
Olen saksanpaimenkoiraliiton hyväksymä SPL-kasvattaja.
Kasvatustyöni on hyvin pienimuotoista mutta tavoitteenani on vaalia maailman parhaan ja monipuolisimman palveluskoirarodun käyttöominaisuuksia ja terveyttä nyt ja tulevaisuudessa!
Rakenteeltaan yksilöiden tulee kuitenkin olla vähintään G(gut)-tasoa ja sukupuolileiman selkeä ja kooltaan rotumääritelmän raameissa.
Pyrin itse kouluttamaan kasvattejani sillä mielestäni vain näin saa tärkeätä tietoa yksilöiden ominaisuuksista. Pentueen emän rooli on erityisen merkittävä. Emän tulee olla hermorakenteeltaan tasapainoinen ja käytökseltään kaikin puolin varma. Pentujen hoidossa toteutetaan BioSensor-ohjelmaa luovutushetkeen asti, josta pennunomistajan on helppo jatkaa yhteiseloa eteenpäin.
Kasvattien toivon saavan kodin, jossa niitä kohdellaan oikeudenmukaisesti. Opastan kasvattimme hoitoon ja koulutukseen liityvissä asioissa ja tarjoan myös "koirahotellipalvelua" kasvateilleni tarvittaessa.
Pennut luovutetaan aikaisintaan 7viikon iässä eläinlääkärin tarkastamina, tunnistusmerkittyinä mukana tietopaketti ruokintaan ja hoitoon liittyvistä yksityiskohdista sekä saksanpaimenkoiraliiton jäsenyys vuodeksi uudelle jäsenelle.
TERVETULOA KENNEL GITTASIN SIVUILLE!
Tästä kaikki alkoi:
FIN KVA +PERUSIN GITTA , IPO2, FIN1a, SG,Sert
(Futuras Clodo - Differen Elke)
Kasvattaja: Pentti Sillman
Vuosina jolloin Gitta eleli kanssamme tapahtui Saksanpaimenkoiraliiton toiminnassa paljon uusia asioita: kestävyyskokeet, jalostustarkastukset, IPO-kokeet ja päänäyttelyn yhteydessä aluksi näytösluontoiset rohkeuskokeet sekä maalimieskoulutuksen käynnistäminen. Kaikissa oltiin Gitan kanssa mukana ja käyttövalion arvo tuli metsäjälkikokeesta.
Gittaa esittää hyvä ystäväni Asta Loponen
Vi pratar svenska
We speak english
F-pennut treffeillä maaliskuussa 2012
Tapahtumat 2011
Meille tuli Elviksen tyttö
Zaya`Star Anastasia "Priima"
Gittas Elvis VPG1 (A87,B94,C90) VIK "a"
Tuomarina Keijo Kodis
Maalimiehenä Mika Mahlamäki,
Mikalle kiitos Elviksen rakentamisesta pennusta asti
Gittas F-pennut
lähtivät uusiin koteihinsa!
Onnea matkaan!