Takaisin


 



Jeesus sanoo:
Minä ole viinipuu, te olette oksat.

"Motto"
Jos meidän tuomarimme, eli puolustajamme Jeesus tuntee meidät, meillä ei ole mitään hätää viimeisellä tuomiolla. Ratkaisevaa onkin juuri se , olemmeko Tuomarin henkilökohtaisia ystäviä, tunteeko Hän meidät henkilökohtaisesti. Tuomio on toivon lähde niille, jotka odottavat kuningastaan.

                             Miikka Ruokanen

YLISTAROSSA

• Hannu Punkari

Ihminen, meistä jokainen etsii ajoittain elämässään tarkoitusta olemassaololleen. Meille ei riitä se että satumme olemaan täällä, meidän sisimpäämme ei tyydytä jatkuva epätietoisuus elämämme päämäärästä.
Meidät on jollaintavalla rakennettu siten että me sisimmässämme tiedämme elämän jatkuvan kuoleman jälkeen, emme voi sille mitään. Tottahan on että me usein yritämme eri tavoilla peittää tuo kaipauksen sisimmässämme.

   Omassa elämässäni muistan monesti kohdanneeni tuon kaipauksen, ehkä pelonkin, mutta useimmiten sain sen peitettyä elämäni kiireisiin ja suunnitelmiin. Toisin kuitenkin kävi keväällä -84. Perheemme elämä oli kaikella tavalla hyvin, saimme olla vaimoni Kirstin kanssa terveitä. Perheeseemme kuului silloin yksi tytär Heidi. Heidi oli silloin kolme vuotias. Vuotta aikaisemmin Heidi oli sairastanut vaikean aivokalvontulehduksen, josta hän meidän kaikkien ihmeeksi oli selvinnyt. Tuon Heidin sairauden aikana muistan meidän paljon rukoilleen, mutta kun saimme avun unohdimme tuon hätämme ja avuttomuutemme.

    Tuona keväänä kuitenkin kohtasin elämässäni todellisen kuolemanpelon. Kaiken hyvän keskellä tunsin suurta pelkoa ja ahdistusta kuoleman edessä. En voinut sille mitään, se saartoi minua yötä päivää. kaiken lisäksi tiesin ettei suhteeni Jumalaan ollut kunnossa, en tuntenut Jeesusta, Hän oli minulle vieras.

    Eräät ystävämme olivat tulleet tuona keväänä uskoon. Heiltä kuulimme että juuri Jeesus voi vapauttaa ihmisen kuolemanpelosta ja syyllisyydestä. Kuulin että Hänen turvissaan minulla olisi iankaikkinen elämä. Itselleni oli yllätys että Jeesukselle voi tavallinen ihminen puhua, ja että Hän kuulee ja on kiinnostunut elämstämme.

    Aluksi   ajattelin:"mitähän ystäväni ja naapurini mahtaisivat ajatella jos kuulisivat minun tulleen uskoon. Kun mietin asiaa enemmän ymmärsin, että meistä jokainen vastaa omasta elämästään Jumalan edessä, ja siinä ei naapurien ajatukset paljon paina, meistä jokaisella on  tarpeeksi ajateltavaa omassa elämssämme.

    Oli toukokuun seitsemännen ja kahdeksannen päivän välinen yö. Olimme vaimoni kanssa jutelleet elämästämme ja peloistamme, ja tulleet siihen tulokseen, ettei näin voinut jatkua. Vaimoni rohkaisemana tuona yönä soitimme ystävillemme, joista edellä kerroin, pyysimme heitä kotiimme yöllä kahden aikaan. He tulivat ja yhdessä me silloin rukoilimme "Jeesus ota meidät omaksesi, anna meille meidän syntimme anteeksi." Tuona yönä oikeastaan ensimmäisen kerran sain puhua Jeesukselle turvautua Häneen henkilökohtaisesti, ja Hän todella kuuli rukouksemme.

    Voit ajatella tätä "fraasina" mutta seuraavana aamuna oikeastaan mikään muu ei ollut muuttunut, ainoastaan kuolemanpelko oli poissa. Tunsin sisimmässäni turvallisen luottamuksen Jeesukseen, tiesin että nyt olen Hänen turvissaan. Tuosta keväästä on kulunut jo kohta kaksikymmentä vuotta, ja edelleen tunnen tuon saman turvallisuuden sisimmässäni. Raamatusta on tullut minulle kaikkein tärkein kirja maailmassa, se on oikeastaan Jeesuksen kirje minulle.

    Suosittelen   sinulle tätä samaa tietä, se vie varmasti perille, ja saat kokea turvallisuutta elämässäsi.

hannu.punkari@netikka.fi

Tällä palstalla ystävät kertovat uskostaan, siitä miten he ovat kohdanneet
Jeeesuksen omana Vapahtajanaan.

Ja myös siitä miten Jeesus on heitä arkipäivän elämässä johdattanut.

© Hannu Punkari / 25.10.2008.