Hanne Kataja Teemu Salo Ville Kivimäki Riku Metsä-Ketelä Pietu Purhonen

Äänensävyjä

Funk FM:n tarina sai alkunsa eräänä loppukesän iltana vuonna 2005. Bar 15 oli pakkaantunut tavalliseen savuunsa ja olin viettämässä normaalia biljardinpeluuiltaa. Yllättäen näin silloisen inttikaverini, nykyisen tour managerimme, Jaakko ”Kallo, Pälvi, Tennis” Tainion ja hän pyysi minua liittymään seuraan, kun kuulemma oli muitakin musiikkimiehiä matkassa mukana. Jaakko esitteli meikäläisen Ville Kivimäelle ja ensimmäinen kysymys jonka esitin tuohon aikaan kaikille ko. sukunimen omaaville: ”Ooksä jotain sukua Kiskalle?”….. KISKA!!!!

Ville sattui olemaan kyseisen herran, eli Kivimäen Petrin, fonistin, velipoika. Petrille siis suurkiitos, vaikka hän ei tässä vaiheessa mitenkään ollut vaikuttamassa tämän yhtyeen syntyyn, paitsi opettamalla Villen ja Rikun kuuntelemaan helvetillisen hyvää musiikkia. Ja itse pitää tässä välissä myös kiittää veljeäni Tomia saman asian tiimoilta.

Tässä vaiheessa alkoi soittaa joku kohtalaisen hyvä metalliyhtye, jonka esitystä hartain mielin seurasimme. Juttu jatkui keikan jälkeen ja illan aikana kävimme läpi musiikkimakumme Nils Landgrenista aina Evergreyn kautta Diabloon ja Aki Sirkesaloon. Villellä oli ja on edelleenkin metalcore yhtye nimeltä 4.6, jossa soitti entinen inttikaverini Riku ”Raku” Metsä-Ketelä. Villellä oli ollut pidemmän aikaa mielessä funk-cover-tyyppinen bändi ja tämän illan seurauksena rattaat nytkähtivät nykyisen Funk FM:n osalta hitaaseen, vääjäämättömään pyörimisliikkeeseen.

Täytyy tässä itseä sen verran kehua, että periaatteessa täysin ihmistä tuntematta minulla oli täydellinen naislaulaja heti mielessä tämän tyyppiseen kokoonpanoon. Hanneen satuimmekin Rikun kanssa sitten eräänä (yllättäen) baari-iltana törmäämään ja Hanne vaikutti heti kiinnostuneelta asiasta, vaikka ei koskaan tällaista musiikkia klassisen laulun pohjalta ollut laulanut kuin hiljaa mielessään

ja mahdollisesti suihkussa. Hieman arvelutti kuinka sivistyneen, suositun ja uskomattoman kauniin naisen luonne kestää tällaisessa tolloporukassa, mutta kiitos Hannen pitkälle pinnalle ja seurallisuudelle, neljän täydellisesti erilaisen ihmisen kombinaatio lähti toimimaan ilman unettomia öitä ja viilleltyjä ranteita.


Taisi olla jotain vuoden 2005 marraskuuta kun voitimme häpeämme ja astelimme nöyrästi bändikämpälle. Itsekään en tässä vaiheessa ollut laulanut yhtä ainutta kertaa mikkiin, vain jotain satunnaisia esiintymisiä klassisen laulun saralta oli pohjalla. Muistan varsin elävästi kun soitimme yhdessä ensimmäisen kappaleen, Aki Sirkesalon Mykkäkoulun. Niitä ilmeitä on koettu muutaman kerran uudelleenkin, mutta tunne oli uskomaton, ”Tää *hitto* toimii!”. *sensuurina Hanne* :)


Basistin onkiminen olikin sitten asia, joka vaivasi kaikkien päätä aivan alusta asti. Enää ei voi käsittää, mikä siinä niin hankalaa mukamas oli. Entisen bändini basisti ja hyvä kaverini Pietu Purhonen otettiin sitten eräänä alkutalven 2006 iltana jammailemaan kanssamme ja koimme uudelleen samat ilmeet, jotka ensitreeneissä oli naamoille istahtanut. Pietu oli juuri saanut Suomen valtiolle suorittamansa varusmiespalveluksen ansioituen esikuntakomppanian parhaana kokelaana. -Sotilaspoliisikokelaana, Pietu tähän väliin lisäisi. Tästä jatkoimme harjoitteluja sovitellen koulun- ja työnkäyntiä aikatauluihin. Entisellä kämpällämme, Hiirikämpällä *nimi ei kaivanne selvitystä*, ei tietenkään ollut minkään maailman lämmityksiä, vain pari öljytäytteistä sähköpatteria kuluttamassa pistokepaikkoja. Sekä lämpötila, että treenausmotivaatio lähtikin noususuhdanteelle saadessamme muuttaa nykyiseen kämppäämme Vaasantien varteen Rytmikorjaamolle.


Nimen kanssa väänsimme vielä paljon paljon, siis tarkoitan todella PALJON… Ja ehkä aavistuksen vielä lisää. Nimiehdotuksia oli 4icetone, Ducks In Double-Trouble, Gekko; Sepe-susi, Hanuri & Miekka, Superducks ja ties mitä Televisioita yms. Funk FM ilmaantui jonain täysin kuolleena iltana, kun koko porukka sattui samaan aikaan olemaan tietokoneidensa ääressä. Kiitos Bill Gatesillekin, jonka firman tuotteen avulla saatoimme kommunikoida katsomatta toisiamme silmiin. Groovaava nimi oli kaikkien mieleen ja sopi vieläpä esittämäämme musiikkiin.

Ensiesiintymisemme oli 29.4 minibaarin mikrofestivaaleilla ja vastaanotto oli vähintäänkin mairitteleva. Yleisössä istui (paikka oli tupaten täynnä, eikä kukaan istunut) porukkaa kaupungin kermasta kirnupiimään, ekonomeista muusikoihin ja isistä pikkuveljiin. Rumpalimme isä, Esa ”Eissi” Kivimäki oli aiemmin päivällä tullut kanssamme jammailemaan ja pakkohan täysi ammattilainen oli saada keikalle. Suurkiitos Esalle, toivottavasti näemme sinua treeneissä vastakin.


Tässä alku pähkinänkuoressaan, poissa on kaikkien muiden jäsenten mielipiteet, muistikuvat (osittain hatarat sellaiset) ja varmasti itseltäkin jäi jotain olennaista kertomatta. Teksti täydentyy varmasti tulevaisuudessa. Mutta siihen asti,


”You gotta know to understand!!”.


Teemu Salo
Koskettimet, laulu