Oskari itte

"No enpäs tiedä tuosta härmäläisyydestä, äitini on Iloks'in Lumo paljasjalkainen mänttäläinen tuolta pirkanmaalta ja isä kannuslainen, syntyjään  laihialainen ja pohojalaasuutta perimääni tuova, Don Korleone's Conrad."

"Alkuni sain kaiketi omakotitalon pihamaalla Lestijoen rannalla ja synnyin sitten Mäntässä kevätauringon jo sulatellessa jäätynyttä Keurusselkää vuoden 2003 huhtikuussa. Kymmenen meitä yhteensä tuli maailmaan tuona kevätyönä, neljä poikaa ja kuusi tyttöä. Oskar -nimen ne mulle antoi ja komealtahan tuo kalskahtaakin.

"Elämäni ensimmäiset seitsemän viikkoa vartuin siis Mäntässä ja siellä oli koko muun kennelin kanssa mukava telmiä, sitten Johanna ja Tapio hakivat minut Härmään ja täällähän olen viihtynyt myös erinomaisesti."

"Uuteen kotiin päästyäni onkin sitten kiirusta pitänyt, monenlaista touhua on ollut ja reissattukin on jo varmaan joka puolella tätä Suomenmaata... Metsästelemässä, treenailemassa, näyttelyissä tai muuten vaan kavereita tapaamassa."

ARTTURI ITTE

"Itte olen sitten aito pohojalaanen. Äitini on Amar Lapuan Ruhasta ja isä on Iloks'in Oskar, jonka kanssa täällä Ylihärmässä asustelen."

"Synnyin Lapualla maaliskuussa 2007. Meitä syntyi kaikkiastaan seitsemän sisarusta, kolme poikaa ja neljä tyttöä. Seitsemän viikon ikäisenä lähdin sitten Lapualta maailmalle. Onneksi seuranani täällä on isä-pappani Oskari, jotta aika ei kyllä tule pitkäksi. Isä-Oskari on myös suuri idolini ja siltä opin kaikenlaista, niin hyvät kuin huonotkin temppuni."

"Härmässä olen asunut tällä hetkellä jo vajaan 3 vuotta. Aika rientää, kun on mieluista tekemistä. Tipujen etsiminen on edelleen lempiharrastukseni, isä-Oskarin kiusaamisen lisäksi. Nyt jo lähes tiedän, mitä pelloilta ja metsistä etsin. Välillä on kuitenkin hauska etsiä myös hiiriä ja myyränkoloja. Mutta kyllä minusta tipumies tulee, eikös sitä sanota, että pojasta polvi paranee. Junkkarissa tulin peltokokeessa yli 300 koiran joukosta 4:nneksi. Komiaksikin mua kehuttiin."

omistajat

Koiraa kun taloon ruvettiin miettimään niin isännän harrastuksesta johtuen sen tietenkin tuli olla metsästysrotu. Jo nuoresta pojanklopista lähtien oli päähän jäänyt Kauhavan pelloilla nähdyt saksanseisojat ja aika monen mukana oli tullut jahdissakin käytyä mm. Illinsaaren Nanan, Illinsaaren Nellin, Taigan, Kokkilan Maxin, Kruununiemen Ruusan, Illinsaaren Tomman; kaikki karkeakarvaisia saksanseisojia. Ennen rodun valintaa mietittiin myös pointteria ja settereitä, mutta lopulta päädyttiin lyhytkarvaiseen saksanseisojaan. Saksanseisojakerhon tietokannasta katsottiin pentueilmoitukset ja loppu onkin enemmän tai vähemmän sattumaa, toukokuussa 2003 haimme Oskun kotiin.

Ihan tarkkaan emme muista, että oliko aluksi ihan näin "satasella" tarkoitus lähteä tähän touhuun mukaan, mutta nyt on kumminkin hypätty metsästyksen lomassa sekä kokeissa että näyttelyissä. Oskarilla on koerintamalta nyt Suomen käyttövalion arvo sekä Riistakoira 2007-titteli. Lisäksi näyttelypuolelta on Suomen muotovalion arvo. Tämä harrastus on myös tuonut runsaasti hyviä ystäviä eri puolilta maata.

Kuvien kopiointi ilman lupaa kielletty.