Meistä

Tiina Miller
Eläimet ovat kuuluneet aina elämääni.

Nuorempana kasvatin jyrsijöitä ja kaneja. Erityisesti hiiriä. Jotka menestyivätkin hyvin näyttelyissä. Mutta varsin koira-ihminen en ole ollut. Enemmänkin kissa-ihminen. Ensimmäisellä oikealla tililläni 19-vuotiaana ostin haaveilemani Persialaiskissan.

Mutta yllättäen vuonna 1996 hankin ensimmäisen chihuahuani, ja niin chihuahuat veivät minut mennessään. Ensimmäinen chihuahuani oli pk uros "Miska", Ykkösturva Handsome. Miskan kanssa tutustuin myös koiranäyttelyihin. Miska valmistuikin nopeasti valioksi. Kasvattajan, Asko Niemen, hyvällä avustuksella. Muutaman vuoden kävinkin varsin tiuhaan koiranäyttelyissä. Ensin Miskan, sitten "Taikan", Karlux Mysterious Girl, kanssa. Taika tosin ei oikein näyttelyistä perustanut. Pienestä koostaan huolimatta, Taika osoittautui erinomaiseksi äiti-koiraksi.

Vuonna 1999 syntyi ensimmäinen pentueeni ja sain kasvattajanimen "Inkiväärin". Tuosta pentueesta jäi kotiin "Pinja". Pinja omasi varsin hyvän show-luonteen. Se ehti olla jopa ROP-pentu messarin näyttelyssä ja pääsimme jopa kävelemään yhden kierroksen isossa kehässä valojen välkkyessä.

Mutta sitten Pinjalle tuli paha murkku-ikä ja minä päätin kokeilla kasvatustoimintaa itselläni, joten siinä elettiin joitain vauva-huuruisia vuosia, jolloin koiraharrastus jäi aika vähälle. Mutta niin vauvat kuin pennutkin kasvavat. Ja äidit voivat taas alkaa ajatella hieman muitakin asioita.

Välivuosina elämä kuitenkin vakiintui ja rauhoittui. Loppujen lopuksi nykyinen tilanne on sopiva myös koiraharrastukselle. Chihuahua on seurakoira ja perhe on sille sopiva ympäristö elää. Perheeseeni kuuluu itseni ja koirien lisäksi mies sekä lapset, tyttö -01 ja poika -07. Oma rivitalon pätkä aidattuine piha-alueineen tekee elämän koirien kanssa vaivattomaksi.



Kenneli

Kennelini on pieni koti-kenneli. Koiria varten ei ole erillisiä tiloja. Rivitalo asuntoomme kuuluu hyvät omat piha-alueet. Sekä etu- että takapiha on aidattu. Joten koirat saavat vapaasti ja turvallisesti ulkoilla mielensä mukaan. Omassa pihassa uskaltaa pikku pentujenkin antaa ulkoilla.

Pentuja syntyy epäsäännöllisen säännöllisesti. Koira määrä ei ole suuri eikä sellaiseksi koskaan todennäköisesti tulekaan. Sijoitus- ja osaomistusnartut antavat vahvistusta ja lisää mahdollisuuksia pienelle kennelille. Suuret kiitokset sijoitusperheille. He ovat korvaamattomia!

Näyttelyt ovat ehkä kuitenkin se minulle tärkein osa koiraharrastusta. Nautin koirien esittämisestä, hyvin esiintyvä koira on jo osa voittoa. Vaikka täytyy myöntää että se ei aina ihan riitä. ;) Mutta ainakin 50% tai välillä enemmänkin on minulle matka ja mahdollisuus tavata tuttuja ihmisiä. Tällä hetkellä kierrän ainoastaan kotimaan näyttelyissä mutta kuka tietää, ehkä joskus vielä lähdetään pidemmällekkin.

Chihuahua ry:n piiritoiminta on yksi osa koiraharrastustani. Toimin kahden muun alueen harrastajan kanssa Vaasan piirin piiriyhdyshenkilöinä. Järjestämme erilaista toimintaa ja tapahtumia lähialueilla.

Olen: 

  • Kennelliiton jäsen
  • Chihuahua ry:n jäsen
  • Toimin Chihuahua Ry:n piiriyhdyshenkilönä
  • Suomen koirankasvattajat Ry:n jäsen
  • suorittanut koiran kasvattajan perus- ja jatko kurssin.
  • allekirjoittanut kennelliiton kasvattaja sitoumuksen
Taika kivellä

» Alkuun

 

© Inkiväärin kennel, Tiina Miller