FUYU'N KENNEL

        Etusivu             UUTISET 2009              
        Esittely                                
        Meidän Elsa            

     

           
        Japaninpystykorvat                              
        Kaipaus                              
        Linkit                              
        Yhteystiedot                              
        Vieraskirja                              
        Uutiset 2008                              
                                           
        29.11 Ulkoilua                                  
        Viikonloppuna innostuin lähtemään tekemään jäljet Elsalle. Sunnuntaina ei muuta kuin hirvenkorva ja Elsa mukaan. Homma meni suht kivasti, mitä nyt meikän kokemuksella voi sanoa. Elsa lähti empimättä jäljelle, mutta rupesi jälleen edelliskerran tavoin, empimään ja ihmettelemään: metsän ääniä, verentuoksua? Havaittavissa pientä epävarmuutta, mutta lähestyessä noin kolmen metrin päähän hirvenkorvasta, singahti korvaan kiinni. Olis halunut pistellä sen poskeen. Melkein meni *korvan-vedoksi* meillä!! ;)

Elsa on muutenkin alkanut erilailla seurailemaan puuhiani, kun olemme menneet perustottelevaisuus jatkokurssille. Silmät killittää valmiina joka juttuun!

Olenkin unohtanut mainita, että meillä oli kooikertreffit 3.10.09. Tutustuimme Öjan ulkoilualueeseen ja lähinnä Marikan kasvatteihin, mutta meitä 'muitakin' oli eksynyt joukkoon. Tutustu Maricosan's sivustolla treffeihin.

        9.11 Onnittelut                                  
        Onnea 'Rasmukselle' Vöyrille 13-v syntymäpäivän johdosta!!!!  
        24.10 Syysjuttuja                                  
        Tämä viikonloppu oli aivan mahtava! Lähdin lauantaina Vilman joukkoon vetämään verijälkiä Bonolle, Brucelle ja aloittelija Elsalle. Homma oli mukavaa metsässä rämpimistä, Vilma kartoitti, merkkasi reitit ja meikä toimi verettäjänä kiltisti perässä verisientä vetäen.

Sunnuntai oli odotuksen päivä. Vähän oli aluksi haasteita olla samassa kellonajassa Vilmalla ja minulla :) Talviaika alkoi juuri edellisenä yönä. Aivan aluksi vietiin viimeisille makauksille 'kaato', tässä tapauksessa hirven sorkat. Bruce aloitti ja hämmästyin, kuinka nopeasti kaikki oli ohitse. Vilma kertoi että Bruce aivan ylitti itsensä! Elsalle oli tehty pelkkä 'suora' ilman kulmia, näin ensimmäiseksi kerraksi. Tutki kovasti ensimmäistä makausta ja lähti jäljelle muutaman askeleen ja palasi makausta ihmettelemään. Vihdoin lähti jäljenperään hyvin rauhallisesti, välillä pysähtyi seisomaan pää ylhäällä, sekä haisteli korkeita heiniä tarkkaan. Viimeisen makauksen luo tullessamme, hän haistoi ilmeisesti hirven sorkan todella kaukaa, koska matka pysähtyi totaallisesti, kiipesi kiven päälle pähyilemään missä lymyää tuo voimaalta haiseva elukka???? Kovan kannustuksen jälkeen Elsa tuli makaukselle, löysi sorkan. Yritti ottaa mukaansa, haisteli ja alkoi järsimään sitä kuin puruluuta yleensä!! Aivan mahtava juttu -TODELLA. Bono kokenein konkari suoritti oman jälkensä sellaisella vauhdilla ja aivan eri tyyliin kuin edelliset spanielit. Mentiin ilmavainulla suurpiirteisesti ja sellasella vauhdilla että HUI! Uskomatonta, Bruce ja Elsa meni nenä maassa ja tarkasti jäljen päällä. Bono otti yhden hukan, mutta Vilma sai hänet takaisin jäljelle jatkamaan.

Ei voi kuin kiittää Vilmaa tästä ensi silauksesta MEJÄn saloista. Tämä tuntuu niin meidän jutulta nyt, että tulisko meistä MEJÄ-faneja?? Pakkasesta ainakin löytyy jo Hirven korva ja -sorkka!!!

 
        24.8 Agi ja Sandra                                  
        Tänään kovalla aikataululla ehdin kuin ehdinkin  Vöyrille treeneihin. Elsa oli yhtä innokas kuin aina, virtaa olisi piisannut vaikka kuinka.

Kotia päästyäni kurkkasin sähköpostiini, olin saanut suru-uutisen; Lotta-Japsini ensimmäisen pentueen viimeinen pentu Fuyu'n Yuki Himeko 'Elena' nukutettiin jo 16.2.2009 pois luotamme. Nämä uutiset aina riipaisevat sydäntä, vaikken olisikaan kasvatin perheen kanssa ollut läsnä.

 
        11.8 Lonkkanivel tulokset                                  
        Käsittely meni nopeasti, tuloksena C/C.                      
        3.8 Polvet/lonkat                                  
        Kävimme viemässä Elsan terveystarkastukseen. Harmillisena, muttei yllätäksenä, varmistui Elsan toisen polven olevan kakkosen-polvi. Sekös on ihmetyttänyt yhtä sun toista. Mutta itse en epäile asiaa, koska kasvattaessani sekä liikkuessani Japaninpystykorvapiireissä, sain sairauteen liittyvää kokoemusta paljon. Lisäksi olen nähnyt selvästi oireetkin Elsalla, vaikken olisi halunut uskoa sitä todeksi :(  Vieressä olevasta linkista voit tutustua tarkemmin polvilumpion sijoiltamenoon. Lonkkien osalta odotamme virallisia tuloksia Kennelliitosta.

Polvilumpion sijoiltameno

 
        25 - 26.7 Hyppytekniikkakurssi, WOFF                          
        Takana mielenkiintoinen viikoloppu. Pää on pyörällä Ullan kertomasta tieto määrästä. Täytyy sulatella.... Mutta pikaisesti analyysi Elsan tekniikasta. Elsalla riittää rohkeutta ja vire oikenlainen lähtiessään hyppyjä suorittamaan. Hyppytekniikassa on hiottavaa, tömisteli alas tulossa aluksi kuin norsu, eli käyttää etukroppaansa liikaa. Joskin viikonlopun aikana jo hyppääminen muuttui jo oikeaan suuntaan. Lisäksi etäisyyksien hahmoittaminen oli hallittua.

Olimme myös alkuviikolla ottamassa vaadittavat rokotukset, kävin samalla myös puntarilla! Hups, Elsa painoi 12.2 kg!!! Tänään sainkin heti kuulla kurssimme vetäjältä, että hiukan on ylimääräistä. No, pitää saada se 11kg takaisin! :D

           
        30.6. Päivitystä                                  
         Tänään on mahtava fiilis, pääsin agitreeneihin KOLMEN VIIKON paussin jälkeen. Kaksi kuukautta on mennyt kaikenlaisissa riennoissa, aika ja 'potku' ei yksinkertaisesti tahdo riittää kaikkeen. Mutta en kanna itselleni kaunaa siitä, olen oppinut olemaan lempeä;)
        Olemme koko perhe olleet retkellä Pilvilammella, mökkeilleet Oxangarissa, oleskelleet Kuopiossa viikon. Nyt ei millään tahdo lähteä kotoa juuri mihinkään. Valokuvia on napsittu enemmän ja vähemmän, täytyy vain käydä ne läpi ja laitan joitain esille tännekin            
        Lisäksi minä ja Elsa kävimme Annen opastuksella Tallinnassa näyttelyssä. Lisää tietoja tuloksista Bullbenzin sivuilla. Matka oli onnistunut ja olen valmis tälläisille reissuille uudelleenkin.            
        Nämä kaikki matka kokemuksemme, ovat näyttäneet kuinka hyvin Elsa sopeutuu eri paikkoihin ja liikkuu mukavasti paikassa kuin paikassa. Sellaista käytöstä arvostan paljon. Aina on parantamisen varaa, mutta Elsalle täys 10!
        Unohtamatta ihania uusia pentueita, jota Elsan Bullbenz Siskopuolet ovat saaneet ja saavat. Linkeistä pääset kurkkaamaan sievän Keiran pentuja ja Annen sivulta tutkimaan saako ihastuttava Inka syksypennut? Kerrankin myös Pohjanmaa edustettuna, sillä myös täällä pentuja, Kurkkaa Maricosanin sivuja, terkut Marikalle ja Ennalle!!  
        3.5 Surua                                  
        Hyvä ystäväni koki äkillisen surun. Pian kotona pysynyt oma kasvatti, Sleepless LittleMermaid 'Bounty', poistui sateenkaari sillalle yllättäen. Uutinen saapui sunnuntai aamutunneilla. Surulliseksihan tälläiset tapahtumat vetävät.
        29.4 Juoksu                                  
        Ji-huu! Elsan odotettu juoksu alkoi. Nyt hän on oikea Narttu;) Meidän entinen pikku neitimme, Nyyhkis. Meillä alkaa AGI-treenit tiistaisin 17-?, valitettavasti emme siis heti pääse harjoittelemaan. Hyvä asia taas on, että pääsemme Viron näyttelyyn kesäkuun alussa.            
        25-26.4 Vaasan näyttely                                  
        Lauantai meni toimitsijana ollessa, mutta tapasin kivasti tuttuja, joita en hetkeen ollutkaan tavannut. Sunnuntaina me tytöt näyttelyssä. Elsa esiintyi kivasti, mutta luuli tällä kertaa kaikkia likaläikkiä syötäväksi!!! Onko kaikki Bullbenzit näin nälkäisiä? En tajua ;)  JUN EH 2

Tässä työkavereiden koirat, jotka myös osallistuivat Vaasan näyttelyyn.

        'MADDE'             'NESTORI'       'WEETI'            
        23.4 Testi agia varten                                  
        Olimme WOFF:n testissä, Agilityn alkeiskurssia varten. Kaikki meni suht mukavasti, läpäisimme sen. Minä hötkyilin luoksetulossa - pelkäsin Elsan lähtevän juoksemaan 'rundia' aivan hulluna - mutta turhaan. Ei siinä mitään kummempaa, Elsa tylsistyi välillä, kun jouduttiin seisoskella aika paljon. Lisäksi Elsa luuli lähes kaikkia 'isompia' pikku kiviä syötäväksi. ;)            
        13.4 Match-Show Koivulahti WOFF  Meikä Tuomarina pikku koirilla       Tulokset ja Kuvia
        29.3 Vöyri                                  
        Kipaistiin pikaisesti WOFF:n agilitykisoissa Anun ja Elsan kanssa. Elsan kasvattaja oli kisoissa ja pitihän neitiä viedä näytille! Elsa oli innoissaan Annen nähdessään ja loi 'suloisia' silmäyksiä häneen vähän väliä ;) Elsa oli innoissaan myös kisojen tunnelmasta, haukkui 'hengessä mukana' muiden suorituksille -siistii mitenkähän mun vielä käy??? Kisoissa oli tuttuja mm. Marika ja Vilma.            
        28.3 ONNEA, ONNEA ELSA JA BULLBENZIN KOKO V-PENTUE!!!   1-Vuotispäivä!            

Sinne meni ...ja nopeasti!!!

        Vuosi on kulunut siitä, kun Anne Ilmoitti Sallyn saaneen pennut. Kyllä sitä hetkeä odotettiin, seuraavaksi alettiin odottamaan ensimmäistä life kosketusta tulevaan pentuun. Elsan saapuminen meille oli mahtava asia ja Essu senkun paranee kokoajan... Onkin kunnon kujeilija ja naurava 'Rontti'. Ikuinen hännänheiluttaja ja aina valmiina! Melkoinen partiolainen ;) Elsan kunniaksi päivitin hiukan sivuja.
        21.3 Onnellinen kaimani puolesta            
        Suuret onnittelut handleri Virpille Inkan, Bullbenz Kooi Ushi Geri, FIN MVA-tittelin johdosta, jonka saavutitte Imatran ryhmänäyttelyssä tänään!
        15.3 Päivä, jolloin piti olla Tampereelle...            
mutten jaksanut lähteä yksin ajelemaan puoli kuntoisena näyttelyyn. Anu oli koko viikon rajussa Entero-rokossa. Eikä siinä kaikki, itse oli samaan aikaan sairaana kuumeessa. Markus iltavuorossa ja kotia piti siinä jaksaa pyörittää. Lauantaina, kun Anun tauti taltui, minä väsähdin totaallisesti.
7.3 Ulkoilua

Tapasimme Leenan ja Ropsun ABC:lla. Lenkin aluksi otimme hiukan perustottista, ja molemmat koirat keskittyivät hyvin ohjaajiinsa! Sää oli aurinkoinen ja keväinen, harmiksemme pilvet saapuivat juuri kun otimme kuvia heistä. KATSO LISÄÄ

23.2 Arggg...
Illalla Elsaa rapsutellessa löysin epämiellyttävän havainnon. Se pirun 'rotikka'-meeting jätti sittenkin jäljen omaan Ekkuliiniin. Hampaasta haava reidessä. Ei kuitenkaan paha, kun ei verta ole juurikaan vuotanut launtaina, mutta rupi on yllättävänkin iso. Kurja juttu.
21.2 Laihia  
Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Lähdin aamulla Elsan kanssa metsälenkille - siellä tuli vastaan Isäntä rottweilerinsä kanssa, molemmat oltiin laitettu koirat remmiin. Pysähdyttiin, vaihdettiin muutama sananen väliä oli reilut 2m. Rotikka sit riuhtasi itsensä ja niin oli sekamelska hetkessä, minä kaaduin isonkoiran voimasta ja Elsa kiljuu ja leuat loksuu puolin ja toisin... joo.

Mentiin näyttelyyn, Elsa meni miten sattui, kun pelkäsi kaikkia tummia koiria... mutta kehässä olon jälkeen otettiin vähän siedätystä isoilta, mustilta Labbis-uroksilta. Hetken kuluttua ei ollut hätää, kaikki oli ok, käveli hyvin tummien koirien läheisyydessä. Mutta luulen ettei tätä kammoa näin helpolla selvitetty -saas nähdä.

Takaisin näyttelyyn, tulosta ei voine kehua, mutta Tuomari Saija Juutilainen, oli mielenkiintoinen tapaus. Kehui koiria kovasti, mutta... H tuli meillekin kehuista huolimatta! Kolme kooikeria oli ilmoitettu ja ERi:t jäivät kaikilta saamatta!

20.2 Plörinöitä  
Tunnen hiukan syyllisyyttä, etten ole päivittänyt kovin paljoa näitä sivuja. Muttä kevään tullessä alkaa varmasti aktiivisempi elämänmeno monella saralla. Elsa on nyt hyvin motivoitunut suorittamaan kaikenlaista, vaikka toisaalta pientä ilkikurista murkkukäytöstä havaittavissa. Yritän katsoa eteenpäin ja tutkia mitä ja millä aikataululla. Olen liittynyt WOFF:nkin leiriin. Odotettavissa siis Agilitytreenejä keväällä/kesällä. Kesäkuussa lähdemme Elsan kasvattajan kanssa Viroon mielenkiinnolla näyttelyitä katsastamaan. Huomenna menossa Laihian ryhmänäyttelyyn.

Itse olen alkanut kuntoani kohentamaan, joudun luultavasti itsekin agilityharjoituksissa pikkasen pistämään tossua tossun eteen Elsan vuoksi. Olen liittynyt Vaasan Yrittäjien Maratonopiston kuntoryhmään. On ollut pyöräilytestiä, saatu harjoitusohjeet... ja eiku juoksemaan vaan -Helppoa! Yllätin itseni jo ensimmäisellä yhteislenkillä, kuinka kivuttomasti menikään 5 km matka, uskomatonta! Mutta flunssa pahalainen tuli minuun ja viikko on mennyt pilalle, mutta huomenna aion lähteä ainakin vauhdikkaalle kävelylle.

1.2. Rauma  
Oli aivan ihanaa käydä Elsan kasvattajan luona. Elsa aivan hullaantui onnesta, kun eteiseen päästyämme nanosekunnissa ymmärsi missä sitä oltiin... ryntäsi kuin sinko tarkastamaan paikat. Pennut olivat TODELLA SULOISIA, vaikken pentukuumetta podekkaan. Elsa iloisesti yritti verkkoaidan läpi kutsua uusia Bullbenziläisiä leikkiin, ja olisihan sieltä löytynyt innokkaita ja rohkeita leikkikavereita...
 
18.1. Teuva

Elsa kävi arvosteltavana Tuomari Paavo Mattilalla. Ensimmäinen junnuluokka, tulos EH/1. Ihan mukava arvostelu. Tuomari käsitteli hienosti nuorta Elsaa, eikä lähestynyt äkkiseltään. Jälleen hyvä kokemus takana päin.

10.1. Jänisaamu  
Tänään se sitten tuli eteen. Olimme aamu lenkillä n. 7 aikaan omalla Tapionkadullamme. Elsa-tyttö ja Herra Jänö tapasivat. Juuri kun olin huomannut jänöliinin ja aioin ottaa Elsan kiinni, Elsa jäykistyi, katsoi verkkoaidan läpi Österbergin tuotanto-alueelle, paikallaan pysyvää pupua -nanosekuntti ja takaa-ajo oli pystyssä. Hmmm... mietin että mitähän nyt? Menin rivakasti heidän perään, mietiskellen että onneksi Elsalla heijastinliivi..., Onneksi lauantai niin hiljaista...., missähän pari jo menee... Muutaman huutelun jälkeen Elsa tuli, muttei kyennyt jäämään luokseni, vaan pyörsi takasin jonnekin. Hetken kuluttua saapui, mahtoi olla ihanaa takaa-ajo, kun kuonokin oli aivan kuolassa! Sitten jatkettiin matkaa kanssani, vapaana jolkutellen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Että sellainen aamu;)
6.1.Pyhien loppuminen  
Vihdoin normi arki alkaa. Ei että, loma olisi pahasta, päin vastoin. Voimia on ladattu ja tuntuu hyvältä aloittaa täystuntiset työpaivät. Aamut ovat venyneet ja kauhistuttaa, kuinka saan Noan herätettyä ajoissa hoitoon. Elsa on oppinut mahtaviin metsälenkkeihin näinä pyhinä. Saas nähdä mitä, mitä mielenkiintoista on kehitellyt, kun saavumme työ-, hoito- ja koulupäiviltämme kotia...Arrrgg. Toivottavasti paluu arkeen sujuu kuintenkin hyvin.
1.1.Tapaamisia

Tänään Uudenvuoden päivänä käytiin Anun kanssa Pian Indian-pentua kurkkaamassa. Voi kuinka pieni ja hentoinen pentu olikaan. Muistelen Elsaa, oli jo aikamoinen Rontti silloin 'pikkuisena', nyt jo 11 kiloa painava!! Itselläni tuli aivan muistoja mieleen Famista ja jostain syystä Veikkaalan ajoista, kun oltiin naapuruksia, mukavia aikoja! Onnea siis Iskmohon uudelle tulokkaalle, tehdään siitä... koira! ;)

Myös 2008 viimeisinä päivinä tapasin monen vuoden jälkeen Anjan. Piipahti Samun ja koiriensa kanssa. Oli mukava jutella, juttua olisi varmasti riittänyt, mutta matkalaiset piti jo rientää seuraavalle vierailulle. Elsa oli ihmeissään moisesta bordercollie-koplasta -Tupu,Lupu,Hupu (lue; Grim,Sin,Pray) meininkiä! Vahtasivat toinen toisiaan paikalla pysyen... odottaen, että joku heistä singahtaisi jonnekin... Tuntui hauskalta joukolta ;))