FUYU'N KENNEL
Etusivu
  Esittely
  Meidän Elsa
  Japaninpystykorvat
  Kaipaus
  Linkit
  Yhteystiedot
Vieraskirja
UUTISET 2008
Tämä vuosi päättyy
Tämä vuosi on ollut mielenkiintoinen. Alku vuonna tuskaisesti odoteltiin saapuuko meille Bullbenzistä Kooikerhondje vai ei. Toukokuussa pikku-Elsa saapui. Koko perhe keskityttiin Elsaan ja kaikki on sujunut luontevasti. Paljon on uusia tuttavuuksia tehty Bullbenzin Annen kautta ja vanhoihinkin tuttaviin on tullut törmäiltyä useammin koiraharrastuksen merkeissä.

Työelämäkin koki jonkinlaisen muutoksen, siirryin ABB:n alueelta tähän naapurinurkille, Pukinkulmaan. Päivävuoro ja kaikki, jottei riemua liikaa, vastapainoksi Markus siirtyi vuorotyöhön. On uskomatonta, kuinka aika kuluu nopeasti ja kuinka joutuu organisoimaan perheen menemisiä, kun itse havittelee pääsevänsä Elsan kanssa johonkin treeneihin. Kiitos kuuluu Ulla-mummalle ja Anu-tyttärelle suurimmaksi osaksi! Muistamatta omaa miestäni, Markus on isoksi avuksi menemisissäni.

Olemme ulkoileet taas hirmuisesti, Elsan myötä. Kyllä koira pitää ihmisen liikeessä!! Tässä vielä kesä08!

Toivon ensi vuoden tiivistävän itseni ja Elsan yhteistyötä. Odota kauniita ilmoja vuoden ajasta riippumatta ja rutkasti voimia itselleni olla perhe- ja työelämän pyörteissä!

 

VOIMIA SIIS TEILLE KAIKILLE VUODELLE 2009!

20.12 Muotia

Kävin lasten kanssa Musti ja Mirrissä ostoksilla. Sain vihdoin ostettua Elsalle Hurtta-valjaat. Anu valitsi värin vihreä-oranssa, vaikka itse vähän katselin silmät kierossa valintaa. Mutta nyt mielestäni aivan oikea väri!! Pääsen pikkuhiljaa punaisesta eroon, jota aina japseilleni valitsin. Muistakaa kaikki käyttää näinä pimeinä aikoina heijastimia koirilla ja itsellänne!!

TURVALLISTA JOULUA!

19.12. Muistoja
Sain kuulla Liisalta, heidän A-pentue, josta Alicammekin oli, on kokonaisuudessaan sateenkaarisillan toisella puolella. Syvä osanotto Ninan koko perheelle Anskun ja Tintin poistumisen johdosta. Voimia teille!
7 ja 14.12 Sunnuntait
Oltiin Vassin hallilla treenailemassa. Olin ennen lähtöä Elsan kanssa metsälenkillä, jotenkin tuntuu että, tässä paketissa on virtaa -varsinkin kun arkena emme ehdi ennen pimeää metsään. Uskon lenkin olleen aivan tarpeen.

Pia ja Päkä haki meidät molemmilla kerroilla aamupäivällä. Ollaan yhä aamuvirkkuja! Elsa on molemmilla harkka kerroilla positiivisesti yllättänyt minut. Tehtiin pieniä juttuja, Päkä ja Elsa vuorotellen, välillä Bountykin. Pia neuvoo ja itsestäni tuntuu että olen todellakin 'aloittelija'.  Ensimmäisellä kerralla ei ollut Essulla malttia pysyä paikalla, vaan oli sinkoilemassa ennakkoon. Mutta viisastuneena seuraavalla kerralla odotti kun menin neljänkin esteen päähän. Molemmilla kerroilla Elsa on ennakkoluulottomasti tutustunut sekä suoriutunut esteistä. Keskittymiskykykin oli ikäisekseen ihan jees. Seuraa tarkkaa liikkeitäni ja vauhtia piisaa. En vaan tiedä miten radalla pärjätään, tuntuu niin vaudikkaalta tämä typy. Vaikka Elsa on varsin hiljainen koira (huom! verrattuna japseihin) niin vinkumista ja vähän haukkuakin löytyi, kun Päkä meni Pian ohjauksen alla 'kentällä'. Vielä on monta estettä käymättä, mutta hiljaa hyvä tulee. Pian sivuilla yksityiskohtaisemmat selvitykset mitä tehtiin ;) Kiitos Pialle näistä alkukeikoista!

22.11 Jyväskylä

Kävimme toisen kerran pentunäyttelyssä, joka jääkin viimeiseksi. Seuraavan kerran onkin junnuluokka. Palatakseni näyttelypäivään, aamulla lähdin yksikseni Elsa mukanani ajelemaan, sillä Anu menikin katsomaan cheerleaders SM-kisoja Botniahalliin. Sain ajella hienoissa maisemissa, ilman kiireen häivää. Näyttelypaikka oli ammuttu täyteen, Elsa kulki kuitenkin kivasti ahtaissa tiloissa. Juoksuttamiseen, kehäharjoitteluun ei juuri ollut tilaa. Kehäkäyttäytyminen ei niin hyvää kuin Siikajoella, mutta eipä ole juuri treeneihinkään päässyt! Markus on juuri silloin iltavuorossa ja Anu balettitreeneissä! Mikä yhteensattuma! Mutta kaikesta huolimatta saatiin KP, joka tuntui hyvältä. Onnea vielä kaikille Bullbenzin osallistujille, hienosti meni!
                               
        9.11 Onnittelut                        
        Lämpimät onnittelut 9.11 johdosta Vöyrille FUYU'N SHIROI KAGEKIYO 'RASMUS' kasvatilleni 12-vuotispäivän johdosta!!  
                                 
        7.11 Jep, Jep                        
        Tänään kun saavuin töistä kotia, arvasin heti oven raosta, mikä odottaa. Elsan luovuus oli ollut hänelle ylipääsemätön juttu. Eteisen räsymatot (onneks on vain sellaiset;) oli rei'itettyä versiota. Onko se viite samaistua minun lävistyksiini?? Voin kuvitella, kuinka Essu on maannut omassa pedissään mässäillen vuorotellen puna-oranssista- sekä sinivoittoista mattoa. Matot oli kauniisti päädyistä vedetty,käännetty prinsessan petiin. Tosi hienoa. Mitäs nyt pitäis tehdä???  
                                 
        4 -5.11 Koirailua                        
        Pitkästä aikaa pääsin Elsan kanssa näyttelytreeneihin. Kiitos Ulla-mummalle, joka tuli Noaa katsomaan, sillä Anu oli balettinsa hurmassa. Taisi olla meikä ja Elsa asennoitunut väärin koko reissuun, kun meni vähä pelleilyksi koko juttu. Oli todella outoa yleensä mennä kentälle pimeässä, kentän valo on tehokas, mutta samalla kaikki varjot olivat hurjia! No, jos nyt jotai hyvää, niin pöydällä meni kivasti, oli jopa ekan kerran mies käsittelemäs Elsaa harjoituksissa. 'Kehän ulkopuolella' toistui sama kuin Siikajoella; levotonta ja tylsistynyttä meininkiä, Plääh!

Eilisestä palautuneena, olimme kentällä agilityn merkeissä, Anu kaitsi Noaa. Pääsin Vilman mukaan muistelemaan esteitä ja putkea. Siitä on puoltoista kuukautta, kun kipaistiin Pian kentällä. Silloinen kerta tuntui surkeelta. Mutta nyt muutamia esteitä maistellessa ja muistellessa, uskon Elsaan ja Muhun. Se sittenkin kuuntelee ja seuraa minua. Nyt kun sais jostai koulutusta.

 
                                 
        18.10 Lokakuu                        
        On ollut hiljaista joka saralla. Ei agitreenejä, ei näyttelyä. Elsalla on lääkekuuri ja meitä menee sivusuun ensimmäinen Erikoisnäyttely. Harmittaa. Kaiken lisäksi Markuksella on jälleen alkanut vuorotyö ja se rajoittaa ikävästi koko perheen touhuja. Illat menevät nopeasti ja hämärä hiipii aikaisin, enkä pääse niin usein metsälenkille Elsan kanssa. Haravoitavaa riittää, olen valmis kaatamaan ne muutamat lehtipuut pois ;)

Ihmettelen kuinka aika kuluu nopeasti. Noa-poikani on täyttänyt 3 vuotta. Elsakin on puolivuotias ja muuttunut melkein aikuisen näköiseksi. Nyt jälkeen päin ymmärtää hyvin kasvattajan, Annen, sanoja: Nauti kunnolla pentuajasta. On ällistyttävää huomata että kehitys on huimaa. Välillä kieltämättä ehkä vaatii Elsalta liikaa, onhan se tosiaan puolen vuoden vasta.

 
                           
                                 
        27-28.9 Agirotu                        
        Lähdettiin BLUE1:n lennolla kotikentältä. Ehdittiin Helsingin jäähallille klo 14 aikaan. Oli mielenkiintoista katsella kilpailua, joskin en päässyt sellaiseen tunnelmaan kuin vuonna 2000. Syy lienee ehkä siinä, etten ole aivan harrastuksen 'sisällä'. Mutta sitäkin upeampaa oli tavata mukavia tuttuja niin uusia kuin vanhoja. Sain mahdollisuuden nähdä Elsan velipojan, Veikon. Sunnuntaina mennä köröteltiin pikku-bussissa kotia kohti. Koko kotimatkan riitti juttua minulla  ja Maikilla! Aihepiiri oli laaja, ei ainoastaan koiriin rajoittuvaa.                    
                                 
        20.09 Siikajoki                        
        No, niin. Pitkästä aikaa täytyi herätä klo 4.15 koiraharrastukseen, yö oli levoton, Noalla nousi yöllä korkea kuume -jouduin lääkitsemään yöllä reppanaa-oli kyllä väsy lähtiessä. Nyt se on sitten ohi-Ensimmäinen pentunäyttely Elsan kanssa (ja Noan kuumekin;). Osallistujia oli kolme, 2 narttua ja uros. Elsa ja minä oltii vimppa villahousu-pari, tulos siis PEN2. Tuloksesta viis, mutta oli hiukan erilainen koira remminpäässä, mitä aiemmat japsukat olivat. Ainoa mikä yhdisti oli mainio kehä esiintyminen, joka nyt on tiettävästi tärkeää!!! Mutta siirrytäänpä asiaan, mitä tapahtuu kehän ulkopuolella, HUH-HUH! Elsa oli energiaa täynnä, jokaisen pennun kanssa olisi pitänyt päästä leikkimään...-siis KAIKKIEN, sillä se oli pentunäyttely!! Erityistä huomiota saivat kultaset noutajat, Kiitos Otto-noutajan leikki hetkistä. Taivas varjelkoon, jos olisi ollut sammareita näkyvis, olis Elsa pitänyt kaikkia Maddeina!!!:) En ole koskaan vienyt niin likaista koiraa kehään kuin Elsa, yltäpäältä maneesin hienoa hiekkaa, jalat kyynärpäihin asti ruskeina!!! Katsoin kadehtivana kahta muuta kanssa kilpailijaa jotka olivat rauhallisia -ja PUHTAITA!!! Seuraava mielenkiintoinen keikka onkin rodun erikoisnäyttely, saas nähä kehtaako sen jälkeen näyttelyihin lähteä!!  
                                 
        17.09 Iskmo                        
        Käytiin Iskmossa Pian agikentällä, minä, Anu ja ELSA. Huh. Tollasta ei ole vielä koskaan ollut.... Elsa näytti kaiken energiansa ja innokkuutensa Pialle, aivan vastakohta hallitulle Pätkikselle.Onneksi Pia löysi jotain positiivista -ei se ainakaan pelkää -heh, no ei todellakaan. Mulla on vielä SUUU-UU-RI TYÖ edessä ;))  
                                 
        09.09 Surua                        
        Tyttäreni parhaan ystävä lemmikki poistui tänään rakkaan perheensä luota sateenkaarisillalle, äkillisen sairauden johdosta. Uutinen muistutti kuinka haavoittuvia olemme rakkaan lemmikin poistuessa, ja kuinka tärkeitä he ovat lapsillemme meidän aikuisten lisäksi. Australianpaimenkoira Retu oli vasta 3 vuotias, kohdattessaan sairauden. Siitä on reilu viikko kun Elsa ja Retu moikkailivat toisiaan iloisesti. Otamme osaa suruun.  
                                 
        07.09 Agikisat                        
        Olin Elsan kanssa katsomassa la 6.9 Botnic Agility Clubin järjestämiä kisoja. Elsa kun pakkaa olemaan yli avoin vieraita ihmisiä sekä koiria kohtaan. Pian Pätkis vilautteli hampaitaan, mutta siitä huolimatta Elsa vain yritti kontaktia Päkään ;) Oli mukava nähdä tuttuja agiharrastajia japsien ajoilta. Muut ovat pysyneet lajin hurmasssa jatkuvasti, kun taas minä olen 'katsellut vähän muutakin...' -Mutta yleensä ottaen useita kiinnostaa mihin seuraan aion asettua Agilityn merkeissä. Pitkin kesää sitä on kyselty. Asia sinänsä on aivan auki, katselen avoimin mielin ympärilleni ;))  
                                 
        03.09 Syksyn tulo                        
        Kesä on mennyttä. Niin mukavat uimiskerrat jäi sään kylmetessä nopeasti pois ohjelmastamme. Vaasan Koirakerhon Pentuagi on ohitse. Joskin intoa ja toivoa on jatkoon. Täytynee käydä treenaamassaa Iskmossa ;)) Jäljelle jää näyttelytreenit. Elsan kanssa liikutaan paljon luonnossa, joka varmasti tekee hyvää Essukalle ja emännälle. Myös lapset haluavat mielellään mukaan. Ollaan tehty myös uusia tuttavuuksia -terveiset Laihialle Leenalle ja Ropsu-bortsulle!  
                                 
08.08 Mietteitä
Aika kuluu. Elsalta on kadonnut pentuturkki, mm. mustat pitkät karvat selässä ovat mennyttä aikaa. Hampaat vaihtuvat -pitäen minua jännityksessä. Ollaan aloitettu pentuagi, Elsa on innoissaan ja niin minäkin -mielestäni meillä menee mukavasti. Ensi viikolla päästään pitkästä aikaa näyttelytreeneihinkin. Niitä on kaivattu! Suunnitelmissa siis pentunäyttelyitä -Jännää!!! Elsa oli ensimmäisen kerran lomamatkamme ajan ystäväni luona hoidossa, 4 vrk, muutamat lattialistat oli ehditty irroittaa heiltä!! Elsa taitaa olla 'hiukan' energisempi kuin Alica-rakkaani oli ;)
19.07 Uintia, uintia...
Uimisesta on tullut kiva juttu! Elsa on hiukan vastahankainen aluksi, mutta osaa jo hiukan nauttia, kierrellä uidessa, ettei aina suoraan rantaan mene. Saattaa jäädä kahlamaan, seisokelemaan ja istumaan rantaveteen. Vertoja ei tietenkään Pätkikselle vie!

Elsa 4kk, rokotukset kunnossa ja hampaita on jo irronnut. Sekä 'muka ei niin kiinnostunut agilitystä' ;) ilmoittautui pentuagiin, heh!!! Kuvassa Pätkis näyttää Elsalle mallia uimisesta!!

KUVIA LISÄÄ

11.07 Onnittelut
Lämpimät onnittelut 11.7 johdosta Ristinummelle FUYU'N BAN BUSHI 'JESPER' kasvatilleni 9-vuotispäivän johdosta!!
04.07 Muistoja
Rakkaudella ja Kaipuulla muistamme tämän päivän. Rakas Alica-japsini oli syntynyt 4.7.1996 sekä Villikko Lotta-japsini sairauden johdosta lähti sateenkaari sillalle 4.7.2005. Heistä lämpimät muistot sydämessäni.
03.07 Uinti
Pia ahkerana koirien uittajana, sai meidät mukaan. 'Eräät' meni tietoisesti rannalle ja veteen. Meikäläinen Elsan kanssa aivan aloittelijoita. Elsa meni aluksi aivan uteliaisuudesta uimaan muutaman lenkin. Jonkin ajan juoksentelun jälkeen, otin konkareista mallia ja niin Elsa ui hienosti rantaan kytkettynä. Kotia päästyämme tuli makoisat unet -molemmille. Aiomme lähteä toistekin!!
29.06 Kokemuksia
Lähdin Anun ja Elsan kanssa Vöyrille katsomaan agilitykisoja. Jotka olivat Pian ja Pätkiksen ensimmäiset. Lähdin lähinnä Elsalle maailmaan näyttämään, mutta iloksemme 'meitin Essu' käyttäytyi maailman matkaajan tavoin. Näin myös kasvattini Rasmuksen -milloin lienen nähnyt kasvattini viimeksi? (Apua, ..ja hävetys!)
26.06.08 Leikkiä
Tänään kävi hiukan suurempi leikkikaveri Elsaa 'kurmoottamassa'. Elsa tapasi ensimmäisen ikäisensä, jota joutui kunnioittamaan. Otto-pentu hallitsi kuitenkin otteet Elsan kanssa hienosti. 
19 - 22.06 Juhannus
Juhannus alkoi hienosti, Kennel Bullbenzin väki oli meillä vierailulla. Voi sitä ilonhurmaa, kun Elsa tunnisti syntymäkodin väen!!! Pääsi pusuttelemaan Annea ja Jaria sekä poikia. Vanhempia koiria kunnioitettiin selvästi ja sisko, Vickyn, kanssa peuhattiin riehakkaasti. 

KUVIA LISÄÄ

Lisäksi vierailimme Shiroi'n kennelissä Elsan 'kohtalon lapsen' kanssa. Paikalla oli myös 'kuninkaallinen prinsessa' Madde. Pennut tulivat hyvin toimeen ja painivat oikein kunnolla. 

KUVIA LISÄÄ

16 - 17.06 Kulttuuria
Kesälomani alkoi Pian kanssa pikku matkalla Helsinkiin -Bon Jovin konsertin kruunaamana. Tilaisuus oli onnistunut, joskin istuimme todella ylhäällä, näkyvyys eikä äänentoisto ollut paras, mutta tunnelma oli UPEA! Paikalla 44000 katsojaa!! Ilma oli aivan mahtava, vaikka sää oli ennustettu kaikin puolin sateiseksi.
05.06.Vilkasta aikaa
Päivät ovat menneet vauhdikkaasti. Lapsilla on kesäloma alkanut ja Elsa on pitänyt huolen, ettei toimettomia hetkiä juurikaan ole - ainoastaan, kun tulee uni, voimme 'hengähtää'. Elsa on sopeutunut heti ensi tapaamisesta lähtien luoksemme. Ja luonnollisesti valloittanut perheemme sydämet. On ilo katsoa Elsan liikehdintää ja kuinka nauttii ulkona olemisesta perheen kanssa. Yksinkin on jo jäänyt kotia joksikin aikaa, että tottuu, ettei aina joku ole paikalla. Kuvissa Elsa on 9vkon ikäinen.
23-25.5 'Tutustuminen'  Vihdoin koitti aika, jolloin Elsa muutti luoksemme. Onneksemme Anne ja Noora saapui Vaasaan agilityn merkeissä ja toivat Elsan samalla pohjanmaalle!! Antoisa oli Raumalaistenkin matka, pokaalit mukanaan lähtivät kotia. Onnea heidän menestykselle.
Torstai 15.5
USKOMATONTA! Viikon kuluttua toiveemme toteutuu, kooikerin pentu saapuu meille!!! Elsan kasvattaja Anne kertoi pentumme olevan tosi villi ja täystuho tapaus!! Otan mielelläni haasteen vastaan, katsotaan saanko kasvatettua Elsasta yhteiskunta kelpoisen  yksilön ;) 
 8-11.5 'Äitienpäivä viikonloppu'
Lähdimme Ahvenanmaalle matkalle. Kävimme koko perhe tapaamassa Raumalla Kennel Bullbenzin väkeä. Pennut olivat kasvaneet viikossa paljon. Olin iloinen nähdessäni Noan olevan fiksusti pentujen kanssa ;)
Myös Elsan isän, Peppen, perhe oli Ruotsista tullut katsomaan Raumalle pentuetta. Menestyivät koiriensa kanssa upeasti näyttelyissä!! Kennel Bullbenzin sivuilla menestyksestä tarkemmin.
Kuvassa Peppe-isä pentujen kanssa. Sekä Stefan, Anne ja Anne-Marie.
Perjantai 2.5 Tapasin tänään pennut ja Elsan ensimmäistä kertaa.  Onnistuneen ja antoisan kyläilyn ansiosta, oli mukava ajella takaisin Vaasaan. Elsa kuvassa 5vkon ikäinen
Sunnuntai 27.4 Pahimpaan pentukuumeeseen on onneksi 'lääke' lähellä. Kävin lasten kanssa Pian luona Sleepless pentuja katsastamassa, ovat Elsaa kaksi viikkoa nuorempia. Anu harkitsee sheltin hankintaa, muiden kivojen rotujen ohella ;)