’Riikinkukon ylpeys on Jumalan kunnia.
Pukin himokkuus on Jumalan armolahja.
Leijonan viha on Jumala viisaus.
Naisen alastomuus on Jumalan työ.’
WILLIAM BLAKE (1757-1827)

 

Saatananpalvelus

Hän istuu usein ravintoloissa ja baareissa, tuo outo ystäväni. Taas kerran näin hänet istumassa varsin oudossa ja sattumanvaraisessa paikassa hänen hahmol-leen. Muut asiakkaat eivät kiinnittäneet paljon huomiota häneen. Korkeintaan satunnaisen silmäyksen silloin tällöin. He eivät kuitenkaan uskoneet kuka hän todellisuudessa oli, sillä ihmismieli on usein halukas kieltämään kaikista itsestään selvimmätkin asiat jos ne eivät käy yhteen heidän maailmankuvansa kanssa. No, siellä lähiöravintolassa hän - Paholainen kuitenkin istui ja siemaili juomaansa. Välillä hän kirjoitti jotakin edessään pöydällä olevaan mustaan vihkoon ja poltti savukkeita. Hänen hahmonsa oli varsin tuttavallisen näköinen ja se suorastaan vaati minua istumaan häntä vastapäätä.
Siinä me sitten istuimme, Saatana ja minä. Kumpikin vaiteliaina toisiamme tui-jottaen. Kysyin häneltä mitä hän joi?
- Elämää ja kuolemaa, hän vastasi.
Hänen äänensä oli pehmeä ja miellyttävä. Hän kaivoi uuden savukkeen taskus-taan ja tarjosi minullekin. Kysyin häneltä mitä me poltimme?
- Tietoisuutta ja unohdusta. Hän vastasi ja hymyili.
Se sopi minulle hyvin. Savun maku oli suloinen. Tietoisuus saattaa olla avar-tavaa, mutta unohduksen uni on yhtä välttämätöntä elämän ja kuoleman kan-nalta. Sitten Paholainen hämmästytti minua tilaamalla eteeni viisi eriväristä juomaa. Tai pikemminkin ne vain ilmestyvät eteeni pöydälle. Varsin kummas-tuneena kysyin vaiteliaalta toveriltani mitä ne olivat?
-Sitä sun tätä, hän vastasi.
Sitten hetken vaiettuaan hän osoitti pitkällä mustakyntisellä sormellaan lähimpänä minua olevaa keltaista juomaa ja sanoi:
- Tuo tuossa on esimerkiksi Petollisuuden juoma. Neuvoisin sinua juomaan sen ensimmäiseksi.
Muut juomat olivat väreiltään punainen, harmaa, musta ja vihreä. Maistoin keltaista juomaani ja neste oli makeaa, mutta jälkimaku oli hieman kitkerä ja karvas. Lopulta join juoman yhdellä kulauksella. Miltei heti huomasin olevani toisessa paikassa ja toisessa ajassa, menneisyydessäni. Muistot tulvahtivat minuun ja elin niitä kaikkia uudestaan. Näin itseni viettelemässä varatun naisen täysin tietoisena siitä mitä tein ja hetkeä myöhemmin olin taas uudessa tilanteessa tällä kertaa pettämässä silloista rakastani uuden naisen kanssa. Kieriskelin muistojen hekumassa, mutta syyllisyyttä en tuntenut. Se ei ollut juomani mauste.
Rikkaina ja elävinä koin uudestaan nuo ihanat hetket vieraiden naisten sylissä. Tämä oli petollisuuteni malja. Kun heräsin täristen nautinnollisesta unestani, janosin jo seuraavaa juomaa uteliaisuuden ja odotuksen paine sydämessäni.
Hymyillen Saatana nosti eteeni punaisen juoman ja tartuin siihen kuin hukkuva köyteen.
- Väkivallan juoma. Paholainen sanoi.
Siemaisin lasini tyhjäksi ja jäin odottamaan. Maku oli hapan kuin punaviinissä, mutta jälkimaku oli rautainen ja suolainen kuin veressä. Sitten olin taas toisessa maailmassa. Muistojeni kätketyssä todellisuudessa, jota en pitkään aikaan ollut saanut kaivettua esiin muistini syövereistä. Näin itseni lyömässä ystäväni naaman verille. Vimmoissani hakkasin häntä raivon ja vihan myrkky suonissani virraten. Halusin vain lyödä, tappaa ja vahingoittaa, enkä hetkeäkään tuntenut katumusta. Pois se minusta!
Sitten myöhemmin löin erästä ystävääni tällä kertaa pelko ja epätoivo sydämessäni. Koin nämä unohdetut muistot uudestaan ja ne tuntuivat aidommilta kuin silloin kun ne todella tapahtuivat. Nyt sain niihin kuitenkin uutta näkökulmaa ja ymmärsin itseäni ja toimiani paremmin kuin silloin. Vapauttava ja arvokas oli tämä tunne ja hyväksyin viimeinkin vihani ja toimintani. Herätessäni unesta adrenaliini virtasi yhä suonissani ja oloni oli janoinen ja vauhko. Janosin uutta kokemusta ja uutta tietoa.
Saatana asetti käteeni harmaan inhan näköisen juoman ja kehotti minua mais-tamaan.
- Valheellisuus, hän sanoi.
Heitin juoman kurkkuuni. Viileydessään ja mauttomuudessaan se maistui hyvältä, kuin vedeltä. Pian olin taas toisella puolella. Näin ja koin peräkkäisenä ketjuna kaikki elämäni aikana kertomani lukemattomat valheet. Ne ravistelivat sieluani kuin suuri ja loputon sade. Suuret ja pienet pisarat kastelivat tietoisuuteni ja ymmärsin kuinka kokonaisvaltainen ja merkitsevä tämä valheiden virta oli elämälleni ollut. Ei ollut yhtä totuutta ilman kahta valhetta. Näin itseni uudestaan valehtelemassa rakkaalleni, kun olin juuri pettänyt häntä. Näin itseni sepit-tämässä mahdottomia valheita ja puolitotuuksia rakastajattarilleni. Näin itseni valehtelemassa vanhemmilleni ja ystävilleni. Vieläkään en tuntenut katumusta, mutta tulin hyvin surulliseksi. Käsitin, että valheilla en ollut koskaan kyennyt ostamaan onnea, sillä valheet turruttavat mielen ja tunteet sekä ryöstävät senkin vähäi-sen onnen, mikä minulla ennen niitä oli ollut. Surullisena ja katkerana havahduin ja itse Paholainen istui melkein myötätuntoinen ilme kasvoillaan edessäni. Valehtelematta sanoin hänelle suoraan sen mitä sillä hetkellä ajattelin.
- Haluan tappaa itseni.
- Sinulla kävi onni ystäväni, vaikka onni onkin harha murheiden meressä. Seuraava juoma on Itsemurhan juoma.
Mustaa ainetta sisältävä lasi oli edessäni ja vapisevin käsin tartuin siihen. Maku oli tympeä ja raskas. Siinä maistui paratiisinpuun mätä hedelmä, karkoitus ja yksinäinen kuolema. Vajosin synkkyyteen ja epätoivoon. Kaikki elämäni iloiset hetket valuivat sormieni lävitse enkä kyennyt tavoittamaan niitä. Murhaavana vyöryi kaiken onnen ja ilon katoavaisuuden tunne päälleni. Tunsin olevani totaalisen yksin. Rakkaani, ystävieni ja perheeni hylkäämä. Syntinen niin sielul-taan kuin ruumiiltakin. Kaikki oli menetetty. Koko elämä oli ollut valhetta. Kaikki rakkaus ja nauru pelkkää näytelmää. Mitään ei ollut jäljellä. Ainoastaan yksi-näinen kuolema, katkera kuolema, itsemurha. Tarjoilin itselleni veistä. Monilla eri tavoilla syöksin itseni surmaan ja jokainen kerta oli yhtä kauhea ja autuas.
Viimein palasin taas todelliseen maailmaan. Olin hengästynyt ja haukoin ilmaa sisääni kuin olisin ollut kauan veden alla.
Saatana taputti minua säälivästi olalle ja tarjoili viimeisen juomansa. Se oli väriltään vihreä ja haisi yrteille.
- Unohduksen juoma, hän sanoi. Sillä sitä sinä nyt kaipaat kaiken tämän raskaan tietoiseksi tulemisen jälkeen.
Sitten hän nauroi niin kuin vain Paholainen voi nauraa. Tuo kolkko ja hersyvä nauru peitti alleen koko ravintolan kuten myös kaiken ajan ja tilan. Siinä soi epäpyhä ymmärrys ja kaiken maallisen viettelys, mutta yhtä hyvin myös hen-kevyys ja kaikkein pyhimmän nähnyt viisaus. Sitä en kestänyt kuulla. Tuo nauru pakotti minut tarttumaan viimeiseen maljaan ja iloiten maistoin unohduksen huulillani.
Tajuntani katosi ja päädyin leijailemaan muodon ja aineen tuolle puolen. Paik-kaan jossa hetki oli ikuinen ja sielu kuolematon. Unohdus oli täydellinen. Autuus rikkumaton. Olin alkuolento vailla olemisen tarkoitusta ja tajusin tarkoituk-settomuuden totuuden.
Sitten istuin taas ravintolassa Saatanan edessä. Muistoni tapahtuneesta tuntuivat utuiselta unelta. Paholainen tarjosi minulle savukkeen.
- Tietoisuutta ja unohdustako? kysyin.
Saatana nyökkäsi virnistäen ja tarjosi minulle tulta.

 

Sopimus

Seitsemän kuukautta ilmestyksen jälkeen istuin taas samaisessa lähiöravinto-lassa, jossa olin hänet viimeksi nähnyt. En arvannut, että sinä päivänä tapaisin hänet taas uudestaan. Viimeksi hän oli näyttänyt minulle menneisyyteni ja osan tulevaisuudestani. Tällä kertaa en tiennyt mitä odottaa häneltä.
Istuin tutulle paikalleni nurkkapöytään ja tilasin olutta. Sytytin savukkeen ja
tuttu mustakyntinen käsi tarjosi minulle tulta. Katsomattakin arvasin kuka hän oli. En kyennyt selittämään itselleni miten hän oli ilmestynyt viereeni, mutta tässä tapauksessa se oli ymmärrettävää.
Vilkaisin Paholaisen kasvoja ja hän hymyili minulle. Hänkin poltti savuketta
ja siemaili juomaa, joka näytti viskiltä. Huomasin, että tällä kertaa hänellä oli mustat pit kät kihartuvat hiukset, jotka yltivät hänen olkapäilleen asti.
- Mitäs olet puuhaillut? kysyin häneltä tuttavallisesti.
- Sitä sun tätä, hän vastasi. - Olen muun muassa kehittänyt kadotusta.
- Miten? kysyin.
- Meillä on nykyään suosikki järjestelmä.
- Vai niin, vastasin. – Miten se toimii?
- Sinä olet aina ollut yksi suosikeistani.
- Mitä tarkoitat?
- Sitä, että oletko nähnyt unia viime aikoina?
- Enpä oikeastaan, vastasin. - Miksi olet kiinnostunut unistani? jatkoin.
- Totta kai olen kiinnostunut unista, koska unet ovat elämää. Kysyn uudestaan. Oletko nähnyt aitoja unia?
Silloin ymmärsin, että hän tarkoitti elämääni ja sitä mitä minulle oli tapahtunut
viime tapaamisemme jälkeen.
Sen kummempia miettimättä vastasin. – Olen nähnyt merkillisiä unia. Itsemurhan hautomisen jälkeen kaikki uneni ovat olleet parempia. Olen matkustellut ja kai-kenlaista on sattunut. Vieläkään en tunne itseäni täysin terveeksi, mutta unoh-duksen uni on eittämättä alkanut. Lisäksi tapasin naisen, jota varmasti rakastan. Se on ollut unistani ihmeellisin. Sitä ihmettä en uskonut koskaan kokevani. Mutta sen saavuttaminen vaati pitkää unta ja paljon vaivaa matkalla. Olin miltei tulla hulluksi.
Paholainen keskeytti minut. – Ihmeiden uni vaatii aina tämän päivän uhria. Se minkä tähden tänään kärsit, johtaa huomenna palkintoon.
Nyökkäsin hänelle, koska ymmärsin mitä hän tarkoitti.
- Mitä tästä eteenpäin? kysyin häneltä. Samalla tilasin meille lisää juotavaa.
- Kohtaloa ei voi lahjoa, Paholainen sanoi ja virnisti.
Naurahdin hänen ilkikurista ilmettään ja kohotin lasia hänen kanssaan.
- Muista aina, että elämä ei ole niin vakavaa. Elämä on vain tie kadotukseen, hän sanoi.
- Niin, sitä on välillä vaikea muistaa, vastasin ja hymyilin.
- Haluatko, että autan sinua yhä? Paholainen kysyi.
- Onko viimekertainen lupauksesi yhä voimassa? kysyin.
- Minulla on suuria suunnitelmia sinun varallesi.
- Ai niinkö? kysyin.
Paholainen nyökkäsi ja sanoi. – Totta kai! hän huudahti. Muistele kaikkea mi-
tä olet viime tapaamisemme jälkeen saanut.
- Niin, kieltämättä sinusta on ollut apua, mutta en vieläkään tiedä hintaa.
- Hintani on se, että olet oma itsesi ja jatkat minusta kirjoittamista. Luotettavia apulaisia on nykyään vaikea saada, mutta sinä ystäväni kelpaat tehtävääsi mainiosti. Et ole vielä kertaakaan pettänyt minua. Tärkeintä on kuitenkin vapaa tahto. Pakotettuna ei kukaan yllä suuriin saavutuksiin.
- Hyväksyn apusi kernaasti, vastasin. – Olet ollut arvokas liittolainen ja kellä tahansa ei ole sinun kaltaistasi ystävää.
- Hyvä, että ymmärrämme toisiamme, Paholainen sanoi. – Kättä päälle, hän jatkoi ja ojen si kätensä.
Tartuin siihen ja ravistimme yhteisymmärryksen merkiksi.
- Se on sitten sovittu, hän sanoi ja iski silmää minulle.