| |
MITÄ ON NLP
NLP
= Neuro
Linguistic
Programming
(vapaasti suomentaen; Mielen kielellinen ohjelmointi).
-
Tämän päivän ihminen on
keskimäärin hyvin materialistinen ja opetettu ajattelemaan asiat
tuloshakuiselta kannalta. Arvoja ja asioita erityisesti
länsimaissa mitataan ensisijaisesti tehokkuutta,
tuloksellisuutta ja rahaa mittapuuna käyttäen. Sen sijaan tunteet ja
niiden ilmaiseminen/paljastaminen määritellään usein
heikkoudeksi ja itsensä hallitsemattomuudeksi. Tunteiden täydellinen
hillitseminen ja ulkoisen olemuksen mahdollisimman "viileänä"
pitäminen ovat muodostuneet kuin ihanneihmisen mallin
peruselementeiksi. Näin monilla ihmisillä tunteiden kohtaamiseen
tarvittava halu ja jopa kyky on aivan kuin kadonnut. Tästä johtuen
nykyihminen onkin "hukassa" itsensä kanssa jos tunnepuolella tulee
ongelmia. Ei tunnuta omaavan keinoja ja kykyä käsitellä tunteita,
koska ne eivät ole laitteita, joihin voisi vaihtaa rikkoutuneet osat
vian ilmetessä.
-
NLP on mielestäni oivallinen keino
tällaiselle nykyihmiselle lähestyä ja käsitellä tunteitaan, tavoin
jossa hän voi lähestyä ongelmatunteitaan "materialisoimalla" ne
antamalla niille esimerkiksi värit, muodot, koon tai painon jne.
Näillä keinoilla tunteet voidaan jossain määrin "järkiperäistää"
ymmärrettävämpään muotoon. On helpompi ymmärtää ahdistustaan kun se
on tuollainen nyrkin kokoinen harmaa kivenmurikka rinnassa, jonka
voin pirstoa ja heittää pois sen sijaan, että se vain on "jokin"
käsittämätön tunne rinnassa, josta olisi päästävä eroon.

NLP on kooste menetelmistä, joiden avulla
ihminen voi saada myönteisen näkemyksen nykyhetkestä, menneestä ja
tulevasta. Näin hän löytää piilevät voimavaransa ja pystyy kohtaamaan
vaikeutensa entistä hedelmällisemmällä tavalla. Keskeinen ajatus on,
että joku osaa jonkun asian hyvin, voi toinen oppia saman. Meistä
jokaisesta voi siis tulla huippuosaajia, kunhan vain sovellamme
mestareiden menettelytapoja omaan elämäämme.
NLP-menetelmään
kuuluvat erilaiset haastattelutekniikat, mielikuvaharjoitukset,
tavoiteasettelu ja kaikkien aistikanavien käyttäminen.
Huomioon
otetaan asiakkaan visuaalinen, auditiivinen tai kinesteettinen puoli eli
se mikä on vahvin; näkö, kuulo
vai tunto.
NLP on lyhytterapiaa. Siinä terapeutti opettaa asiakkaalle omaehtoisesti
käytettävät menetelmät. Täten terapeutti tekee itsensä mahdollisimman
nopeasti tarpeettomaksi.
Terapiakohteina ovat
ei-toivottujen oppimisprosessien (pelot, esiintymis- ja muut
jännittämiset) muuttaminen myönteisiksi sekä uskomusten ja asenteiden
uudelleen määrittely. Täten voidaan kehittää itsetuntoa ja stressin
hallintaa sekä aktivoida tiedostamattomia voimavaroja. Tehokasta
on ei-toivottujen tottumusten (tupakka ja alkoholi) muuttaminen ja onpa
NLP:llä poistettu jopa allergioita.
NLP syntyi 1970-luvulla Yhdysvalloissa,
kun kielitieteilijä John Grinder ja matemaatikko ja
psykoterapeutti Richard Bandler kysyivät itseltään,
mikä erottaa jonkin alan taitajan huipputaitajasta, mestarista. He
tarkkailivat lahjakkaita terapeutteja ja selvittivät, miten he luovat
hetkessä myönteisen kontaktin. He tutkivat, miten jotkut ihmiset oppivat
muita nopeammin, ratkovat ongelmia tehokkaammin, eivätkä suutu
arvostelusta vaan kääntävät sen voitokseen.
NLP:n teko piilee sen
käytännönläheisyydessä. Niinpä sitä sovelletaan innokkaasti
urheiluvalmennuksessa, koulutuksessa, terapia- ja ohjaustyössä sekä
itsensä kehittämisessä. NLP on tehnyt jo kovasti tuloaan myös
työyhteisöihin.
NLP tarjoaa keinoja, muttei sano millainen
elämä olisi onnellista. Sen päättää jokainen itse! Kyse ei siis ole
siitä, että joku ratkaisisi toisen tavoitteet hänen puolestaan.
NLP:llä
luodaan vahva itseluottamus. Se korostaa niitä resursseja, jotka
jokaisen itsensä vain tarvitsee loihtia esiin. Ja kun hän niin tekee,
ihminen alkaa menestyä! Samoin tajutaan se, että jokaisessa kriisissä -
niin suru- kuin menetyskokemuksessakin - piilee aineksia, jotka voidaan
valjastaa käänteentekeviin positiivisiin muutoksiin omassa elämässä.
teksti: Kari Tuomaala
hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master
|