen, johon ei saisi päästää nuoria miehiä.
Oli myös olemassa tauti, jossa potilas, mies tai nainen, kärsi sukupuolielimensä tahdottomasta laukeamisesta silloinkin kun ei kokenut minkäänlaista yleistä himoa tai jännittyneisyyttä sukupuolielimissään. Parannuskeinoksi potilaalle suositeltiin mm. eroottisten taidekuvien ja kirjallisuuden välttämistä. Täydellinen parannuskeino oli aina kuitenkin avioliitto, josta nainen saattoi löytää itselleen tyydytyksen. Aina näin ei kuitenkaan käynyt ja antiikin Kreikan komedioista opimme, että jos nainen ei kyennyt saamaan tyydytystä avioliitossa seksuaalisiin himoihinsa, hän saattoi masturboida ja käyttää esim. nahkaista tekopenistä. Masturbointi ei ollut silloin kiellettyä moraalin kannalta, vaan ainoastaan lääketieteen, sillä sen katsottiin olevan vahingollista terveydelle.
Ensimmäisen vuosisadan lopulla ja toisen vuosisadan alussa jKr. alkoi lääketieteellinen väittely seksuaalisesta kanssakäymisestä pidättäytymisen haittavaikutuksista ter-veydelle. Eräiden lääkärien mielipide oli neitsyyden ja pidättäytymisen kannalla, mutta eräille heidän potilailleen tämä aiheutti haittavaikutuksia. Melkein kaikki tunnetut tapaukset koskivat tapauksia joissa tahdoton pidättäytyminen oli kyseessä potilaiden ollessa joko nuoria tyttöjä, joita ei ollut naitettu ennen puberteetin puhkeamista tai naisia joilla ei ollut kumppania; yleensä leskiä. Kreikkalaiset naiset olivat nimenneet pidättäytymisestä johtuvan häiriön hysteria:ksi, vaikka nuorien tyttöjen tila ei ollutkaan todellista hysteriaa.
Hysteria:n syitä ja oireita nuorilla tytöillä, jotka olivat jo saavuttaneet avioliittoiän, mutta eivät jostakin syystä olleet avioituneet, kuvattiin seuraavasti. Kun kuukautisveri, joka ensi kertaa vuosi kohtuun ei päässytkään poistumaan kehosta normaalista, koska aviopuoliso ei ollut vielä avannut tytön tiehyitä, se virtasi sen sijaan takaisin sydämeen ja palleaan. Ylimääräisen veren takia elimistä tuli velttoja ja se puolestaan aiheutti tunnottomuutta jäsenissä, hourailua ja kuumetta. Tässä tilassa tyttö saattoi saada kohtauksia, jotka johtuivat äkillisestä tulehduksesta. Hänelle tuli murhanhimoisia mielihaluja johtuen sisä-elintensä mädännäisestä tilasta ja eriasteisia pelkotiloja, kun hän näki varjoja. Myös paine sydämen ympärillä saattoi saada hänet haluamaan kuristaa itsensä. Hänen mielensä, joka oli sekava johtuen korruptoituneesta verestä, saattoi joutua mielenhäiriöiden valtaan. Potilas saattoi sanoa karmeita asioita, joita ei varmasti oltu totuttu kuulemaan nuoren tytön suusta. Hän saattoi nähdä harhanäkyjä, jotka kehottivat häntä heittäytymään alas muurilta tai hyppäämään syvään kaivoon. Vaikka hän ei olisi nähnytkään näkyjä, hänellä saattoi silti esiintyä ajatuksia, että kuolema olisi sittenkin miellyttävämpi vaihtoehto kuin elämä.
Parannuskeino tähän nuorien tyttöjen hysteria:an oli luonnollisesti tytön naittaminen mahdollisimman nopeasti. He parantuivat näistä vaarallisista oireista, joita olivat lähinnä erilaiset hallusinaatiot ja itsemurha taipumukset, kun kuukautisveri pääsi vapaasti virtaamaan ulos kehosta ja jos he yhdynnän tuloksena tulivat raskaiksi, he parantuivat aivan varmasti.

Johtopäätös

Kuten olemme havainneet, antiikin ajan lääkäreiden oli varmasti vaikea tehdä oikeita päätelmiä naiskehosta ja sen toiminnoista, koska kaikki tieto perustui periaatteessa pelkkiin havaintoihin ja näiden pohjalta tehtyihin päätelmiin. Kaiken lisäksi useinkaan nämä havainnot eivät olleet edes heidän itsensä tekemiä, vaan naisten heille tiettyjen välikäsien kautta välittämiä. Onkin ymmärrettävää Galenin turhautuminen mieslääkäreiden rajatusta pääsystä suoraan tekemisiin naiskehon kanssa, että hän uskoi saavansa enemmän tietoa tekemällä ruumiinavauksia naisapinoille. Tämä ajan tapojen ja käytännön mukainen häveliäs kanssakäyminen vieraiden miesten ja toisten laillisten aviovaimojen välillä, selittää myös ne useat muodostuneet lääketieteen koulukunnat ja väittelyt joita käytiin eri lääkärien välillä eri teorioista. Ongelma piilee juuri siinä, että erilaisia käsityksiä oli helppo muodostaa, mutta niitä
oli vaikea todistaa oikeiksi juuri sen takia, että naisia ei päästy tutkimaan suoraan. Ei edes kuolleita, sillä ruumiinavauksia naisille ei ollut tapana tehdä. Siksi onkin hämmästyttävää kuinka paljon antiikin lääkärit pystyivät silti päättelemään naiskehosta, vaikka usein he eivät päässeetkään perille elinten ja niiden mekanismien lopullisista oikeista toimintatavoista. Usein he kuitenkin arvasivat niin lähelle, että pystyivät kehittämään hoitokeinoja, joiden teho usein jäi kuitenkin pelkän lumevaikutuksen varaan.

Juomatavat ja yhteisöllisyys

Klassisen ajan Kreikassa esiintyi pääasiassa kahdenlaista juomista. Ensimmäistä tapaa voisi sanoa elitistiseksi yhteisölliseksi juomiseksi, jota harrastivat pääasiassa aristokraatit, filosofit, kaupunkivaltioiden johtohenkilöt, näytelmäkirjailijat ja muut korkeassa tai arvostetussa asemassa olevat henkilöt. Tällaiseen juomiseen kuului merkittävänä osana klassisen ajan Ateenassa symposion eli juomajuhla, jota toki harjoitettiin muissakin itsetietoisissa kaupungeissa. Symposionissa oli tarkoitus kokoontua keskustelemaan tovereiden kanssa juoman eli veteen sekoitetun viinin toimiessa ainoastaan keskustelun kirvoittajana sen höllentäessä kieltä ja pitäen kurkun kosteana. Symposioniin sisältyi tarkoin määrättyjä rituaaleja ja perinteitä, jotka saattoivat vaihdella hieman pitojen pitäjistä riippuen, mutta niistä lisää myöhemmin. Yhteisöllisen juomisen tarkoitus ei ollut juoda itseään humalaan, sillä usein jopa viinin määrä oli rajattu symposionissa, vaan vaalia ystävyyssuhteita ja pitää yllä yhteisöllisyyden tunnetta, jonka merkityksen täytyi olla tärkeä esim. demokraattisen Ateenan kansalaisille. Ehkäpä juuri siksi kirjoituksissa symposion esiintyy usein ateenalaisena ilmiönä.
Toisenlaista juomista oli humalahakuinen juominen, mitä saattoi esiintyä tahattomasti myös symposioneissa juomisen riistäytyessä käsistä esim. tilanteessa jossa joku puuttui tai sekoitti tavanomaisen juoman sekoitus- ja laskujärjestyksen, kuten Alkibiades teki Platonin Symposionissa saapuessaan myöhässä paikalle ja nimittäessään itsensä hetkelli-sesti juomanlaskijaksi ja juoden sekoittamatonta tai vahvaa viiniä (akratos) viininviilennys- astiasta (psykter) ja saaden tämän jälkeen Sokrateen tekemään saman.
Normaalia humalahakuista juomista oli kuitenkin tavallisten ihmisten juominen, mitä tapahtui varmasti useissa paikoissa, mutta Ateenan muurien sisällä ja muualla Attikassa varmasti eniten tavernoissa (kapeleion) eli erilaisissa viinituvissa, nykyisten pubien edeltäjissä, joiden yleisyys ja esiintymistiheys lähenteli nykyisten kaupunkien keskustoissa esiintyvää tiheyttä. Tavernojen yleisyydellä aikalaiset havaitsivat olevan myös poliittista kontrastia siinä mielessä, että tavernojen katsottiin oleva vapaiden demokraattisten kaupunkien tunnusmerkkejä. Tavernojen yleisyydestä Attikassa antaa kuvan myös Diogenes Kyynikon lakoninen kommentti, jonka Aristoteles laittoi hänen suuhunsa Retoriikassaan: ’Tavernat ovat attikalaisten ruokasaleja’. Tämä vertaus selittyy sillä, että Spartassa oli tapana ruokailla yhteisissä ruokasaleissa ja Diogeneen kommentti antaa selvän kuvan hänen käsityksestään viinitupien yleisyydestä ja viittaa myös epäsuorasti niiden yhteisölliseen merkitykseen ateenalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunteen luojina. Vaikka tavernoissa tapahtuva juominen olikin oletettavasti humalahakuista, niin sillä täytyi myös symposionin tavoin olla yhteiskunnallinen merkitys suurten massojen keskuudessa. Ero oli siinä, että symposion oli rajattu vain tietylle eliitille, mutta tavernoissa tavallinenkin ateenalainen saattoi nauttia vertaistensa seurasta ja nauttia tietystä yhteenkuuluvaisuuden tunteesta muiden kanssa.
Läheskään aina demokratiaa ja sen suomaa vapautta ja kansanvaltaa ei katsottu hyvällä, mikä käy ilmi tavernojen ja ihmisten vastuuttomien vapaa-ajan viettotapojen arvostelusta. Tavernojen katsottiin aiheuttavan dekadenssia tavallisten kansalaisten keskuudessa ja veltostuttavan nuorisoa. Tämä käy ilmi esim. historioitsija Theopompuksen teksteistä, joissa hän kritisoi vahvasti Byzantiumin harjoittamaa demokratiaa ja katsoo sen syyksi, että kansalaiset viettivät aikaa toreilla, satamassa ja juoden tavernoissa. Hän kertoo myös, että ennen kuin khalkedonilaiset joutuivat tekemisiin Byzantiumilaisen hallintomuodon kanssa, he elivät parempaa elämää, mutta tämän jälkeen heistä tuli juomanrakastajia ja tuhlareita. Myöhemmin historioitsija Phylarkhus kirjoitti heijastellen Diogeneksen havaintoa, että byzantiumilaiset lähestulkoon asuivat tavernoissaan. Thasoslaiset menivät jopa niin pitkälle kansalaistensa moraalin suojelemisessa, että tekivät viinin myynnin pienemmissä mitoissa (kotyle), joka oli noin 0.271 litraa, laittomaksi. Tämä laki oli varmasti tähdätty tavernojen pitämistä vastaan ja näytti tekevän myös heidän harjoittamansa liiketoiminnan laittomaksi.
Tavernoja näytti olevan säilyneiden viittausten mukaan lähes joka kadun kulmassa ja löytöjen perusteella niitä oli myös eritasoisia ja -kokoisia. Joskus ’taverna’ saattoi
olla vain viinikärry lähteen vieressä, mikä mahdollisti viinin sekoittamisen. Toisissa tapauksissa, kuten eräästä paikasta löytyneiden esineiden mm. ruukun sirpaleiden ja ruuan tähteiden perusteella tehtyjen päätelmien mukaan kyseessä oli ollut hienompi paikka. Kyseisessä rakennuksessa oli ollut kaivo, joka oli ilmeisesti kuivunut ja sitä oli sen jälkeen käytetty ruuantähteiden, särkyneiden ruukkujen ja astioiden säilytyspaikkana. Ruukkujen sirpaleista kävi ilmi, että paikassa oli myyty Attikalaisen viinin ohella myös kaikkein suosituimpia ja tunnetuimpia viinejä kuten Mendaelaista, Khiialaista, Korinttilaista, Saa-moslaista ja Lesboslaista.
Tavernojen koko ja laatu siis vaihtelivat myös, kuten myös niiden asiakaskunta ja pitäjät. Joissakin paikoissa omistajat saattoivat jonkun orjia, mies ja nainen, toisen toimiessa myyjänä ja toisen baarityttönä. Joissakin tapauksissa kapakoitsijoita (kapelos) arvostettiin suuresti heidän taidossaan viinin laskijoina ja sen valmistajina juomista varten ja Gorgiaksessa Platon mainitsee mm. Sarambuksen, jonka kykyä valmistaa viini (paraskeuazon) juomista varten hän vertaa Ateenan parhaimpaan leipuriin ja Syrakuu-salaiseen kokkiin Mithaekukseen, jonka sanottiin olevan keittiöiden Pheidias. Asiakaskunta puolestaan saattoi vaihdella köyhästä hieman varakkaampaan ja vapaasta orjaan. Erityistä oli myös se, että naisetkin saattoivat käydä tavernoissa, vaikka kunniallisen vapaansyntyisen kreikkalaisten aviovaimon ei sallittukaan näin toimia. Luultavasti tavernoita siis kansoittivat enemmän tai vähemmän arvottomammat ja arveluttavat naiset kuten prostituoidut, kurtisaanit ja huilunsoittajatytöt. Melkein koko Ateenan asukkaiden koko kirjon saattoi nähdä yhden illan aikana kiertelemällä kaupungin tavernoissa. Sieltä löytyi nuorisoa, työläisiä, kauppiaita, varkaita, huijareita, virkamiehiä, naisia, opportunisteja, pelureita, juomareita, sotilaita ja lähes minkä tahansa muunkin yleisen tai harvinaisemman ammatin harjoittajia.

Viinilaadut, -mitat, -hinnat, sekoitussuhteet ja sekoitustavat

Klassisen ajan Kreikassa ja Ateenassa ei tarvinnut tyytyä vain yhdenlaiseen viiniin, vaan tarjolla oli monia erilaisia viinilaatuja nimen viitatessa valmistuspaikkaan ja jokaisesta oli olemassa muutamia erilaisia tyyppejä, minkä tarkoitus oli tietenkin vastata erilaisten asiakkaiden erilaisia makumieltymyksiä. Hienoimmat ja näin ollen myös kalleimmat viinit olivat varmasti ainoastaan tietyn eliitin ja rikkaiden kauppiaiden saatavilla, mutta köyhemmätkin esim. arvostetut filosofit saattoivat päästä maistamaan niitä symposioneissa, joihin heitä kutsuttiin. Platonin Pidoissa ei ole kuitenkaan mainintaa minkälaista viiniä siellä juotiin. Köyhemmät joutuivat tyytymään halvempaan paikalliseen viiniin jota sai ostaa tavernoista kolmella obolilla chouksen (chous), mikä on 3,25 litraa. He eivät yleensä ostaneet näin suuria määriä kerralla ja chouksen hinta on tässä mainittu vain sen takia, että saamme yleiskuvan halvan viinin hinnasta. Yleisin mitta, jota tavernoissa myytiin oli luultavasti (kotyle) eli 0,271 litraa, mistä Davidson kirjassaan käyttää myös nimitystä (half-pint), jota se miltei vastaakin koska yksi englantilainen pint on noin 0,57 litraa. Kun osti kotyle:n tavernasta, oli asiakkaan tarkoitus varmasti juoda se paikan päällä, mutta suurempia määriä ostaessa tarkoitus oli joko juoda raskaasti ja kenties porukalla tai sitten viedä viini juotavaksi johonkin muuhun paikkaan, mahdollisesti kotiin, jos asiakkaalla sellainen oli. Yksi tunnettu mitta oli trikotylos eli kolme kotyle:a joka vastasi vajaata ’litraa viiniä’ (0,813 litraa); Davidsonin mukaan kolme (half-pint:ia). Tietosanakirjailija Hesychiuksen mukaan yhden trikotyloksen viiniä saattoi ostaa yhdellä obolilla. Pienemmissä tavernoissa, joissa köyhempi asiakas osti kotyle:n tai jopa trikotyloksen, hän joi viininsä sekoittamattomana (akratos), jos tahtoi tulla nopeasti humalaan. Jos hän puolestaan halusi nautiskella ja että hänen viininsä kestäisi kauemmin, hän joi sen sekoitettuna.
Antiikin kreikkalaisten viini oli hieman vahvempaa kuin keskivahvat nykyviinit. Nykyään keskivahvuus eli keskiverto promillemäärä on noin 12,5 kun se silloin vastaavasti oli noin 15 – 16 promillea. Tämä johtui pääosin lämpimästä ilmastosta ja matalista sadoista. Kreikkalaisille viininjuonti oli merkki sivistyksestä ja ne, jotka joivat olutta, olivat heidän mielestään barbaareja. Erityispiirre heidän juomisessaan oli myös se, että he joivat viininsä sekoitettuna veteen. Tätä eivät harjoittaneet mitkään muut viiniä juovat alueet sinä aikana. Sekoittamattoman viinin juominen katsottiin myös epäkorrektiksi käytökseksi ja näin ollen myös tavallaan barbaariseksi.
Oikeasta sekoitussuhteesta on muutamia eri tulkintoja ja Davidsonin mukaan aikalaisten mielestä paras sekoitus suhde oli 2 osaa viiniä ja 5 osaa vettä eli seoksesta 2/7 osaa oli viiniä. Platonin Pitojen selityksissä oikeaksi sekoitus suhteeksi mainitaan 1 osa viiniä ja 2 osaa vettä eli 1/3 osa seoksesta oli viiniä. Totuus lienee vaihdellut näiden kahden välillä. Viinin sekoittaminen niin että puolet oli viiniä ja puolet vettä katsottiin liian vahvaksi eli näin sekoitettu viini oli akratos eli vahvaa tai sekoittamatonta viiniä. Jos viiniä sekoitettiin niin, että 1/4 osa seoksesta oli viiniä, niin tämä katsottiin liian laimeaksi. Kun viiniä laimennettiin oikealla tavalla (1/3 tai 2/7), niin se jäi vahvuudeltaan suurin piirtein nykyisen keskioluen tasolle eli 4,5 – 4,7 promillea ja sitä luultavasti juotiin myös samoissa määrin.
Viini ja vesi sekoitettiin suuressa sekoitusastiassa joka tunnettiin nimellä krater. Vesi saattoi olla joko lämmintä tai kylmää ja joissakin tapauksissa lunta käytettiin viilentämään sekoittamatonta viiniä viininviilennysastiassa (psykter) tai annettiin jopa sulaa suoraan kulhoon. Theophrastuksen mukaan hänen aikanaan oli muodikasta lisätä mieluummin vettä viiniin ajatuksena ’viinin laimentaminen’ kuin lisätä viiniä veteen ajatuksena ’veden terästäminen tai maustaminen’. Pyörivä liike, joka syntyi kun viini ja vesi sekoitettiin, antoi nimen eräänlaiselle sekoitusastialle: ’pyörreastia’ eli (dinos).
Parhaimpia viinintuontialueita olivat lähteiden mukaan Thasos, Khios, Mende, khalkideen kaupunki ja Lesboksen saari. Viinin päätyypit olivat ’musta’, ’valkoinen’ ja kirrhos eli ’amber’, joka ilmeisesti viittasi meripihkan väriin eli kullanruskeaan. Valkoinen ja amber saattoivat olla joko makeita tai kuivia, mutta musta saattoi olla myös medium eli jotain tältä väliltä. Hippokrateen kokoelmassa erilaisista ruokavalioista kertovassa osuudessa mainittiin, että viini saattoi olla myös ’tuoksuvaa’, ’hajutonta’, ’notkeaa’, ’raskasta’, ’voimakasta’ tai ’heikkoa’. Kreikkalaiset, toisin kuin roomalaiset heidän jälkeensä, eivät tuntuneet asettavan paljon painoa viinin vuosikerralle. Tämä johtui ehkä viinin suosiosta ja yleisyydestä juomana.
Toki viini vanhenemisen arvo noteerattiin tietyissä tapauksissa ja siitä on säilynyt kirjallisia todisteitakin. Eräässä Eubuluksen näytelmässä näytelmän henkilö kertoo kurtisaanien (hetaera) arvostavan vanhoja viinejä, mutta ei vanhoja miehiä. Viinit luokiteltiin niiden ’iän’ lähinnä valmiuden mukaan ’valmiiseen’, ’huipussaan olevaan’, ’uupuvaan’ ja ’taantuvaan’.
Suosituimmista viinilaaduista tehtiin myös erilaisia muunnoksia ja esim. Khioslaista viiniä sai austeros (kuivana), glukazon (makeana) ja autokratos eli näitten välimuotona. Khioslaiset arvostivat niin paljon viinintekotaitojaan, että he käyttivät amforan kuvaa jopa symbolina kolikoissaan. Ei ihme että Hermippuksen näytelmässä itse Dionysos kuvailee eri-laisia viinejä sanoin: ’Mendaealaisella viinillä itse jumalat kostuttavat vuoteensa. Ja magnesialainen on jalomielistä, makeaa ja pehmeää ja thasialaisen pinnalla leijuu omenien tuoksu. Mielestäni se on kaikkein parhainta viiniä lukuun ottamatta moitteetonta khioslaista. Jokaisella merkkiviinillä oli siis erilaisia erityispiirteitä, erilainen värinsä, tuoksunsa ja makeutensa.

Symposion ja Choes-juhlapäivä

Symposionin eli juomajuhlan kulta-aikaa olivat viides ja neljäs vuosisata eKr., jolloin Pidot, joista Platon kirjoitti myös pidettiin (viidennen vuosisadan loppupuolella noin 416 eKr., vaikka Platonilla ei tuntunutkaan olevan mielessään mitään tarkkaa päivämäärää, minkä esim. viittaus Perikleeseen, joka oli ollut silloin kuolleena jo 20 vuotta, osoittaa). Aikaisin kolmannella vuosisadalla eKr. ilmaantuneet toisenlaiset juomingit, jotka poikkesivat perinteisen juomajuhlan tavoista tuntuvat osoittavan symposionien suosion hiipumista, vaikkakaan ei välttämättä heti niiden täydellistä häviämistä. Näitä uusia ’juomajuhlia’ tunnetaan nimeltä kahdenlaisia sumbolikos ja asumbolos. Ensin mainittuun osanottajien oli tarkoitus tuoda omat juomat ja jälkimmäisessä puolestaan oli avoin baari.
Perinteisen symposionin osanottajakuntaa olen jo aikaisemmin tässä tutkiel-massa kuvannut, mutta kerron nyt hieman lisää ja myös siitä millaisessa järjestyksessä juomajuhla eteni ja millaisia rituaaleja siihen kuului. Periaatteessa kuka tahansa jolla oli varaa kustantaa pidot ja sopiva talo, jossa oli ’miesten huone’ andron, jossa pidot varsinaisesti pidettiin, saattoi järjestää symposionin. Tavallisesti symposion pidettiin juhliakseen jotakin tiettyä merkittävää tapahtumaa, kuten esim. Platonin kuvaamissa pidoissa juhlan järjestää Agathon voitettuaan ensimmäistä kertaa Lenaia-juhlan tragediakilpailuissa.
Tila, jossa symposion pidettiin, oli siis yksi huone, jonne oli sijoitettu vieraita var-
ten tietynlaisia parisohvia, joilla maattiin kyljellään yläruumis tuettuna toisen kyynärpään varaan. Sohvat oli asetettu enemmän tai vähemmän kulmikkaan ympyrän muotoon, jonka rikkoi kuitenkin oviaukko, joka määritteli myös ensimmäisen ja viimeisen paikan. Keskustelu ja viini kulkivat tätä ympyrää vasemmalta oikealle. Sohvien määrä saattoi olla seitsemän, yksitoista tai joskus jopa viisitoista. Tila, jossa juhlaa vietettiin, oli myös suljettu kaikelta ulkopuoliselta ja seinien rajaama huone ja viini auttoivat luomaan intiimin tunnelman ja kenties jopa illuusion toisenlaisesta maailmasta, johon osanottajat hetkeksi astuivat sisään.
Ruokailun jälkeen valmistauduttiin varsinaisen symposionin alkamiseen. Pöydät poistettiin ja lattia siivottiin ruokailun aikana syntyneistä ruuantähteistä ja roskista, kuten luista, ruodoista ja kuorista, isännän orjien toimesta. Vettä tuotiin vieraille käsien huuhtele-mista varten ja joskus vieraat kruunattiin kukkaseppeleillä ja voideltiin tuoksuvilla öljyillä.
Varsinainen symposion alkoi juomauhrilla ’Hyvälle jumaluudelle’ Agathos Daimon, jonka aikana laulettiin ylistyslauluja jumalalle. Tämä oli ainut kerta, jolloin juomajuhlan aikana tarkoituksella maistettiin sekoittamatonta viiniä. Se kuvasti symbolisesti myös vaarallisen taipaleen alkua, jolle juhlijat olivat astumassa ja oli myös varoitus siitä, että ainoa tapa juoda, jolloin he saattoivat olla varmoja turvallisuudestaan, oli juoda sekoitettua viiniä. Juomauhri suoritettiin sitä varten erityisesti varatusta maljasta, joka oli nimeltään metaniptron, joka kiersi vieraalta toiselle.
Kun viini oli sekoitettu sekoitusastiassa, se kaadettiin ruukkuun (oinochoe) ja orja jakoi sen vuoronperään vieraiden kuppeihin. Ennen sekoituksen alkua vieraat kuitenkin päättivät viinin ja veden sekoitussuhteen ja myös sen määrän kuinka monta sekoitusastiaa eli
krateria viiniä sekoitettiin illan pitoja varten. Kunniallinen määrä pidoille, joiden tarkoitus harvoin oli juoda liikaa eli humalaan asti, oli kolme krateria. Kuten Dionysos Euboluksen näytelmällä luettelee: ’Yksi terveydeksi, toinen nautinnoksi ja kolmas unta varten.’ Juoman määrän ja sekoitussuhteen lisäksi vieraat saattoivat päättää myös kohotettavien maljojen määrään, viinikuppien koon ja tiheyden jolla kierroksia juotiin. Symposiarkki eli tietty juomanlaskija joka vastasi viinin sekoittamisesta ja jakamisesta määrättiin pitojen alussa vieraiden joukosta, mutta oli varmasti usein myös pitojen isäntä. Symposiarkkina toiminut henkilö saattoi myös muuttua kesken pitojen, kuten Platonin Agathonin pidoistakin käy ilmi. Julkisissa kokoontumisissa oli paikalla myös viranomainen nimeltään oinoptai, jonka tehtävä oli valvoa, että kaikki osanottajat joivat saman määrän.
Symposionin merkitys klassisen ajan kreikkalaisille ei ollut kuvastaa tavallisia illallisjuhlia, vaan olla esimerkkinä oikeaoppisesta maltillisesta juomisesta. Tämän osoittaa pyrkimys siihen, että juojien ei koskaan pitänyt ylittää juomansa viinin määrässä kolmatta krateria. Joskus kuitenkin jopa kaikkein parhaiten suunnitellut symposionit päättyivät kaaokseen. Tämä tapahtui myös Platonin Pidoissa, joiden virallinen osuus päättyy siihen, että joukko juomingeista palaavia ihmisiä kävelee sattumalta avoimena olleesta ovesta sisään, asettuu makaamaan ja pakottaa kaikki juomaan valtavat määrät viiniä ilman minkäänlaista järjestystä. Viimeisenä hulluuden vaiheena pilalle menneissä pidoissa pidettiin sitä, kun vieraat alkoivat ympäripäissään heitellä kalusteita pihalle.
Pitojen tarkoitus oli siis edustaa kohtuullista sivistynyttä juomista ja viinin tarkoitus oli niissä vain kirvoittaa kieltä keskusteluun ja saada vieraat iloiselle mielelle. Kuten nykyäänkin tiedämme kohtuullisen ja liiallisen juomisen raja on hiuksen hieno ja ihminen saattaa helposti ylittää tuon rajan itse sitä edes huomaamatta. Siihen riittää tietyssä rajavaiheessa muutama tiheään nostettu malja, jonkin tietyn asia kunniaksi. Siksi varmasti monet pidot epäonnistuivat ja humalassa ihminen yleensä alkaa vain himoita lisää juomaa. Oli myöskin henkilöstä itsestään kiinni osasiko hän juoda maltillisesti tuntien oman rajansa ja tulematta liialliseen humalaan. Sokratesta Platon kuvailee esim. siten, että kukaan ei koskaan nähnyt tätä päihtyneenä, mikä oli merkki itsekuria omaavasta kunnioitettavasta miehestä tai miehestä jota Platon yli kaiken ihaili.
Verrattuna tavanomaisiin symposioneihin, niistä erittäin poikkeavia juomatapoja noudatettiin choes-juhlassa, josta on säilynyt mainintoja kahdessa lähteessä. Choes-juhlapäivä oli kolmipäiväisen anthesteria-juhlan toinen päivä. Anthesteria-juhlaa vietettiin anthesterion kuukautena ’kukkien kuukautena’, joka oli antiikin kreikkalaisten kahdeksas kuukausi. Se oli noin nykyisten helmi- ja maaliskuun vaihteessa. Choes-juhlan mainitsen juuri sen poikkeavien juomatapojen takia, jotka tuntuvat heijastavan merkitystä jonka kreikkalaiset ja ateenalaiset asettivat yhteisölliselle juomiselle esim. symposioneissaan.
Ensimmäisessä lähteessä Aristofaneen Akharnialaisten sankari Dicaeopolis nauttii omasta yksityisestä rauhastaan Spartalaisten kanssa ja viettää yksityistä Choestaan muun kaupungin valmistautuessa sotaan. Tämä lähde, kuten toinenkin, viittaa selvästi juhlan yksityiseen luonteeseen sen toimiessa vertauskuvana yksityiselle rauhalle ja muuhun yhteisöön kuulumattomuudelle.
Toisessa lähteessä, joka on Euripideen Ifinegeia Tauriissa, Orestes kuvailee rituaalisia pitoja, jotka hän piti itselleen Ateenassa. Nämä Oresteen yksityiset pidot heijastelevat hänen asemaansa hylkiönä yhteisössä, koska hän oli murhannut oman äitinsä.
Näiden viittausten perusteella ja niistä kirjoitettujen kommenttien avulla saamme kuvan juhlasta, jonka rituaalit olivat miltei täysin vastakkaisia symposionin periaatteille. Choesina ihmiset kutsuivat ystäviään juhliin, mutta kustansivat ainoastaan seppeleet, hajuvedet ja jälkiruuan. Vieraat toivat omat ruokansa ja mikä merkittävintä omat juomansa omassa ruukussaan ja he myös söivät ja joivat ne itse hiljaisuuden vallitessa.
Mikä siis oli tällaisen juhlan tarkoitus? Sitä on vaikea yrittää päätellä näin pitkän ajan jälkeen, koska voimme vain arvailla, millaisen ajatusmaailman ja maailmankuvan klassisen ajan kreikkalaiset omasivat. Kenties kysymys oli muinaisista perinteistä ja juhlapäivistä, jolloin tavalliset asiat ja normaalit käytännöt pyrittiin kääntämään päälaelleen. Huolimatta siitä mikä oli juhlien tarkoitus, voimme kuitenkin ymmärtää, kuinka erilaiselta ja oudolta tällaisen juhlan viettäminen on aikalaisista tuntunut. Choes-juhla osoittaa siis meille selvästi kontrastin kautta miten kreikkalaiset yhdistivät toisiinsa viinin yhteisymmärryksen ja yhteiskunnallisuuden luojana. Viini oli siis tavallaan laastia, joka auttoi antiikin kreikkalaisia ja esim. ateenalaisia sitomaan yksityiset henkilöt toisiinsa yhteisiksi kokonaisuuksiksi eli yhteisöiksi. Juomakulttuuri ei siis ollut pelkästään osa muuta kulttuuria, vaan se toimi myös omalta osaltaan muun kulttuurin luojana.