Kuvia 23.10.2004 edesmenneestä isästäni
HÄÄKUVA NAAPURISSA SUKULAISET KYLÄSSÄ
LAPSENLAPSIA SYLISSÄ RISTIÄISISSÄ -83 VUONNA 80
SAVONLINNASSA SAVONLINNASSA PAAPAN LUONA

 

Muistoja ja muistikuvia

Isäni oli ja on muistossani edelleenkin vanhankansan peruspohjalainen rauhallinen ja vakaa luonne varustettuna inhimisellä lämmöllä ja mielestäni erittäinkin hienotunteisella itseensäkohdistuvalla ja ketään loukkaamattomalla huumorilla sekä syntyisin Ylistaron Kylänpäästä pienviljelystilalta entisen torpparin ja mm. Orisbergin kartanon taitavan kyläsepän poikana.

Vuonna 1936 eli 16 vuotiaana Hän liittyi Y.taron suojeluskuntaan ja siitä alkoi hänen 5 vuotinen raskas maanpuolustus/sotareissunsa.

Palattuaan sodasta hengissä kovia kokeneena Hän opiskeli Vaasan teknisen koulun -----> ( nyk. Vaasan Ammattikorkeakoulu) Rakennusmestarilinjalla oppimatta kuitenkaan Ruotsin kieltä vaikka ummikkoruotsalainen kämppäkaverinsa oppikin Suomen kielen. 

Oliko kämppis suuttomampi kuin isäni on jäänyt arvoitukseksi.
Sodanjälkeisessä Suomessa riittikin jälleenrakentamista lähtien Rovaniemestä ja muualta pohjois-Suomesta jatkuen Kemin pommitetun kaupungintalon suurehkoon ja vaikeaan korjaukseen koska nurkan 1 peruspilari oli kokonaan hävitetty.

Ilmeisesti korjaus onnistui koska Kemin kaupungintalo on edelleekin pystyssä.

Elämä jatkui Mestarintöissä Kemissä sillä muutoksella että aikuisella miehellä tuli mieleen ajatus perheen perustamisesta Äitini Katri Orvokin kanssa.

1957 marraskuun kolmannen viikon lauantaina koin ensikertaa päivänvalon saapuessani ihmettelemään kylmää maailmaa turvallisesta kohdustani.
Veljeni Tapani syntyi runsasta vuotta myöhemmin samassa kaupungissa ja siskoni Kristiina muutaman vuoden päästä jo Oulussa.

Olimme ostaneet talon Pateniemen kaupunginosasta ja siitä paikata jäi mieleen Isäni lohduttavat sanat; "odota haen lämmintä vettä" kun jäin 4 vuotiaana uteliaana pikkupoikana kielestäni kiinni jäiseen Upon uuninluukkuun piharakennuksessa.

Naapurimme sukunimi oli Saha ja jostakin kumman syystä tunsin vetoa sinne koska olin huonouninen siihen aikaan niinkuin nytkin menin yhtenä aamuna  kopistamaan ovia ja join aamukahvit perheen kanssa ennenkuin patistivat takaisin nukkumaan.

Ruukissa;  Siikajoen varressa pidimme yhtä lehmää ja sikaa ja talossa Äitini mukaan kummitteli koska kartano oli aikoinaan ollut majapaikkana jossa Vänrikki Stolen sotajoukot pitivät isonvihan aikaan majaansa, hmmm asia on jäänyt tarkistamatta mutta muistikuva paikasta on sellainen että Isäni ei minua piiskannut lyötyäni veljeni Tapanin pitämää vappuviuhkan säiettä kirveellä siten että kirves osuikin hamarapää edellä veljeni sormeen ja jonka Isäni sai pelastettua lääkärin amputoimiselta. (vielä siihenkin aikaan [ 1962 ] amputaatio oli oivallinen ja lohdullinen parannuskeino )

Isältäni oli 3 sormea poistettu hänen leikkiessään ruutisarvella 5 vuotiana.

Seuraava etappi oli Kauhava jonne Isäni asettuikin loppuelämäkseen.

Työura alkoi Kauhavan Ilmasotakoulun laajennuksen parissa v. 1962 ja kiva muistikuva oli kun pääsin Hänen kanssaan työmaalle Hopeasiipi mopedin kyydillä.

Suuren rakennustyömaan 4.n kerroksen kattovalu oli pikkupojalle aivan ihmeellinen kokemus betonivibroineen ja laajalle avartuvien näköalojen vuoksi. Tosin jalka jäi aamulla väsymyksestä johtuen mopon pinnojen väliin aamulla mutta konkkasin urhoollisesti kerroksissa koko päivän.

Mieleeni Isästä on jäänyt erityisesti hänen käden taitonsa sekä jollain ihmeen keinolla saada se periytymään mm lapsilleen, rauhallinen luonteensa vastapainona kumppanilleen, sekä sellainen ihmeellinen vaikutus kaikille lapsilleen ja ainakin minuun ettemme pelkää vaativia haasteita eikä mitään uutta tai erillaista tilannetta vaan suorastaan nautimme niistä ja hakeudumme mm. opintielle tai vastaaviin itsensä voittamistilanteisiin.

Kiitokset näistä luonteenominaisuuksita Isälleni samoin kuin hänen kiinnostuksestaan ja viimeisien kahdenkymmenen vuoden harrastukselleen sukututkimukselle jota harrastin aikoinaan isäni kanssa ja pääsimmekin helposti ja hauskasti Vaasan maakunta-arkistossa 1700 luvun alkupuolelle tähän mennessä ilman ainuttakaan hevosvarasta julkisesti piiskattua tai eriväristä suvussa...

Olisi paljonkin kertomista ihanista onkireissuista Isäni veistellessä Siikajoella onkivapaa ja opettaessa pajupillintekoa; kahdestaan tai neljästään tehdyistä ravustamisista jolloin aikuiset söivät mahansa täyteen 10 litran kattilalla keitetyistä saksiniekoista.

Revonlahden ensimmäisestä televisiosta jonka Isäni meille hankki samana päivänä kun lähetykset sillä suunnalla alkoivat ja kyläläisten väenpaljoudesta jotka meillä kokoontuivat ja kommenteistaan uudesta ja ihmeellisestä asiasta Kalajokilaakson murteella.

Väki oli ihmeissään TV stä 60 luvun alkupuolella ja se kokosi ihmisiä yhteen, päinvastoin kuin nykyään kun se pitää väkeä kotonaan ja erillään toisistaan....

Paljon ja ei ainoastaan ajan kultaamia muistoja olisi kerrottavana Rakkaasta ja tärkeästä ihmisestäni eli Isästäni  mutta aika ja ihmisen kärsimättömyys asettaa tähän rajoituksensa.

Jos sitten palattaisiin vuodesta 1962 tähän päivään eli marrakuun viidenteen armoin vuonna 2004 ja Isäni Jaakko Fabian Heralan hautajaisiin joissa tiedän ja toivon että kaikki läsnäolevat muistavat Isäni lupsakkaana ja erikoisen hienovaraisen huumorin omaavana sekä sävyisenä  kansanmiehenä joka antoi suuren panoksensa kansamme itsenäisyyden edestä ja jota vuosien saatossa olen alkanut entistä enemmän kunnioittamaan.

Kiitän sydämmestäni ja sielustani kaikkia läsnäolevia ja Internetissä sivuillani vierailevia tuhansia ihmisiä lämpimästä osanotosta Isäni Jaako Fabian Heralan; suuren kasvattajan ja persoonallisuuden tuonpuoleiseen menon johdosta.

Hautajaiskuvat