|
PSYYKKINEN URHEILUVALMENNUS

Nykyään tiedetään ja tunnetaan,
että henkiset ja psyykkiset tekijät sekä tunteiden hallinta
ratkaisevat silloin, kun on kyse huippukireän kilpailun voitosta
- ja menestymisestä. Enää ei riitä se: Mitä on tehty? Nyt
halutaan tietää: Mitä on tehtävissä?
Psyykkisen valmennuksen ja
valmistautumisen on tänään kuuluttava alusta lähtien jokaisen
urheilijan kasvatukseen ja kokonaisvaltaiseen kunnon luomiseen.
Johtavissa urheilumaissa tämä on jo vuosia ollut itsestään
selvyys. Myös Suomessa nämä tosiasiat osittain myönnetään, mutta
tieto ja sen hyväksi käyttö ovat suurelle osalle
kehityskelpoisimmistakin urheilijoista vielä tuntemattomia,
koska heidän valmentajansa väheksyvät henkisen ja tunnepuolen
systemaattista kehittämistä ja arvostavat yhä vanhahtavia,
päällikkömäisiä ja isällisiä keinoja, vaikka jatkuvasti
lisäntyvien vaatimusten ja niiden myötä kasvavien paineiden ja
vastuukysymysten keskellä valmentajienkin henkinen ja
emotionaalinen (työn)ohjaus olisi tarpeellisempaa.
Tietoa ja taitoa kyllä löytyy.
Psyykkisessä valmennuksessa
olemme tehneet yhteistyötä KUORTANEEN URHEILUOPISTON kanssa
vuodesta 1991 alkaen. Allekirjoittanut on toiminut mm.
psyykkisen valmennuksen asiantuntijana, vetäen vuosien varrella
useita henkisen valmennuksen A-lajiosaan kuuluvia
koulutustilaisuuksia. (Aiheesta lehti artikkeli "Kaikki
lähtee korvien välistä" Ilkka-lehti)
Samoin eri urheiluseurat,
joukkueet ja yksittäiset urheilijat ovat saaneet apua
psyykkisten tekijöiden ja psyykeensä hallintaan mitä
erilaisimmissa lajeissa. Niinpä kursseille ovat samanaikaisesti
voineet osallistua ratsastus-, paini-, karate-, judo-,
jääkiekko-, jääpallo-, jalkapallo-, petanquevalmentajia.
Kurssit kestävät yleensä noin 4
päivää ja sisältävät teoriaa ja käytännön harjoituksia suhteessa
50 / 50.
Palautteet tämän kaltaisista
kursseista ovat olleet yksinomaan erittäin myönteisiä ja niihin
on poikkeuksetta pyydetty jatkoa.
Kursseilla opetetaan myös
hypnoosin dynamiikkaa ja mahdollisuuksia
käyttää hypnoosia rentoutumiseen, palautumiseen ja
keskittymiskyvyn parantamiseen.
Halutaan tietää, miten
käytetään
NLP:n
keinoja, optimaalisen suorituksen aikaan saamiseksi,
häiritsevien tekijöiden karsimiseksi suorituksesta ja
traumaattisiksi koettujen epäonnistumisten jättämien vaikutusten
kumoamiseksi tai karsimiseksi pois mielestä.
Kursseille on osallistunut
valmentajien ja joukkueiden lisäksi usein myös yksittäisiä
urheilijoita, jotka ovat kiinnostuneet omien suoristustensa
parantamisesta.
Kurssien lisäksi urheiluseurat
ja joukkueet voivat kytkeä valmennusleiriensä yhteyteen oman
toiveittensa mukaisen, muutaman tunnin
mittaisen psyykkistä valmennusta käsittelevän jakson. (Aiheesta
lehtiartikkeli
"Psyykestä apu tuloslamaan" Ilkka-lehti)
Ryhmille tarkoitetut kurssit,
valmennukset ja harjoitukset tapahtuvat sopimuksen mukaan ympäri
suomen.
Työskentelykohteitamme:
freestylen MM- ja Olympiajoukkueen psyykkisen
valmennuksen johtotehtävät (Nagano) 1992-1998. Suomen
mäkimiesten MM- ja Olympiajoukkue 1993-1995 henkinen
valmennus, maratonin EM-joukkue 1994, jousiammunnan
MM- ja Olympiajoukkue 1993-1995, Kohtia Atlantaa-projekti
(olympiajoukkueen OTO-psykologi) 1993, Liiga-Ilves
(SM-liiga) 1994, AKK:n psykologileireillä psyykattavina ollut
mm. myös Kimi Räikkönen ja Sanna Pinola.
Henkilöpsyykattaviin
kuuluu mm. Jousiampuja Jari Lipponen 1993-1997,
maratoonari Harri Hänninen 1994>, kilpa-autoilija
Risto Virtanen (Formula 3000-sarja Japanissa) 1996>,
keilaaja Kimmo Lehtonen (mm. MM-hopeaa 1999 Abu Dhabi)
1997>,
>>takaisin ed. sivulle
>> takaisin pääsivulle
teksti: Kari
Tuomaala hypnologi, hypnoterapeutti, NLP-master
|