| |
AJAN
VARAAMINEN / HINNASTO
Uudet asiakkaat
Hypnoosia aiemmin kokemattomalle
asiakkaalle voi joskus olla pelottavaakin tehdä päätös lähteä
kokeilemaan hypnoositerapiaa. Epäillään, onko juuri hänen vaivansa sopivia hypnoosilla
hoidettaviksi, toimiiko hypnoosi häneen kuten pitää, vai meneekö
istunnosta maksettava raha sinne kuuluaisaan "kankkulan kaivoon".
Pääsääntöisesti vastaukset asiakkaan ongelman
sopivuudesta tai sopimattomuudesta hoidettavaksi hypnoosilla,
selviää kuitenkin jo ajanvaraukseen soiton yhteydessä.
Jos puolestaan hypnoosi ilmiönä
pelottaa, toimivuus tai
toimimattomuus arveluttaa, asiakkaan on mahdollista, mutta ei
siis välttämätöntä, varata n.
30min. kestävä ja hyvin edullinen ns. konsultaatiokäynti, jossa
tutustutaan keskustelun kautta hypnoosiin ja ko. terapian
toimintaperiaatteisiin, tehdään hypnoosiherkkyyttä mittaavat
testit, joista asiakkaan hypnoosiherkkyys on selkeästi ja
helposti asiakkaankin todennettavissa.
Istuntoajat
Tyypillinen terapiaan käytettävä aika esim. psykologilla tai
psykiatrilla tms., on 45 minuuttia, josta veloitus on n.
65-120 euroa. Asiakaspalautteet ovat osoittaneet, miten
useat asiakkaat kokevat tuollaisen 45 minuutin istunnon
liian lyhyeksi kyetä pääsemään edes kunnolla alkuun.
Niinpä tavanomaisen 45 minuutin
vastaanottoaikojen sijaan tarjoamme puolet pidempiä eli 90 minuutin
istuntoja. Tästä olemme saaneet erityisen hyvää
asiakaspalautetta.
Pidempi vastaanottoaika tuottaa
asiakkaalle myös etuja:
- kiireetön asian käsittely, jossa
päästään heti "alkua pidemmälle"
- käynti taksa vastaavat keskimäärin
yhden 45 minuutin istunnon hintatasoa, tullen asiakkaalle
edullisemmaksi
- varsinaisia käyntitapahtumia on
vähemmän
- edistyminen tehokkaampaa ja nopeampaa
Ajanvaraus
Konsultaatiokäynti
n.30min. 36,00 euroa
Hoitotoimenpidekäynti 90
min 81,00 euroa
hoitohinta sisältää
toimistomaksua 6,00 €
>>takaisin ed. sivulle
>> takaisin pääsivulle
|