Ilmajoen Kisailijat
Ilmajoen painiuutisia Harjoituksista Henkilögalleria Painiliiton tapahtumakalenteri ja IK:n kisakalenteri Tuloksia
Painijaosto Naistoimikunta Ilmajoen painin historiaa Vieraskirjan sivuille Linkki vinkkejä
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki
   
Jurvan salipainikisat
6.5.2008

Jurvan salikisoista
seitsemän kultaa

  IK:n painitytöt ja -pojat toivat kaikkiaan seitsemän ykkössijaa tiistaina 6.5. Jurvan painisalilla pidetyissä painikoululaisten kisoissa. Kultamitalistit olivat: Eemeli Moilanen, Riina Koivuniemi, Mirella Lipasti, Aaro Kankaanpää, Joona Pöytälaakso, Rami Kankaanpää ja Otto Ketonen. Kakkossijan arvoisesti väänsi Aku Latva-Hoppala ja kolmoseksi ylsivät Valtteri Moilanen ja Jere Koivukangas.Neljänneksi sijoittui Eetu Knuuttila.
Kaikkiaan kisoissa oli 39 painijaa. Se oli iltakisoihin ihan sopiva määrä. Mietaan Molskin alaisuudessa toimivalla Jurvan Juntalla on hyvät harjoitustilat vanhassa teollisuushallissa, jossa iltakisojen pito onnistuu vallan mainiosti.

Kisailijoiden painikoululaisten kausi päättyy perinteisiin kevätkisoihin tiistaina 20.5. Silloin kaikkien painikoululaisten kannattaa suunnistaa Ilmajoki-hallille,vaikka vähän olisi jo kesälajit vieneet mennessään. Tarjolla on nimittäin mitalit ja jäätelöt kaikille osallistujille.
-jek
 
 




Jurvan painikoululaisten kisojen parhaana IK:n edustajana palkittiin Rami Kankaanpää.

   
 

Tytöt 21 kg.

1. Riina Koivuniemi IK

2. Mira Lahti JuJu (mimo)

3. Josefiina Alanen JuJu (mimo)

Tytöt 29 kg.

1. Mirella Lipasti IK

Pojat 17 kg

1. Aapo Hakala Teri

2. Jussi Kälviäinen Teri

Pojat 21 kg

1. Aaro Kankaanpää IK

2. Ville Kälviäinen Teri

3. Oskari Sillanpää Mimo

4. Aatu Mannila Teri

Pojat 23 kg

1. Joona Pöytälaakso IK

2. Mikko Syrjälä Mimo

3. Jere Aho Teri

4. Aatu Stenius Mimo

Pojat 24,5 kg

1. Arttu Hakala Teri

2. Aku Ala-Hoppala IK

3. Jere Koivukangas IK

4. Eetu Knuuttila IK

Pojat 25 kg

1. Eemeli Moilanen IK

2. Riku Lahti Juju

3. Joonas Alanen JuJu (mimo)

4. Robin Mäntyniemi KaKa

Pojat 25 kg

1. Niilo Peräaho JuJu (mimo)

2. Heikki Rintaluoma Mimo

3. Jussi Ojajärvi Mimo

Pojat 29 kg

1. Rami Kankaanpää IK

2. Ville Vallin JuJu (mimo)

3. Valtteri Moilanen IK

Pojat 31 kg

1. Otto Ketonen IK

2. Toni Rantanen PeTo

3. Jere Stenius Mimo

Pojat 32 kg

1. Robert Mäntyniemi KaKa

2. Melih Yildrim Teri

3. Marcus Grönstrand KaKa

4. Ville Olkkonen PeTo

Pojat 48 kg

1. Riku Paukkunen PeTo

2. Niko Saarela JuJu (mimo)

3. Juho Anturaniemi JuJu (mimo)

Pojat 64 kg

1. Jesse Helin JuJu (mimo)

SEUROJEN PARHAAT

JuJu: Niilo Peräaho

IK: Rami Kankaanpää

Mimo: Mikko Syrjälä

PeTo: Riku Paukkunen

KaKa: Robert Mäntyniemi

TeRi: Arttu Hakala


 


P.S. Kisoihin liittyviä kuvia, voit lähettää sähköpostilla sivujen
ylläpidolle kuvatekstin kera.