LAPUAN
MARKETTIKAPINA
[Muut uutiset
ja mielipiteet]
Sanomalehti Ilkka 19.6.2001,
sivu 4
Marketkaavamuutokset puhuttavat
taas lapualaisia
LAPUA
Martti Saranpää
Niin
sanotut kauppa- eli marketkaavamuutokset etenevät Lapualla.
Maanantaina kokoontunut tekninen lautakunta lähetti Alangon alueen
asemakaavan muutosehdotuksen hallitukselle ja edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.
Etelä-Pohjanmaan osuuskauppa kaavailee Alangon alueelle suurmarkettia.
Lapuan
Latomeri Oy on anonut asemakaavan muuttamista omistamansa liikekiinteistön
tontille. Myös tämä tarkistettu asemakaavan muutos
menee hallitukselle ja edelleen valtuustolle.
Latomeri
Oy laajentaa kauppakiinteistöään, joka sijaitsee Alangon
aluetta vastapäätä.
Kaupunginhallituksessa
kaava-asiat olivat jo maanantaina ja ensi maanantaina niiden on määrä
olla valtuuston hyväksyttävänä.
Joukko
kauppa- ja palvelualan yrittäjiä on osoittanut lausunnon hallitukselle
ja valtuustolle Alangon alueen kaavoitussuunnitelmista.
Lausunnossa
yrittäjät tuovat julki huolestuneisuutensa Alangon alueelle suunnitteilla
olevien kaavamuutosten haitallisista vaikutuksista Lapuan keskustan kilpailukykyyn
tulevaisuudessa.
Heidän
mielestään alueelle suunnitellut kaavamuutokset uusien kaupan
suuryksiköiden sijoittamiseksi johtaisivat kahden kauppakeskuksen
muodostumiseen Lapualle.
-- Seurauksena
olisi nykyisen keskusta-alueen kehityksen hidastuminen, jopa taantuminen.
Pienen ja ostovoimaltaan rajoitetun alueen jakaminen entistä pienempiin,
toisistaan maantieteellisesti erillisiin keskuksiin ei tuo mukanaan sellaisia
etuja, joilla Lapuan kilpailukyky ostospaikkana lisääntyy.
Lausunnon
allekirjoittajien mielestä keskusta-alueen vetovoiman vähentäminen
suunnitellun kaavamuutoksen seurauksena johtaa erikoiskaupan kuihtumiseen
a siten osaltaan Lapuan palvelu- ja kilpailukyvyn merkittävään
huononemiseen.
Yrittäjät
pelkäävät lisäksi, että kiinteistöjen arvo
keskustassa laskee.
He toivovatkin,
että valtuusto hankkisi päätöksentekoaan varten riittävät
taustatiedot vastaavista tapauksista voidakseen olla hyväksymättä
nyt esitettyä kaavoitusmallia.
Oy Shell
Ab on antanut myös lausunnot Alangon kaavamallista. Shell katsoo,
että kaavamuutosehdotusta tulisi muuttaa niin, että karttaan
KM-kaavamerkinnällä merkityllä alueella ei sallittaisi polttoaineiden
jakelua ja säilytystä palvelevien laitteiden ja rakennelmien
sijoittamista. Alangon alueen läheisyydessä Simpsiöntien
ja kantanen 66 kulmauksessa on Shellin palveluhuoltoasema.
E-P:n maakuntamuseo
on myös antanut monien muiden tavoin lausunnot kaavamuutosehdotuksista.
Sen mukaan molemmat kaavat ovat tarkoituksenmukaisia, eikä niihin
ole mitään huomautettavaa. |