Simo S. Soininen, filosofian maisteri, Kajaani

on harrastanut ulkomaisten radioasemien kuuntelua eli DX-kuuntelua jo 1950-luvun lopulta lähtien, hän on ollut Suomen DX-Liiton eri tehtävissä, muun muassa DX-Kuuntelija (nykyisin Radiomaailma) -lehden päätoimittajana ja Latinalainen Amerikka -palstan toimittajana

 

Radioaaltojen ihmeellinen maailma

- radioharrastus tekniikan kehityksen myllerryksessä

Marconista Tigerstedtiin

Tämän päivän nuorille radio, televisio, satelliitit, kännykät ja internet ovat itsestäänselvyyksiä, mutta keskellämme elää ihmisiä, joille ensimmäisen radion - puhuvan torven tai laatikon - äärellä viettämänsä hetken he muistavat yhä päivälleen. Fysiikan tunneilla on lyhyesti mainittu sähkömagneettisista ilmiöistä ja ehkä rakennettu valmiista piireistä yksinkertainen radio. Voidaksemme ymmärtää tuota nerokasta keksintöä ja sen toiminta periaatteita, meidän kannattaa lukea jostakin alan oppikirjasta tai vanhasta tietosanakirjasta radion keksimiseen johtaneesta, aivan uskomattomasta sattumien summasta.

Viime vuosisadan loppupuolella eli Englannissa yksi kaikkien aikojen suurimmista fyysikoista ja matemaatikoista nimeltään James Clark Maxwell, joka pelkästään matematiikan avulla todisti, että valo on sähköä ja ennusti, että on olemassa muutakin saman tapaista aaltoliikettä kuin valo, jota silmä ei kuitenkaan kykene näkemään, koska sen aallonpituus on silmälle sopimaton. Maxwell laski myös näiden salaperäisten aaltojen etenemisnopeuden ja osoitti, että sen täytyy olla sama kuin valon eli 300 000 km sekunnissa. Maxwell kuoli jo vuonna 1879 suhteellisen nuorena eikä hänen elinaikaan hän tai kukaan muukaan pystynyt osoittamaan asiaa kokeellisesti todenperäiseksi. Saksalainen fyysikko Heinrich Rudoph Hertz oli perin pohjin tutkinut Maxwellin oppeja ja hänen onnistui vuonna 1887 ensi kerran synnyttää näkymättömiä aaltoja laboratoriossaan rakentamansa kipinöivän "oskillaattorin" avulla ja jopa myös vastaanottaa aallot kehittämänsä "resonaattorin" avulla. Näitä aaltoja ryhdyttiin nimittämään Hertzin aalloiksi, niinpä Hertzin nimi mainitaan nykyisinkin tuhansia kertoja joka päivä radioasemien luetellessa käyttämiään taajuuksia. Ei Hertzille eikä muillekaan sen ajan fyysikoille juolahtanut mieleen, että näillä aalloilla olisi käytännöllistä merkitystä tiedonvälityksen palveluksessa. Ranskalainen Edouard Branly keksi vastaanottimen ilmaisimen eli detektorin. Hänen ja matemaatikko Maxwellin sekä fyysikko Hertzin lisäksi tarvittiin vielä neljäs mies, teknikko, ennen kuin radion synty oli mahdollinen. Tämä nerokas mies oli Gugliermo Marconi.

Italiassa vuonna 1874 syntynyt Marconi osoitti jo pienestä pitäen kiinnostusta fysiikan ja kemian kokeisiin. Näihin salaperäisiin puuhiin ei hänen isänsä ollut lainkaan tyytyväinen, mutta hänen skotlantilaissyntyinen äitinsä kannusti poikaansa. Näin Marconi tutustui jo sangen nuorena Hertzin suorittamiin kokeisiin ja niinpä hän jo 20-vuotiaana sai idean käyttää aaltoja tietojen siirtämiseen paikasta toiseen. Hänen onnistui isänsä maatilalla eräänä yönä saada ullakkohuoneessaan sähkökello "langattomasti" soimaan. Seuraavana vuonna hän jatkoi kokeiluja tilan puutarhassa ja keksi käyttää hyväkseen maajohtoa ja jonkinlaista antennia ja pystyi sähköttämään kolmen kilometrin päähän. Vuonna 1896 Marconi matkusti vanhempiensa kanssa Englantiin, jossa sikäläinen postiministeriö kiinnostui hankkeesta ja vuonna 1897 ensimmäinen signaali ylitti kanaalin. Koetta oli seuraamassa saksalainen professori Adolf Slaby, ensimmäinen tiedemies, joka osasi selittää antennin merkityksen aaltojen lähettämisessä ja vastaanottamisessa.

Langatonta yhteyttä pidettiin mahdottomana pitemmillä matkoilla, mutta peloton Marconi rakennutti Englannin lounaiskärkeen voimakkaan radiolähettimen ja matkusti itse apulaisineen ja vastaanottimineen New Foundlandiin Kanadaan, 3600 kilometrin päähän. Joulukuun 12. päivänä vuonna 1901 kuultiin morsemerkki S (...) Marconin ja hänen kumppaniensa suureksi riemuksi.

Suomella on kunnia olla ensimmäisiä radiokokeilujen sijaintipaikkoja, sillä venäläinen Popov rakensi Kotkaan aseman, jolla pidettiin yhteyttä Suursaareen, jonne venäläinen sotalaiva oli ajanut karille ja jonne laivan korjauksen vuoksi oli saatava välttämättä yhteys. Kalliin kaapelin sijasta Popov tarjoutui luomaan yhteyden paljon halvemmalla ja onnistui uhkapelissään - hän nimittäin olisi joutunut maksamaan aseman rakentamiskustannukset itse, jos olisi työssään epäonnistunut. Radioaseman avulla saatiin myös pelastettua talvella 1900 jäälautalle ajelehtimaan joutuneet lähes 30 suomalaista kalastajaa.

Langattoman tärkein tehtävä olikin 1900-luvun alussa yhteyden pitäminen merillä liikkuvista laivoista toisiin laivoihin ja mantereelle. Dramaattisin tapahtuma oli vuonna 1912 sattunut Titanicin haaksirikko, jossa sähköttäjä ehti kutsua SOS-merkeillä muita laivoja apuun, ja siten noin 700 matkustajaa voitiin pelastaa. Tämän, sittemmin pysyvästi historiaan jäävän onnettomuuden, vuoksi laivoille määrättiin kansainvälisin sopimuksin langaton radioasema pakolliseksi.

Sittemmin amerikkalainen yleisnero Thomas Alva Edison, englantilainen J.J. Thomson (fysiikan Nobel 1906) ja englantilainen John Ambrose Fleming, amerikkalainen Lee de Forest ja saksalainen R. von Lieben olivat ne henkilöt, joiden keksintöjen avulla kehitettiin elektroniputki, josta tuli radiotoiminnan kannalta todellinen Aladdinin taikalamppu. Tässä kehittämistyössä oli osansa myös suomalaisella E.M.C. Tigerstedtillä, jonka lupaava keksijän ura päättyi Amerikassa vuonna 1925 auto-onnettomuuteen.

Uusi langattoman salaperäinen maailma innosti ensimmäisen maailmansodan päätyttyä ennakkoluulotonta nuorisoa, jonka puuhailua tietenkin ruvettiin kontrolloimaan ja näille myöhemmin radioamatööreinä tunnetuille harrastajille varattiin silloin arvottomiksi arvellut 1500 kHz:ä korkeammat taajuudet. Pian harrastajat asiantuntijoiden teorioiden vastaisesti heikkotehoisilla lähettimillään saivat signaalinsa kuulumaan Amerikasta Eurooppaan. Näin keksittiin lyhyet aallot.

Radiotoiminta laajenee räjähdysmäisesti

Radioamatöörit rupesivat lähettämään toinen toisilleen tiedotuksia ja sensaatioksi tuli USA:ssa pittsburghilaisten alan harrastajien ja insinöörien asema KDKA, joka ensimmäisenä ilmoitti vuoden 1920 presidentinvaalien tuloksen.
Nyt voit itse kuunnella KDKA:n legendaarista vaalilähetystä vuodelta 1920!
* AIF (Apple) 261 kB
* RM (Real Audio 5.0) 51 kB
(Tallentaaksesi tiedoston kotikoneellesi paina vaihtonäppäintä (shift) samalla kun klikkaat valitsemaasi tiedostoa.)
Käytännölliset amerikkalaiset haistoivat tässä heti suuren bisneksen mahdollisuuden - niinpä muutamassa vuodessa kuin taikaiskusta syntyi satoja radioasemia ja laaja radiovastaanottimia valmistava teollisuus. Euroopassa ensimmäisenä radiolähetykset aloitti BBC, Suomessa Nuoren Voiman Liitto oli vuonna 1921 saanut lähetysoikeuden, Tampereella oli asema, samoin puolustusvoimilla. Vuonna 1926 perustettiin Yleisradio, mutta myös yksityiset radioasemat jatkoivat toimintaansa valtion keräämien kuuntelulupamaksujen turvin. Vuonna 1934 muodostettiin 90 %:sesti valtion omistama Oy Suomen Yleisradio Ab, joka jo vuonna 1928 oli pystyttänyt Lahteen suuraseman ja jonka haltuun valtion ostojen kautta eri radioyhdistysten asemat olivat vähitellen siirtyneet.

DX-kuuntelun synty

Radiotoiminnan räjähdysmäisesti laajentuessa 1920-luvulla innokkaimmat kuuntelijat alkoivat seurata myös ulkomaisia radiolähetyksiä. Koska radioasemia oli tuohon aikaan vähän, ilmoittivat kuuntelijat vasta-aloittaneille asemille niiden kuulumisesta kuvaillen aseman signaalin laatua ja mahdollisia paikallisia tai muiden radioasemien aiheuttamia häiriöitä. Niinpä Lahden radiomuseon arkistoissa on satamäärin viehättäviä kirjeitä heti Lahden aseman kuulumisesta jo heti sen ensimmäisestä koelähetyksestä alkaen. Vastaanottimien laatu parani huikean nopeasti 1930-luvulla, ja tuohon aikaan oli aivan tavallista, että varsinkin kielitaitoinen sivistyneistö kuunteli ulkomaisia radiolähetyksiä ja tanssihaluinen nuoriso vauhditti illanistujaisiaan saksalalaisella schlager- eli iskelmämusiikilla. Toisen maailmansodan jälkeen radiotoiminta elpyi nopeasti. Saksan ja muiden sodassa hävinneiden menettäessä edulliset taajuutensa alkoi erityisesti Saksassa nopea ULA:n eli FM:n kehittäminen, ja pian sen jälkeen televisio levisi yhtä nopeasti kuin radio aikanaan.

DX-kuuntelu on tyypillisesti anglo-amerikkalainen harrastus, joka heti toisen maailmansodan jälkeen levisi pääasiassa englantia puhuviin maihin ja jostakin syystä Pohjoismaihin, erityisesti Ruotsiin. Harrastuksen päämuodoksi kiteytyi ulkomaisten, lähinnä lyhytaaltoasemien kuuntelu,
niiden raportointi malliraporttilomakkeen avulla ja asemilta saatujen tositteiden eli ns. QSL-korttien keräily. Suomen ensimmäinen suomenkielinen DX-kerho perustettiin 1958 eli lähes 50 vuotta sitten. Kyseessä on pääasiassa keräilyharrastus, jossa kuitenkin on olennaisinta kuuntelemisen taito ja jossa pitkälle pääseminen vaatii marconimaista peräänantamatonta sitkeyttä, radioaaltojen etenemisen tuntemista, kielitaitoa ja teknistä osaamista. Mukana on myös selvä metsästysvietti, koska jonkin heikkotehoisen paikallisaseman sieppaaminen on metsästyksen kaltaista, missä sattumalla ja olosuhteilla on merkittävä osuus - kuuluvuusolosuhteet nimittäin vaihtelevat lähes arvaamattomasti.

DX-kuuntelun suosioon vaikutti osaltaan Pohjoismaiden yleisradiotoiminnan luonne 1950-ja 1960-luvulla, se suorastaan pakotti tai houkutteli etsimään radiosta muutakin ohjelmaa kuin mitä viralliset radiokanavat suostuivat kulloinkin tarjoamaan. Suomalaisen DX-kuuntelun kulta-aikaa oli sen pioneerivaihe 1960-luvulla, josta lähtien harrastajien määrä kasvoi nopeasti muutamasta sadasta lähes kolmeen tuhanteen. Olennaisia seikkoja harrastuksen leviämisen kannalta olivat toisaalta kerhotoiminnan ja erityisesti paikalliskerhotoiminnan aktiivisuus, toisaalta vastaanotintekniikan nopea kehittyminen ja laadukkaiden vastaanottimien suhteellisen hinnan halpeneminen koululaisenkin kukkarolle sopivaksi. Kaupallisten radioasemien yleistyminen ja viime aikoina tietokone internet-mahdollisuuksineen on melkein vienyt mennessään potentiaaliset radioharrastajat, mutta toisaalta laaja matkailu, kansainvälistyminen ja työskentely ulkomailla ovat pitäneet yllä lyhytaaltotoimintaa ja kiinnostusta lyhyiden aaltojen kuuntelua kohtaan. Kehitysmaissa ulkomaisten radioasemien kuuntelu on erittäin yleistä ja suurimmat kuulijakunnat esimerkiksi USA:n ja eurooppalaisten yleisradioyhtiöiden ulkomaanpalveluilla on Aasiassa ja Afrikassa, erityisesti sellaisissa maissa, joissa vallitsee hallitusvallan diktatuuri tai joissa radiotoiminta on teknisesti puutteellista tai ohjelmatarjonta on vaatimatonta tai yksipuolista.

Miten päästä alkuun DX-kuuntelussa tai lyhytaaltojen kuuntelussa?

Tänä päivänä lyhytaaltokuuntelun aloittaminen on poikkeuksellisen helppoa, sillä tarjolla on melkoinen määrä käteviä vastaanottimia, joissa useimmissa on digitaalinen taajuusnäyttö. Halvimmat kuuntelukapineet maksavat alle 100 euroa ja 1 000 eurolla saa jo aivan huippulaatuisen laitteen, jolla voi vaivatta kuunnella lähetyksiä kaikista maanosista. Samoin radioasemien lähetyksiä koskevaa tietoa on runsaasti tarjolla. Radiokuuntelun peruskirja, DX-kuuntelijan "raamattu" on World Radio TV Handbook, jota on vuosittain julkaistu jo yli 50 vuoden ajan. Tässä kirjassa on lueteltu kaikki maailman radio- ja televisioasemat sekä maittain että taajuuksittain. Pelkästään lyhytaaltoasemiin on keskittynyt myös vuosittain ilmestyvä Passport to World Band Radio, jossa esitellään myös englanninkieliset ohjelmat ja asemat luetellaan taajuusjärjestyksessä graafisena, erittäin havainnollisena taulukkona. Saksankielisenä on saatavissa erinomainen ohjekirja Sender & Frequenzen 2007.  Suomen kielellä on julkaistu laaja ja seikkaperäinen opaskirja Radion rajaton maailma, jonka avulla pääsee perille lyhytaalto-, keskiaalto- ja ULA-kuuntelun sekä TV-katselun perusteista ja yksityiskohdista. Tämän lisäksi on lukuisa määrä erikoiskirjallisuutta ja loputtomasti web-sivustoja esimerkiksi Latinalaisen Amerikan asemien kuuntelusta, antenneista, vastaanottimista, radiotoiminnasta internetissä (real audio/streamload), vanhojen radioiden keräilystä ja entisöinnistä jne. Viime aikoina on olennaisesti lisääntynyt FM-DX-kuuntelijoiden määrä. Kesähelteillä on lukuisia päiviä, jolloin ULA-alueella kuuluu sadoittain ula-asemia Keski-Euroopasta, mutta signaaleja on siepattu jopa Pohjois-Afrikasta ja Lähi-Idästä.

Suomen DX-Liitto on maamme suurin DX-järjestö, joka julkaisee 10 kertaa vuodessa laadukasta Radiomaailma-lehteä. Lehdessä on radioasemien esittelyjä, vastaanottimien testejä ja laajat vihje- ja saatujen verifiointien (QSLien) palstat. Suomi on syrjäisen ja pohjoisen sijaintinsa vuoksi aivan erityisen otollinen ja sopiva kuuntelupaikka. Vaikka karttapallolla Suomi tuntuu olevan mitätön läiskä, on kuunteluolosuhteet maamme eri puolilla hämmästyttävän erilaiset. Dramaattisin esimerkki on pohjoisin Lappi, jossa sydäntalvella voi lähes päivittäin kuunnella keskiaalloilla radioasemia erityisesti Alaskasta, Kanadasta, Yhdysvalloista, Meksikosta ja Havaijilta. Alan huippuharrastajat käytävät jopa 1 000 metriä pitkiä ns. Beverage-antenneja, jotka ovat hyvin suuntaavia ja sioeppaavat aivan mitättömän heikkoja signaaleita. Verifiointeja on saatu esim. Yhdysvalloista jo parilta tuhannelta radioasemalta, espoolaisella Hannu Tikkasella on kokoelmissaan yli tuhat verifiointia Pohjois-Amerikasta, joka on Etelä- ja Keski-Amerikan ohella kiitollisin kuuntelukohde, koska siellä on tuhansittain pienitehoisia kaupallisia asemia. Suomalaisten DX-kuuntelijoiden taidoista ja sitkeydestä olkoon esimerkkinä Oseania, josta on kuultu kymmenittäin asemia myös keskipitkillä ja jonka alueen asemien kuuluville saaminen on jo lähes tiedettä! DX-kuuntelijoille kehittyy vuosien mittaan melkoinen kielitaito ja vähintäänkin kyky erottaa eri kielet toisistaan ja poimia mistä tahansa ohjelmasta raportoinnin kannalta oleelliset tiedot häiriöiden keskeltä. Harjaantunut kuuntelija pystyy seuraamaan samalla taajuudella samanaikaisesti lähettävien eri asemien ohjelmia, jotka luonnollisesti nauhoitetaan soittimelle tai tietokoneelle. Uusinta uutta ovat tietokoneeseen liitettävät vastaanottimet, joita kuunnellaan tietokoneen avulla ja jossa tietokoneen näytöllä asemien signaalit näkyvät graafisena. Tietokone voi nauhoittaa 15-20 taajuutta samanaikaisesti. Myöhemmin voi kuunnella kutakin asemaa erikseen ja sulkea tajunnastaan pois häiritsevät asemat, mikä maallikosta vaikuttaa aluksi uskomattomalta. Suomessa on useita "lattarispesialisteja", jotka ovat harrastuksen myötä oppineet ymmärtämään ja puhumaan espanjaa erinomaisesti. Euroopan mielenkiintoisimpia DX-maita ovat Englanti ja Espanja, jossa toimii lukuisia kaupallisia paikallisasemia myös keskipitkillä aalloilla. Keskipitkäasemia on muutettu entisissä Keski-Euroopan sosialistimaissa paikallisasemiksi tai kansallisten vähemmistöjenkäyttöön, mikä on lisännyt alueen kiinnostavuutta DX-kuuntelun kannalta.

Miksi kuunnella lyhyt- tai keskipitkäaaltoja?

Viimeistään ulkomailla yleensä huomaa, hotellin satelliittikanavista huolimatta tai varsin usein juuri niiden vuoksi, että kotimaan ja ulkomaiden tapahtumien seuraaminen on vaivattominta pienen lyhytaaltovastaanottimen avulla. Lyhytaaltoradio ei sido TV:n tai satelliittivastaanottimen ääreen, radiota voi kuunnella hotellin aurinkoisella parvekkeelle, junassa laivalla tai autossa. Lisäksi maailman suurimmat ja perinteisimmät yleisradioyhtiöt kuten Englannin BBC, Saksan Deutsche Welle, Ranskan RFI, Alankomaiden Radio Nederland, Espanjan REE, USA:n Voice of America, Sveitsin RSI, Itävallan Radio Austria ja monien muiden maiden radioyhtiöt lähettävät edelleen myös lyhyillä aalloilla, jopa lisäten ohjelma-aikojaan. Esimerkiksi BBC lähettää englanniksi 24 tuntia vuorokaudessa ja on kuultavissa mainiosti maailman kaikilla kolkilla. Lyhytaaltolähetykset ovat kaiken lisäksi erittäin hyvin toimitettuja, niissä ei turhia jaaritella. Vaikka kaupallisten radioiden myötä asemien määrä on lisääntynyt, on kaupallisen radiotoiminnan helmasynti kaikkialla ohjelmien puuduttava samankaltaisuus - vähänkään eksoottisempaa musiikkia ei välttämättä tarvitse levykaupasta tai kirjastosta hankkia, vaivattominta on avata lyhytaaltovastaanotin, josta löytää käsittämättömän laajan valikoiman musiikkia ja kieliä kaikilta maailman kolkilta. Esimerkiksi Intian niemimaalta on kuultavissa monien eri asemien ohjelmia, Lähi-Idän asemia ei voi välttyä kuulemasta, Euroopasta kuuluvat lähes kaikkien maiden lähetykset ainakin iltaisin keskipitkillä, mutta afrikkalaisten ja Latinalaisen Amerikan radioasemien kuuntelemisessa tarvitaan hieman parempaa "kalustoa" kuin pientä kannettavaa matkaradiota. Parhaiden ulkomaille lähettävien asemien ohjelmien taso on korkea, esittämistyyli selkeä ja moitteeton, joten ne soveltuvat myös kielenopiskelijoiden tarpeisiin sellaisenaan. Useimmat asemat lähettävät myös kieliohjelmia - esimerkiksi BBC English by Radio ohjelmaa kuuntelevat mm. tuhannet opettajat. Lyhytaaltotoiminnan painopiste on maailmalla vähitellen siirtynyt englanninkielisiin lähetyksiin muunkielisten lähetysten kustannuksella. Englannin BBC:n maailmanpalvelua kuuntelee uskomattomat 140 miljoonaa kuuntelijaa. Lyhyiden aaltojen etenemistä ei myöskään voi rajoittaa - toki voi yrittää häirintälähettimien avulla -, kun sen sijaan satelliittilähetykset voi omistajayritys katkaista esimerkiksi poliittisen painostuksen vuoksi. Eniten lyhytaaltolähetyksiä tällä hetkellä Euroopassa suunnataan Lähi-Itään ja entisen Jugoslavian alueelle. Venäjä (Neuvostoliitto) lopetti radiohäirinnän jo lähes 20 vuotta sitten, minkä jälkeen lyhytaaltojen kuunteluolosuhteet paranivat oleellisesti. Venäjän Ääni on vähentänyt lähetyksiään murto-osaan entisestä. Tahallista radiohäirintää harjoittavat enää ainoastaan eräät autoritäärisesti johdetut maat tai maat, joilla on sisäisiä konflikteja kansallisten vähemmistöjensä kanssa.