PANIIKKIOIREET

Tämä oireyhtymä on tiedostettu maailman sivu, vaikka se suomalaisessa koululääketieteessä otettiin tautiluokitukseen 1987, minkä jälkeen sitä on ollut helpompi ja selkeämpi lähestyä. Aiemmin näet kyseisistä oireista kärsinyttä potilasta hoidettiin hysteerikkona, muuten vaan pimahtaneena tai jopa luulosairaana.

Näistä oireista kärsivien taustoista olen ensisijaisena yhtäläisyytenä havainnut TURVATTOMUUDEN TUNTEEN. Tämä turvattomuus on usein peräisin jo varhaislapsuudesta, jossa häiriöiden syntysyinä ovat joko jommankumman vanhemman kuolema; avioero; jopa väliaikainen asumusero; heidän alkoholisminsa tai sen aiheuttamat riidat/pelot/uhkaukset. Samoin oireen takana saattavat olla tilanteet, joissa jo lapsena joutunut ottamaan aikuisen roolin (esimerkiksi joutunut hoitamaan vakavasti sairasta vanhempaansa); joutunut suojelemaan tai tukemaan toista vanhempaansa aggressiiviselta ja väkivaltaiselta perheenjäseneltä.

Taustalla voi olla myös vanhempien ankaruus, dominoiva asenne tai ylihuolehtiva vanhempi, joka lapsensa varhaisaikuisuuteen asti tekee kaiken valmiiksi ts. pyrkii päättämään lapsen kaikista valinnoista (esim. ystävistä, kouluista tai jopa ammatista). Tämä lapsen omat kyvyt toisaalta väheksyvä ja kyseenalaistava asenne riistää häneltä mahdollisuuden oppia itsenäistä vastuun kantamista. Niinpä joutuessaan aikuiselämässään omatoimisesti päättämään ratkaisuistaan, hän kokee elämänsä hallitsemiseen liittyvän vastuullisuuden voimakkaan pelottavana. Täten esimerkiksi tällaisen taustan omaavat naiset saattavat  jo erittäin nuorena ajautua suinpäin avioliittoon tai vakituiseen suhteeseen, asumaan yhteen ventovieraan kumppanin kanssa, jolta he hakevat kaipaamaansa turvallisuutta.

Kumppanin valintakin on näissä tapauksissa vahvasti turvalliseen, vahvaan ja päättäväiseen kumppaniin. Näin ongelmia turvattomuuden suhteen ei esiinny mahdollisesti moniin vuosiin. Kunnes koittaa aika, jolloin tuo turvallinen arki rutiini rikkoutuu vaikkapa muuton, uuden työpaikan, työnkuvan muuttumisen, lapsen syntymän, avioeron, läheisten kuolemien tms. johdosta ja henkilö kokee yllättäen joutuvansa tuon välttelemänsä tai ennen kokemattoman vastuun ottamisen tunteen kanssa toistamiseen tekemisiin.

Paniikkikohtaus on melkein aina erittäin pitkä-aikaisen prosessin huipentuma, vaikka malja saattaa täyttyä jopa kaupan kassajonossa, pankkiasioilla, hississä tai missä tahansa, lievää painetta aiheuttavissa tilanteissa. Tästä seuraa: siinä tilanteessa tai paikassa missä oireet ensi kerran esiintyivät, siinä paikassa henkilö kokee jatkossakin paniikkihäiriön oireita eli tietoisesti pyrkii välttelemään samankaltaisia olosuhteita. Ajan kuluessa henkilön mielikuvitus "rikastaa" ongelman esiintymistä kokoajan laajempiin yhteyksiin. (Lisää aiheesta "Mistä tunteet tulevat ?")

Toisin sanoen paniikkihäiriöinen elättelee mielikuvissaan mahdollisia tilanteita, joissa tuo oire voisi esiintyä ja lopulta uskoo näihin oletuksiinsa voimakkaasti.

Jokainen ymmärtää, että kun on aikaa kuvitella, niin kohta ei varmaankaan ole mitään sellaista paikkaa johon oireitaan ei voisi sovittaa. Tästä muodostuu nk. laaja-alainen paniikkihäiriö.

Paniikkikohtaus

Kun oireet kerran ovat ilmenneet, jatko tapahtuu itsestään;

KUVITELMA / PELKO KOHTAUKSEN UUSIINTUMISESTA (josta seuraa) USKO / OLETUS KUVITELMIIN, REAGOIDEN JÄNNITYKSELLÄ, PELOLLA (josta seuraa) TUNTEIDEN SYNNYTTÄMÄNÄ FYYSISET OIREET: SYDÄMEN TYKYTYS, HUIMAUS (josta seuraa) FYYSISTEN OIREIDEN ILMAANTUMINEN: TODISTE JA VAHVISTUS, ETTÄ OLETTAMUS JA USKO OLIVAT OIKEAAN OSUNEITA (josta seuraa) TUNTEIDEN VOIMISTUMINEN (josta seuraa) FYYSISTEN OIREIDEN VOIMISTUMINEN (josta seuraa) OIREIDEN VOIMISTUMINEN JNE. (josta seuraa) NOIDANKEHÄ (josta seuraa) LOPPUTULOKSENA: PANIIKKI (josta seuraa) TUNTEMUS ITSENSÄ JA TUNTEIDENSA HALLITSEMATTOMUUDESTA..

Toipuminen

Hypnoosia ja NLP:tä hyväksi käyttäen, ongelmasta eroon pääsy on vaatinut käytännössä 5-15 istuntoa. Aluksi käynti/vko ja loppua kohden harveten jopa 3-4 kuukauden mittaiseen taukoon, tapauksissa joissa istuntoja on tarvittu yli 10.

Yleensä jo parin istunnon jälkeen oireita helpottamaan määrättyjen lääkkeiden käyttötarve vähenee, joskaan istunnoissa ei tietenkään puututa lääkkeiden käyttöön tai vähentämiseen , koska niistä vastaavat kyseistä lääkettä määränneet tahot.

Istuntojen yhteydessä äänitetyllä, terapiaan kiinteästi liittyvällä kasetilla vahvistetaan asiakkaan omanarvon tuntoa voimakkaasti sekä opetetaan hänet rentoutumaan myös fyysisesti. Tuloksena yleensä: oireeton henkilö noin 5-6 viikon hoidon jälkeen.

Jotkut asiakkaistani ovat kertoneet olevansa jäsenenä paikallisessa paniikkihäiriö yhdistyksessä. Mutta heidän toipumisensa ajaksi olen suositellut heille pidättäytymistä näiden yhdistysten kokoontumisista. Sillä vaikka niiden toiminta sinänsä koetaan hyväksi - etenkin akuuttivaiheessa ja oireiden alussa tuen antajana sekä ensikäden tietojen tarjoajina - jossain vaiheessa saattaa eteen tulla ongelmia kun paniikkihäiriöinen alkaa samaistua noissa kokoontumisissa tapaamiensa henkilöiden oireisiin ja heidän kertomuksiinsa.

Esimerkkinä: Asiakkaani mm. kertoi, miten hänen yksinomaan pyörtymisen pelkoon perustuva paniikkihäiriönsä muuttui yhdistyksen illassa tapaamiensa, samasta oireesta kärsivien kertomusten perusteella sisältämään oiretyyppejä, joita hän aiemmin ei ollut edes tullut ajatelleeksi ja hän alkoi pelolla odotella niitä myös itselleen, sillä seurauksella, että hän ahdistui ja koki oireidensa pahentuvan.

Mitään estettä hyvää työtä tekevien paniikkihäiriöyhdistysten kokoontumisiin osallistumiselle ei ole sellaisille henkilöille, jotka ovat oppineet terapian aikana oivaltamaan oireidensa dynamiikkaa. Kun asiakas ei enää koe pelottavaksi kuulla muiden juttuja ja kokemuksia, vaan tuntee olevansa vahvoilla, ehkä jopa siinä määrin, että voi tukea muita oireista kärsiviä. Mutta...

Paraneeko kaikki ?

Pääsääntöisesti ongelman ratkaisu on kaikissa tapauksissa mahdollista, jos asiakkaalla on terapiassa nöyrä ja pyyteetön asenne sekä halu kohdata oma itsensä tarvittavalla tavalla. Tarvittava kyky ja halu oivaltaa, että ratkaisun avaimet löytyvät JOKAISESSA tapauksessa vaivasta kärsivästä itsestään, että hän itse aiheuttaa oireensa (tiedostamattaan) ja on näin itse avainasemassa niiden poistamisen suhteen. Tarvitaan kyky hyväksyä, että oireet eivät synny ulkopuolisista asioista tai olosuhteista - vaan hänen omista asennoitumistavoistaan ajatuksissaan ympäristöään kohtaan, jolloin hän oman valintansa tuloksena käyttäytyy määrätyissä tilanteissa paniikkimaisesti.

Eräitä esimerkillisiä esteitä tämän ongelman ratkaisemiseksi syntyy uskomuksista, että kyseessä olisi jokin fyysinen muutos aivoissa tai siellä olevissa välittäjä-aineissa, ja että niille ei olisi mitään tehtävissä tai että oireet olisivat jopa perinnöllisiä. Sillä tähän uskomukseen sitoutuneet luulevat olevansa paranemisen ulottumattomissa. He ovat toivonsa menettäneitä ja näkevät paranemisen mahdolliseksi vain kirurgisella leikkauksella tai jollakin ihmelääkkeellä, jolla tuo uskomustensa mukainen poikkeama heidän aivoistaan voitaisiin poistaa. Välittäjä-aineiden muutoksista ei ole saatu sellaisia tutkimustuloksia, jotka ratkaisisivat kumpi oli ensin - muna vai kana - eli ovatko aivojen välittäjä-aineissa havaitut muutokset edeltäneet näitä turvattomuuden tunteita vai pelkojen ja ahdistusten seurausta. Vai olisiko todellakin niin että jo kyseisen ihmisen syntyessä nämä aineet olisivat erilaiset kuin oireettomilla. Tutkimuksiin kun on otettu jo paniikkihäiriöstä kärsiviä.

Todellisen kuvan asiasta voisi saada vasta kun riittävän suuren otannan pohjalta tutkittaisiin täysin oireettomia ihmisiä, jotka myöhemmin "sairastuvat" paniikkihäiriöön. Mutta. Kuka sellaisen otanta ryhmän kykenee kokoamaan? Valittaessa tutkimukseen kelpaavia henkilöitä on näet kyettävä arvaamaan se, että he joskus saavat paniikkihäiriön. Oli miten oli, nyt nämä vajavaiset tutkimustulokset ovat tehneet karhunpalveluksen joillekin paniikkihäiriöstä kärsiville. Heidät on asetettu epätoivoiseen asemaan oireidensa kanssa.

Eräs teoria voisi olla, että kyseiset välittäjä-aine muutokset olisivat peräisin ajatusten muodostamien tunteiden seurauksena syntyneitä ilmiöitä, ja olisivat näin ollen korjattavissa tunteiden oikeaan suuntaan ohjaamisella. Periaatteella; vihastuminen (tunne) nostaa adrenaliini tasoa ja vastavuoroisesti rentoutuminen laskee adrenaliinitasoa.

Vastaanotto kertojen tarve paniikkioireissa on keskimäärin 5-15 käyntiä (hyvin harvoin enempi), jonka lisäksi asiakas saa veloituksetta itselleen mittatyönä tehdyn hoitoäänitteen, jossa 1-2 eri ohjelmaa. Mukana seuraa kirjalliset kuunteluohjeet. Käynnit varataan aina käynti kerrallaan eteenpäin.