| LAPUAN
MARKETTIKAPINA
[Muut mielipiteet ja uutiset] Julkaistu Lapuan Sanomien mielipidesivulla 13.2.2001 Lapualle muuttaneen kokemuksiaOlen viettänyt vaimoni kanssa lähes kaiken vapaa-aikani Lapualla Kaaranmännikössä vuodesta 1986 lähtien. Silloin rakensimme talviasuttavan mökkimme Nurmonjoen rantaan. Asiointi kaupungin rakennusvalvonnan, vesi- ja palolaitoksen kanssa oli silloin poikkeuksellisen mutkatonta ja miellyttävää. Vertailukohtana olen käyttänyt silloisen kotikaupunkini vastaavia palveluita.Kun muutimme virallisesti asumaan Lapualle viime maaliskuun alusta lukien, oli mukava saada tervetulotoivotus Lapuan Tuomiokirkkoseurakunnalta. Kaupungin suunnalta ei ole kuulunut mitään. Olisikohan kaupungin syytä aloittaa tällainen pieni huomaavaisuus, koska olen todennut usein mainostavani tuttavilleni Tuomiokirkkoseurakunnan mukavaa tekoa... Kustannukset ( kirje ja kaupungin esittelylehtinen ) eivät kaiketi liene esteenä. Vinkki vapaasti kaupungin käytettäväksi. Viime syksyn aikana haimme rakennuslupaa päärakennuksen rakentamista varten. Oli todella miellyttävää todeta se asiantuntevuus, auttamisenhalu ja erinomainen yhteistyökyky jota ympäristöosaston koko henkilöstö minua kohtaan osoitti. Erityiskiitos rakennustarkastaja Jorma Hankaniemelle ja vs-ympäristönsuojelusihteeri Mirva Korvelle. Samoin asiointi Lapuan kihlakunnanvirastossa aseenkantolupien tiimoilta osoitti siellä olevien henkilöiden olevan miellyttävän iloisia ja palveluhaluisia. Minua on hieman hymyilyttänyt ja ihmetyttänyt marketin rakentamisesta syntynyt kohu. Kyllä on mennyt peli pieneksi! Olin Kankaanpään kaupungin rakennuslautakunnan jäsenenä edellisen valtuustokauden. Niiden neljän vuoden aikana ei lautakunta äänestänyt kertaakaan. Keskusteluja kyllä käytiin paljon ja asioita käsiteltiin monelta kantilta, mutta ilokseni huomasin siellä tehtävän puoluepolitiikan asemesta kunnallispolitiikkaa, jossa kuntalaisten etu oli ylinnä. Hoitakaa poliitikot homma heti kuntoon, sillä Nurmon ja Seinäjoen houkuttelevat kauppapaikat saavat lapualaiset helposti äänestämään lompakollaan siihen suuntaan. Kaukana ei ole aika, jolloin voidaan todeta kuten yksi tuttavamme muutama vuosi sitten: ”Lapualta ei saa kuin virsikirjan varaosia!!” Vilkaisu Lapuan kaupungin nettisivujen tapahtumakalenteriin vahvistaa edellä olevaa tulevaisuudenkuvaa vahvasti. Ystävyydellä Heikki Rintanen
|