Matka selviytymisen äärirajoille ja takaisin

Imre Kertész, Kohtalottomuus. Otava 2003.
(Julkaistu Ilkassa 20.8.2003)

Natsien keskitysleireistä on kirjoitettu lukuisia kaunokirjallisia teoksia, joista yksi tunnustetuimmista on unkarilaisen Imre Kertészin Sorstalanság (Kohtalottomuus).
Teos nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen viimeistään viime vuonna, kun Kertész palkittiin kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.
Unkarissa vuonna 1975 julkaistu Sorstalanság on tänä syksynä viimein saatu myös kotimaisten lukijoiden ulottuville, sillä teos on hiljattain julkaistu suomeksi Otavan Kirjasto-sarjassa.
Vaikka Kohtalottomuus ei olekaan omaelämäkerrallinen, Imre Kertészin ja hänen kirjansa päähenkilön elämässä on joitain merkittäviä yhtäläisyyksiä: unkarinjuutalainen Kertész oli 14-vuotias joutuessaan keskitysleirille samoin kuin hänen teoksensa kertoja.
Kohtalottomuus on tarina nuoren pojan matkasta keskitysleiriltä toiselle ja kokemuksista näillä leireillä. Tarina alkaa, kun pojan isä saa kutsun työleirille, ja poika joutuu hyvästelemään hänet tietämättä, etteivät he koskaan enää tapaa. Budapestiläisperhe onkin täysin tietämätön siitä, millaisia suunnitelmia juutalaisten varalle Saksassa on punottu.
Juutalaisia koskevat määräykset alkavat levitä Budapestiin, ja poikakin saa työkomennuksen tehtaaseen. Eräänä päivänä hänen työmatkansa saa yllättävän käänteen, kun poika passitetaan monta päivää kestävälle junamatkalle. Määränpäänä on uusi työleiri nimeltään Auschwitz.

NÄKÖKULMA. Kohtalottomuus lienee riipaisevimpia kirjallisuuden keskitysleirikuvauksia, eikä perusteetta: nuoren pojan näkökulma tekee tarinasta koskettavan. Vaikutelma syntyy räikeästä ristiriidasta lukijan ja kertojan tietojen välillä. Lukija tietää koko ajan enemmän kuin poika, joka elää omaa aikaansa ja ikäänsä.
Pojan viaton ja vilpitön lapsenmieli on täysin kykenemätön ottamaan vastaan ja käsittelemään keskitysleirin kauheuksia, ja poika yrittää viimeiseen asti löytää kaikelle näkemälleen ja kuulemalleen järkevän selityksen. Tuomitsemaan, kritisoimaan tai kyseenalaistamaan hän ei ole valmis edes silloin, kun on kuoleman partaalla, nälkään, kylmyyteen, sairauteen ja väkivaltaan alistuneena.
Kohtalottomuus on tarina selviytymisestä ja äärimmäisestä sopeutumisesta. Pala palalta ja päivä päivältä poika kestää kaiken sen, mitä hänelle keskitysleirillä tapahtuu. Selviytymisessä suurimman roolin saa sattuma. Teoksessa käykin hyvin ilmi se, miten keskitysleirillä edes omalla tahdolla ei välttämättä ole merkitystä siinä, jääkö henkiin vai ei. Pojastakin tulee viimein kaiken elämänhalunsa menettänyt ihmisraunio, jolle kuolema on yhdentekevää. Kuitenkin hän selviää, selityksittä ja vain sattuman kaupalla.

MUUTOS. Kohtalottomuus on myös havainnollinen kuvaus keskitysleirien omalakisesta maailmasta, jossa mitättömiltä tuntuvat hankaluudet, kuten liian pienet kengät, voivat koitua kohtalokkaiksi. Poikakin oppii toimimaan leirin epäinhimillisten elinehtojen mukaan niin, että lopulta pienikin ystävällisyyden ele tuntuu hänestä kummalliselta.
Muutoskertomuksena Kohtalottomuus on raju. Vaikka poika viettää keskitysleirillä vain vuoden, palattuaan takaisin kotikaupunkiinsa hän on valovuosien päässä entisestä lapsenminästään. Tarinan alussa poika on kuin kuka tahansa elämänsä kynnyksellä hapuileva nuori ihastumisineen, mutta myöhemmin kaikki entinen muuttuu merkityksettömäksi.
Vapauden koitettua tulevaisuus on iso kysymysmerkki. Unohduksen mahdottomuudesta huolimatta pojalla on kuitenkin halu jatkaa elämäänsä. Filosofiset painotuksensa teos saakin vasta teoksen viimeisillä sivuilla. Tosin ne eivät ole enää silloin ole kovin tarpeellisia, sillä tarina on jo ehtinyt puhua puolestaan.

ANNE PUUMALA