LAPUAN MARKETTIKAPINA
[Muut uutiset ja mielipiteet]

Sanomalehti Ilkka 1.6.200, sivu 10

Ympäristökeskus hylkäsi Lapuan market-kaavaa
Kaupunki pohtii ratkaisua maanantaina hallituksessa

MARTTI SARANPÄÄ


Lapua

Länsi-Suomen ympäristökeskus on jättänyt vahvistamatta Lapuan kaupunginvaltuuston keskustan asemakaavaa eli ns. market-kaavaa koskevan päätöksen.
    Samalla on tutkittu kaupunginvaltuuston päätöksestä tehty valitus.  Valitus koski sekä päätösmenettelyä että asemakaavan sisältöä.
    Ratkaisussaan ympäristökeskus hylkäsi valituksen kaavan uudelleen nähtäville asettamisesta ja jääviysväitteistä.  Sen sijaan valtuuston päätös siis jäi vahvistamatta.
    Ympäristökeskus katsoo ratkaisussaan, ettei asemakaava riittävällä tavalla täytä rakennuslainsäädännössä asemakaavan turvallisuudelle, viihtyisyydelle, kauneudelle, liikenteen järjestämiselle ja tarkoituksenmukaisuudelle asetettuja vaatimuksia.
    Lisäksi asemakaavaa laadittaessa ei ole riittävällä tavalla huolehdittu ettei rakennetun ympäristön perinne-, kauneus- ja muita arvoja hävitetä. 
   Ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan kaavassa tarkoitettu linja-autoaseman tontti soveltuu sinänsä liikerakentamisen, mutta asemakaavassa kyseiselle tontille osoitettua rakennusoikeutta on pidettävä ylimitoitettuna.
    Keskus katsoo edelleen, että alueen luonnetta pohdittaessa olisi tullut enemmän huomioida muun ohella asiakirjoissa liitteenä olevassa museoviraston lausunnossa esitettyjä näkökohtia.
    Näiden seikkojen takia ympäristökeskus katsoi, ettei asemakaavaa voida tältä osin kyseiseen kortteliin osoitetun rakennusoikeuden määrän ja kaupunkikuvan kannalta pitää tarkoituksenmukaisena ja perusteltuna.
    Asemakaavassa linja-autoaseman tontille on osoitettu kaksi vähittäiskaupan suuryksikköä, joiden osalta asemakaavan asiakirjoissa ei ympäristökeskuksen mielestä ole esitetty selvitystä asemakaavan vaikutuksesta palvelujen saatavuuteen Lapualla ja naapurikunnissa.
    Myöskään keskuksen mielestä ei ole esitetty selvitystä asemakaavan vaikutuksesta seudulliseen ja yhteiskuntarakenteeseen lausuntopyynnöillä maakuntaliitoilta ja naapurikunnilta tai muulla vastaavalla tavalla.
    — Kyseisten vähittäiskaupan suuryksiköiden osalta asemakaavan asiakirjoissa ei ole myöskään esitetty yleiskaavallista tai muuta tarkastelua kyseisten hankkeiden sopeutumisesta kaupunkirakenteeseen yleensä ja erityisesti liikenteen sekä joukkoliikennejärjestelyjen osalta. 
    Keskuksen mielestä kaavan asiakirjoissa ei ole myöskään esitetty riittävästi selvitystä asemakaavan toteuttamisen yhdyskuntataloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista.

Hallituksessa maanantaina

Lapuan hallintojohtaja Jari Jokinen sanoo, että ympäristökeskuksen ratkaisu tulee ensi maanantaina hallituksen käsittelyyn,  jossa ratkennee se, miten tästä nyt edetään.
    Yhtenä mahdollisuutena on se, että Lapua valittaa ympäristökeskuksen ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
    — Mahdollista on myös uuden kaavan tekeminen pienemmällä rakennusoikeudella.
    Jokisen mukaan heillä kaupungissa on sellainen käsitys, että kaava olisi pitänyt ympäristökeskuksessa mennä läpi.
    Etelä-Pohjanmaan osuuskaupan markettia on kaavailtu linja-autoaseman tontille. Eepeen toimialajohtaja Jari Palo sanoo, etteivät he vielä keskiviikkona iltapäivällä olleet nähneet ympäristökeskuksen ratkaisua tai muuten olleet yhteydessä Lapuaan.
    — Täytyy ensin lukea tarkasti päätös ja sen jälkeen mietitään asioita sekä tutkitaan muita mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.
    Lapuan kaupunginvaltuuston kaavan hyväksymispäätöksestä valitettiin vajaa vuosi sitten eli viime vuoden kesällä.  Valittajana oli vajaa kymmenen henkilöä Hermanni Haapoja ensimmäisenä allekirjoittajana.