LAPUAN
MARKETTIKAPINA
[Muut uutiset
ja mielipiteet]
[Lapuan
Sanomien uutinen]
Sanomalehti Ilkka 30.1.2001,
sivu 3
Lapuan Latomeri laajentaa
myyntitilojaan reippaasti
LAPUA
Martti Saranpää
Lapuan Latomeri
Oy:llä on laajennussuunnitelmia. Johtaja Oiva Koskela
sanoo, että nykyistä kauppakiinteistöä on määrä
laajentaa vähimmillään 700:lla ja enimmillään
1500 neliöllä.
Hän
uskoo, että lopulta laajennus tulee toteutumaan laajemman vaihtoehdon
eli 1500 neliön mukaan. — 700 neliön laajennuksen hinta on yli
kaksi ja 1500 neliön mukaan noin viisi miljoonaa markkaa.
Lapuan
Latomeri Oy sijaitsee ns. Alangon alueella, josta on nyt katsottu vaihtoehtoinen
tontti Etelä-Pohjanmaan osuuskaupan suurmyymälälle.
Eepeen myymälää on kaavailtu myös ns. linja-autoaseman
tontille, josta on parhaillaan valituskierre menossa korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Koskela
sanoo, että mikäli Eepeen suurmyymälä tulee hänen
kauppansa naapuriin, niin siinä tapauksessa pitää olla hyvin
ajan hermolla mukana.
Tämä
tarkoittaa hänen mukaansa laajemman laajennusvaihtoehdon toteuttamista
ja vielä suunnilleen samassa tahdissa kuin Eepeenkin kauppa rakentuisi.
Koskela
olisi tyytyväinen siihen että Eepeen kauppa hänen naapuriinsa
tulisi, jolloin Alangon alueesta keskittyisi yhä voimakkaampi kaupan
ja muidenkin palveluiden keskus.
Hän
uskoo, että tällöin yhä suuremmat asiakasvirrat suuntaisivat
Alangon alueelle.
Koskela
hakee nyt Lapuan kaupungilta kaavaan sellaista merkintää, että
tontille voitaisiin perustaa kaupan suuryksikkö, joka tarkoittaa sitä,
että siihen tarvitaan naapurikunnilta lausunnot.
Koskelan mukaan
Latomerellä on nyt rakennettuja neliöitä 1360 kappaletta
ja kaikkiaan tontilla on rakennusoikeutta noin 3300 neliötä.
Kaava-asia on tiistaina esillä Lapuan teknisessä lautakunnassa.
NOIN PUOLEN VUODEN
kuluttua Koskelan laajennussuunnitelmat pitäisi olla siinä mallilla,
että rakennuslupaa laajennukselle voitaisiin hakea.
— Viimeistään
vuoden kuluttua pitäisi päästä rakentamaan.
Laajennusosa sijoittuu nykyisen
kaupan yhteyteen. Laajennuksen yhteydessä panostetaan erityisesti
käyttötavarapuoleen, mutta myös päivittäistavara
saa lisätiloja.
Koskelan
mukaan laajennuksen myötä on myös määrä vuokrata
toimitiloja ulkopuolisille yrittäjille. Ainakin kahvila-konditorio,
hampurilaispaikka ja kukkamyymälä sekä vaatetusliike saavat
toimitilaa laajennuksesta, jos kaikki suunnitelmat toteutuvat.
Lapuan
Latomeri Oy pitää sisällään Spar-marketin ja Halpa-Kaupan.
Yrityksen liikevaihto oli viime vuonna runsaat 17 miljoonaa markkaa.
Koskela
sanoo, että jatkossa voi olla mahdollista se, että Spar-market
-toiminta vuokrataan ulkopuoliselle kauppiasyrittäjälle ja hän
itse perheineen keskittyy Halpa-Kaupan hoitamiseen. |