|
Sisäinen sparraaja
Jokaisella nyrkkeilymestarilla on ollut oma sparraajansa eli harjoitusvastustajansa.Sellaista
mekin tarvitsemme, kun synkät ajatukset valtaavat mielen. Sisäinen sparraaja toimii omissa
aivoissamme.
Jos se on hyvä, se esittää vastalauseen jokaiseen negatiiviseen ajatukseemme. Parhaassa
tapauksessa se kertoo monta vaihtoehtoa.Muuan tunnettu psykohistorioitsijamme arvosteli
lamakauden alussa ministeri Iiro Viinasen tapaa esittää, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tunne,
että ei ole vaihtoehtoja lannistaa ihmisen.
Aina pitää ajatella, että vaihtoehtoja varmasti on, minun täytyy vain käyttää luovaa
mielikuvitusta, jotta keksisin ne. On olemassa ajattelua vaativia asioita joita ei voi jättää
sikseen. Taukoamaton ongelmien vatvominen ei useinkaan ratkaise niitä, se vie vain kaiken
energian ja huomiokyvyn siinä määrin, että kyky elää heikkenee. Silloin avuksi tulee
murehtimishetki, jolloin kyseiseen ongelmaan keskitytään.
Joskus bussissa aamuruuhkan aikaan näyttää siltä, että työmatkalaiset käyttävät tätä tekniikkaa
ja murehtivat tärkeät asiat matkalla. Sisäiselle sparraajalle täytyy myös antaa tilaa kannustaa,
lohduttaa, rohkaista ja kiittää. Itsekseen puheleminen ei ole pöpiyden merkki, vaan merkki siitä,
että ajatukset toimivat luovasti.
|