


Hei!
Saavuit juuri kauhavalaisen, 20 vuotiaan harrastekuvaajan kuvasivuille, jotka painottuvat eläinvalokuvaukseen, mutta pääasiassa hevoskuvaukseen. Sivuilta löydät kuvia niin tutuista kuin vähän tuntemattomistakin hevosista ja poneista kotoa ja kisoista ympäri lähikuntia. Valokuvaus kuuluu tällä hetkellä tärkeimpiin harrastuksiini ratsastuksen ja oman hevoseni ohella.
Olen kuvannut aktiivisesti vuodesta 2005 eteenpäin, jolloin aluksi käytössä oli paljon erilaisia pokkareita. Tällä hetkellä käytössäni on kamera Canon EOS 400D.
Muistathan, että kuvien luvaton kopioiminen ja julkaisu mihin tahansa käyttöön on ehdottomasti kiellettyä! Jos sinulla kuitenkin on kysyttävää jostain kuvasta, niin ota minuun sähköpostilla yhteyttä. Virtuaalitalleille en luovuta kuviani.
Sinun on kuitenkin mahdollista ostaa tai saada kuvia omaan käyttöösi pientä korvausta vastaan. Tulen myös mielelläni, jos tahdot minut kuvaamaan hevostasi kotitallillesi tai vaikkapa kisoihin. Myös kaikenlaiset muut lemmikkikuvaukset onnistuvat.
Mutta oikein mukavia hetkiä kuvasivujeni parissa, toivottavasti viihdyt! Palautetta olisi myös mukava saada, olivatpa ne sitten risuja tai ruusuja. Toivoisin myös että vierailtuasi sivuillani, jättäisit jälkesi vieraskirjaan :)
Terveisin Essi Perttula
Kaikissa asioissa yhteydenotot sähköpostiin essi.perttula@gmail.com