Olen Minna Rintanen, 27-vuotias (vm-82) Vaasalainen, kotoisin olen Ylihärmästä. Ammatiltani olen lähihoitaja, ja toiminkin siinä virassa, hoitotyö on lähellä sydäntäni. Aikaisemmalta koulutukseltani olen merkonomi, ja tulipa AMK tradenomi tietojenkäsittelyä opiskeltua pari vuotta. 
Perheeseemme kuuluu minä ja avopuoliso Teemu (vm-81). Asumme Vaasan Haapaniemellä isohkossa omakotitalossa, jossa on aidattu puutarha.

Koiria meillä  on seitsemän, joista meillä kotona asuu vakituisesti kuusi.Basenjit Netta, Myy, Nyyti ja Roope,sekä kelpiet File ja Fia. Vanha whippet herra Vesseli asuu mukavasti vanhempieni luona. Toisinaan myös vanhin basenji Netta on siellä. Yleensä tyttöjen juoksuajoiksi kaikki tytöt menee vanhemmilleni ja urokset on meillä. Lisäksi meillä asuu yksi "pakollinen" kissa Monni, sekä kaksi kania (ja poikasia vielä toisinaan). Eläinhistoriani on hyvin hyvin laaja. Meillä oli oikeastaan aina kotona kissoja ja kanejakin. Lisäksi meillä oli mm.new forest poni Henry, sekä kolme vuohta.

Erilaisia lemmikkijyrsijöitä harrastin aktiivisesti nuorempana. Gerbiilit, degut, marsut ja hamsterit tuli tutuksi. Olin myös aktiivisesti mukana Etelä-Pohjanmaan jyrsijäyhdistyksessä, hallituksessa, lehden teossa ja monessa muussa. Kaneja olen kasvattanut monia vuosia, kasvattajanimikin on vielä toistaiseksi voimassa. Samoin olen kanien pet-tuomari ja itsekkin kiertänyt aiemmin kaikki mahdolliset kani ja jyrsijänäyttelyt. Kanini ja gerbiilit ym menestyikin aina hyvin pet-luokissa jossa arvostellaan kanin hoitoa ja kuntoa:)

Koiraharrastukseni alkoi siitä  kun sain ihan oman koiran. Sitä  ennen ulkoilutin tuttujen koiria ja meidän vuohia pidin koiran asemassa:) Eka koira oli kultainen noutaja Micel, jonka kanssa harrastin TOKOa ja mm. junior handleria ihan menestyksekkäästi. Kultaisten kanssa olen yhä vieläkin tekemisissä, sillä anoppilasta löytyy kulttis Repe. Ja aikaisemmin siellä vaikuttivat Fido ja Rocky. Micen nukuttua pois syövän uuvuttamana, otin bokseri Nuutin. Nuutti oli mitä ihanin tiikeriraidallinen uros. Olin juuri saanut sille hyvän koulutuspohjan kun tuli jo aika jäähyväisten. Nuutin kanssa ehdin aloittaa agilityä ja tokoa..valitettavasti Nuutti jouduttiin nukuttamaan nuorena pois sairastelujen takia. Hetken ajattelin että en enää ota koiraa...kunnes löysin itseni tutkailemasta basenjisivustoja. Rotu tuntui sopivan minulle paremmin kuin hyvin ja sitä mieltä olen vieläkin:) Pieni punainen Kettu siis haettiin Tikkurilasta ja sen jälkeen basenjit ovat valloittaneet minut ja lähipiirin. Väliin mahtuu tietenkin myös whippet Vesu joka tuli Netan kaveriksi. Ja nyt myöhemmin kelpiet File ja Fia, jotka tulivat harrastuskoiriksi ja basenjilauman vartijoiksi.:) Ehkäpä pääsen vielä kelpojen kanssa toko-kentille. Basenjien kanssa olen harrastanut näyttelyitä ja maastojuoksua ja omaksi iloksi agilityä. Myy ja Nyyti toimii kennelliiton kaverikoirina. Vakikohde meillä on vanhainkoti ja ihan puhdasta vapaaehtoistyötä on se.

Koirien ynnä  muiden eläinten hyvä hoito, liikunta, ruokinta,kohtelu jne ovat asioita joistai meillä ei tingitä. Koirat ovat perheenjäseniä ja lemmikkejä, sen jälkeen tulee harrastustoiminta.

Sain basenjeille kasvattajanimen Wapenzi 8/2008, luonnollisesti olen käynyt kasvattajan peruskurssin. Tarkoituksenani on kasvattaa rodunomaisia, terveitä  ja hyväluonteisia basenjeja tarkoin harkituista yhdistelmistä. Pentueita on max. 1 vuodessa, mutta varmasti tulee myös välivuosia. Iso kiitos kuuluu Myyn ja Nyytin kasvattajalle, Tipille (kennel Bulldobas) jolta olen saanut parhaat neuvot ja opit, sekä tietenkin parhaat mustavalkoiset basenjit. Ilman niitä tuskin olisin tullut ajatelleeksi kasvattajaksi ryhtymistä. Mahdollisuuksien mukaan meillä tullaan kasvattamaan myös australian kelpieitä.  
 

Jäsen:

Suomen kennelliitto

Suomen basenjit

Suomen vinttikoiraliitto

Suomen koirankasvattajat ry

Lakeuden vinttikoiraharrastajat

Vaasan koirakerho

Vaasan agilityseura