LAPUAN
MARKETTIKAPINA
[Muut
uutiset ja mielipiteet]
[Valitus]
Sanomalehti Ilkka
24.10.2001, sivu 4
Marketaktivistit valittivat Lapuan yleiskaavasta
Valittajien mielestä kaava ei täytä lain vaatimuksia, kaupunki
ylittänyt toimivaltansa
LAPUA
Martti
Saranpää
Marketaktivistit ovat
valittaneet Vaasan hallinto-oikeudelle Lapuan yleiskaavasta.
valittajien mielestä kaava ei täytä lain vaatimuksia ja kaupunki on
ylittänyt toimivaltansa.
Marketaktivistien mukaan kaupunki on ylittänyt toimivaltansa, kun
se on tehnyt Lapuan keskustan osayleiskaavan merkittävimmät
linjaukset Etelä-Pohjanmaan osuuskaupan kanssa tekemänsä sopimuksen
ehtojen mukaisesti, vaikka siitä on seurannut, ettei yleiskaava
täytä maankäyttö- ja rakennuslaissa yleiskaavoille esitettyjä
sisältövaatimuksia eikä toteuta lain tavoitteita.
--
Katsomme toteen näytetyksi, että Lapua on osayleiskaavan
tarkistusta valmistellessaan ja siitä päättäessään soveltanut
väärin maankäyttö- ja rakennuslain pykäliä 1, 5 ja
39.
-- Lain
väärin soveltaminen on mitä ilmeisimmin seurannut siitä, että
kaupunki on jättänyt MRL:n pykälän 11 kokonaan huomioon ottamatta.
Niin tehdessään kaupunki on käyttänyt harkintavaltaansa väärin ja
ylittänyt toimivaltansa.
Marketaktivistit pyytävätkin Vaasan hallinto-oikeutta kumoamaan
Lapuan keskustan osayleiskaavan määrätyiltä osiltaan. Nämä ovat
kauppatorin uusi sijoituspaikka ja linja-autoaseman uusi paikka
sekä se alue, jonka kaupasta kaupunki ja Eepee tekivät
vuonna 1998 esisopimuksen.
Yleiskaavassa tori on siirretty kaupungintalon seinustalle, jossa
toriväen käyttöön jäisi valittajien mielestä vain kolmasosa
nykyisin käytössä olevasta tilasta.
Yleiskaavassa linja-autoasema on vastavasti siirretty
rautatieaseman viereen. Tämä ei valittajien mukaan
pelaa.
Kesäkuussa 2000 Länsi-Suomen ympäristökeskus jätti
vahvistamatta asemakaavan, jonka nojalla Eepee olisi voinut
rakentaa uuden marketin nykyisen linja-autoaseman
paikalle.
Kaupunki on valittanut päätöksestä korkeimpaan
hallinto-oikeuteen.
Eepee
on ostanut vaihtoehtoisen rakennuspaikan Lapuan ydinkeskustan
ulkopuolelta. Alueen osayleiskaava on hyväksytty.
Nyt
aktivistit uskovat, että Eepeen vaihtoehtopaikka on hankittu vain
siltä varalta, että KHO hylkää kaupungin valituksen ja
Vaasan hallinto-oikeus kumoaa osayleiskaavan.
Vaasan
hallintooikeudelle tehdyn valituksen on allekirjoittanut yhdeksän
henkilöä. Ensimmäinen allekirjoittaja on Hermanni Haapoja. Muut
ovat U.K. Rantala, Outi Jalava, Kalle Peltola, Risto Jalava, Riitta
Talvitie, Antti Lahdensuo, Kaarina Toijanniemi ja Tellervo
Lahdensuo.
Kaupungin hallintosihteeri Jari Jokinen sanoo, että he
aikanaan tulevat antamaan oman selvityksensä asiasta
hallinto-oikeudelle.
|