Tmi Ekovax on perustettu 1995 valmistamaan ja myymään ekologisia pinnankäsittelyaineita varsinkin kouluille. Lähtökohtana oli oma haluni kokeilla kyseisiä aineita koulukäytössä Alan tarvikkeiden saanti oli vaikeaa ja hinta korkea. Asian laita on edelleen sama. Harvoin kysytty tavara makaa kauan rautakaupan hyllyllä - ja asiakas maksaa "korot".
Postimyynti on siis tässä tapauksessa järkevää erikoistumista. Tuotteet valmistetaan kotiteollisesti vanhojen reseptien mukaan. Pienten kulujen ansiosta tuotteiden hinnat ovat jopa puolet vastaavien tuotteiden hinnoista. Kokeilutoiminta on tuonut mukaan myös omalla reseptillä valmistettuja tuotteita, kuten liuotinaineeton levityspehmeä mehiläisvaha, joka sopii vaikka pikkuvauvan lelun pintaan. Oma opetustoimintani Kurikan yläasteella on ollut "laboratoriona" aineiden soveltuvuudelle koulukäytössä. Kansanperinteen tutkiminen ja reseptien etsiminen toi mukaan vanhat maalireseptit, ja yrityksen toiminta laajentui käsittämään keittomaalien ja muiden ulkomaalien valmistuksen. Asiakaskunta on siinä paikallista. Punamullasta on suuri osa vettä, ja sitähän ei kannattaisi rahdata ympäri maata.
Vanhoissa resepteissä oli myös sisämaaleja, ja kun raaka-aineita
oli
käsillä, oli mielenkiintoista kokeilla myös niitä.
Esimerkiksi
kaljamaalissa on sideaineena kaljan sisältämä
tärkkelys,
ja väripigmentti voi olla halvimmillaan punaväri. Kokeilin
omassa keittiöremontissani puolipanelin
värjäämistä;
kaljamaalilla, ja pääsin lähes samaan
värisävyyn
kuin isoisäni keskipohjalaisessa vuosisadan alussa rakennetussa talossa,
jossa on vastaava paneli. Väri oli luonnonterra.
Käytin superlonpalalla pyyhkimistä; kuusipanelille. Kuusen isot
syykuviot korostuivat kauniisti, eikä tarvinnut käyttää
ootrausta kuten esikuvassani. Olemme valmistaneet myös öljymaalin,
temperamaalin ja liimamaalin.
Liimamaali on tulisijoihin erityisen hyvin sopiva,
koska sen pinta on kiilloton ja siveltimen jälki antaa kauniin rytmin.
Kaikissa maalityypeissä on edullinen hinta suurin yllätys!
Yrityksen toiminta on edelleen kokeiluluontoista ja täyttää
tarpeen, joka on syntynyt haettaessa hyviä ja ekologisia vaihtoehtoja
suurten maalitehtaiden kovan teknologian maaleille.
Nykyaikainen maalikauppias ei aina itsekään tiedä,
mitä myy, koska tuoteseloste puuttuu tai se on vaillinainen. Herää
monta kysymystä! On mielestäni ensiarvoisen tärkeää, että
on itse kokeillut pinnankäsittelyaineita ja niissä olosuhteissa,
joihin niitä myy. Tietotaito on myös asetettava kuluttajan saataville.
Toiminta on toistaiseksi niin pienimuotoista, että tuotteet
myydään ilman alv-veroa, ja kun raja tulee
täyteen, lopetetaan myynti siltä vuodelta. Näin kulut
pysyvät pieninä, mistä kuluttaja tietenkin hyötyy.
Sama
koskee investointeja. Kaikki on itse rakennettu.
Esimerkiksi maalinkeittokattila
maksaisi tehdasvalmisteisena n. 50 000 mk . Itse valmistettuna kulut ovat
olleet n. 2 000 mk. Kestä;vyys ei ehkä ole samaa luokkaa, mutta jo
toista vuotta keitetään. Periaatteessa esimerkiksi
keittomaalit
myydään asiakkaan astiaan, jolloin kulut saadaan
pienenemään ja astiat voidaan kierrättää.
Perinnemaalien vahvuus on niiden ekologisuudessa ja
uusintakäsittelyn
helppoudessa. Ikuista maalia ei ole.
On muistettava, että 15 vuoden kuluttua kaikki maalityypit ovat
uusintakäsittelyn tarpeessa.
Punamullatun seinän voi harjauksen jälkeen maalata uudelleen, ja
taas voidaan elää 15 vuotta huoletta.
Puu pysyy hengittävän maalin alla hyväkuntoisena ja 15 vuoden
kuluttua kevyt harjaus ja uusintamaalaus mieluummin siveltimellä.
Jos lateksi ei pysy, ei auta kuin laudoituksen uusinta!