|
TYÖYHTEISÖN LAADUN, TEHOKKUUDEN JA HENKISEN ILMAPIIRIN
KEHITTÄMINEN
Mutta mikäli
paineita on liikaa eikä niitä osata hallita, muuttuvat ne
kielteisiksi ja aiheuttavat työtehon alenemista, henkistä
pahoinvointia, psykosomaattisia sairauksia - heikentäen koko
työyhteisön tulosta.
Hypnoanalyysillä voidaan kartoittaa syvälliset eri
stressitekijät, ja seuraavassa vaiheessa ne poistaa
suggestopsykologisin, hypnoterapeuttisin menetelmin.
Tuloksena on tehokkaampi voimavarojen käyttö ja kaikkia
osapuolia tyydyttävämpi tuloksellisuus.
Kyseinen
menetelmä ei ole uusi. Terapiamallin eri versioita ovat
hyödyntäneet menestyksellisesti lähinnä korkeissa ja vaativissa
viroissa toimivat johtohenkilöt. Joissakin maissa/yrityksissä
jopa vaaditaan osallistumista hypnoosipohjaiseen
koulutusjaksoon.
Psykologi,
hypnoterapeutti ja psykovalmentaja,
Pertti "Veltto" Virtanen kertoo ottaneensa konsulttityönsä
tosissaan ja pitääkin esitelmienpitoa yhtenä pääasiallisista
toimenkuvistaan aiheenaan etenkin kehittyvien organisaatioiden
yksilö-yhteisö-suhteiden yhteensovittaminen.
Kielteinen
stressi, loppuun palaminen (burn out) ja vastaavat negatiiviset
tekijät aiheuttavat työyhteisöille huomattavia taloudellisia
menetyksiä. Tutkimusten mukaan arvioidaan stressin aiheuttavan
esimerkiksi Yhdysvalloissa vuosittain n. 45 miljardin euron
ylimääräiset kustannukset menetettyinä työpäivinä ja alentuneena
työtehona
Suomessa
kielteisen stressin on laskettu alentavan kansantuotetta 10-20%.
Lisäksi tutkimusten mukaan kielteinen stressi lisääntyy kaiken
aikaa työyhteisöissä ja organisaatioissa.
Työyhteisön
jäsenten välisen vääränlaisen kilpailun ja asenteiden
seurauksena syntyy eri tasoisia jännitteitä ja kitkaa. Joku
työyhteisöön kuuluvista saattaa esim. omalla olemuksellaan ja
toiminnallaan aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia ja vaikutuksia
muille työtovereilleen, alaisilleen tai esimiehilleen.
Nämä
negatiiviset haittatekijät koskettavat jokaista työyhteisön
jäsentä tavalla tai toisella. Elämän eri tilanteet ja asema
työyhteisössä sekä henkilökohtaiset ominaisuudet reagoida näiden
paineiden aiheuttajiin vaikuttavat stressin ilmenemiseen ja sen
voimakkuuteen.
Stressillä
tarkoitetaan yksilöön ja yhteisöön kohdistuvia erilaisia
paineita, työolosuhteista sekä valmiudesta vastaanottaa ja
käsitellä stressin tekijöitä riippuu koemmeko nämä paineet
myönteisinä vai kielteisinä.
Työyhteisöissä
vaikuttaa liian yksipuolinen ihmis- ja työkäsitys, joka
synnyttää turhia jännitteitä ja paineita. on luotu sellainen
harhakuva, että vain kovalla "menemisellä" ja "touhuamisella"
saavutetaan tuloksia.
Työyhteisöissä
stressiin liittyvät yhä lisääntyvä suorituspaine, kiire,
kilpailu ja epävarmuus jne. Toki on huomattava, että on olemassa
myös myönteistä stressiä, joka esiintyy lyhytaikaisena ja on
joskus välttämätöntä ja jonka avulla oikein käytettynä saadaan
parempia tuloksia.

Yhteistyötä
näissä asioissa yritys toteuttaa jo mm. seuraavien
yritysten kanssa. Sonera, Suomen Posti, Nike Finland, UPM
Kymmene, ICL, ABB, Nokian Renkaat, Diacaon, Meira Nova, Hästens,
Restel-Hotellit, S-Hotellit, MTV 3, Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Turva, Suomen MSD Oy, Fazer Leipomot, Kone Oy, Osuuspankki,
Tampereen Kaupunki, Suomen Pysäköinnin valvojat, Bong Suomi Oy,
Tamfelt Oyj, AX-Konsultit Oy, Sysopen Oyj, Tamglass Ltd Oy, VR
Oy,...
Yhdistys ja
järjestökoulutusta mm.: OAJ, Kuntaliitto, HRHL, Suomen
jalkinetyöntekijäin liitto, Tehy,...
Virtanen on
toiminut vierailevana luennoitsijana Suomen yliopistoissa
ja korkeakouluissa sekä mm. Tukholmassa, Tartossa ja
Tallinnassa.
Ruotsissa
hypnoosipohjaisten menetelmien käyttö työyhteisöiden hyvin
voinnin parantamiseksi on ollut 80-luvulta asti valtion tuen
piiriin kuuluvaa toimintaa sellaisille yrityksille, jota
huolehtivat työntekijöidensä hyvinvoinnista parantaen siten myös
omaa tulostaan. Valtio näkee sen kansantaloudellisesti
kannattavana pitkällä tähtäimellä. Myös meillä suomessa on nyt
olemassa virallisia tahoja joiden kautta tukea voidaan anoa.
Työministeriö
on varannut määrärahaa jaksamiseen ja työhyvinvointia
edistävien käytännön kehittämishankkeiden tukemiseen
työpaikoilla. Rahoitustukea voivat saada myös yrittäjät,
maanviljelijät ja muut ammattiryhmät yhteishankkeisiin.
teksti: Kari Tuomaala hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master
5
|