LAPUAN
MARKETTIMUISTUTUS
[Takaisin]
Neljän palstan uutinen sanomalehti Ilkassa
10.4.1999
Lapuan
market-kiista
Nelosen Palaneen
käryyn
OLLI MÄKELÄ
Lapua
Lapualaisia jo vuoden verran puhuttanutta market-kiistaa ja
kaupunginhallituksen taannoisia virkavalintoja puidaan valtakunnallisella tv-kanavalla. Nelosen
Palaneen käry -ohjelma käsittelee 18. huhtikuuta lapualaisen kunnalliselämän
kiemuroita.
Tuottaja Jukka
Heinonen tuotantoyhtiö Tarinatalosta toteaa Palaneen käryn hakevan paikallisesti ja
alueellisesti ihmisiä puhuttavaa asioita, joilla on kuitenkin myös valtakunnallista
kiinnostavuutta.
– Lapuan tapaisia
market-kiistoja käydään muuallakin. Kauppaketjujen välinen kilpailu käy
kovana ympäri maata.
Heinonen korostaa,
että ohjelman tekijät eivät tule Helsingistä neuvomaan, miten maakunnissa
pitää elää. Mielenkiinto Lapuan tapahtumia kohtaan on vain kasvanut
keskusteluissa paikallisten kanssa.
– Jotain
täytyy olla takana, kun jopa lapualaisten enemmistö saattaa olla marketia vastaan
eivätkä kaupungin päättäjät kuitenkaan tunnu mitenkään
väistyvän kannastaan.
Mainoksineen noin
tunnin kestävä ohjelma nauhoitetaan Lapuan nuorisotalolla torstaina 15. huhtikuuta kello
19. Nauhoitustilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelman varsinaiset keskustelijat istuvat
kahdessa pöydässä, mutta myös yleisöllä on mahdollisuus sanoa
sanansa. Keskustelijoiksi kaupungin puolelta tulee ainakin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Matti Antila ja mahdollisesti varapuheenjohtaja Pekka Hella. Vastapuolta
edustavat Risto Jalava ja Kaarina Toijanniemi.
Heinonen toteaa,
että Lapuan kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku ei suostunut ohjelmaan suostutteluista
huolimatta.
Latva-Rasku itse
toteaa, että ohjelmaan menoa käsiteltiin yhteistuumin kaupungin hallinnossa ja
päädyttiin siihen, että virkamiesjohdon esiintyminen ohjelmassa ei ole
välttämätöntä.
Aiemmin Palaneen
käryssä on käsitelty muun muassa Salossa Lounais-Suomen säästöpankin
jäseniä uhkaavaa oikeudenkäyntiä, Helsingin olympiahanketta, Kuopion
energiafuusiota, Espoon sähkön aiesopimusta, Kuhmon ydinjätesuunnitelmia ja Joensuun
ulkomaalaisten väitteitä poliisin sorrosta.
Heinosen mukaan
ohjelmalla on ollut parhaimmillaan 160 000 katsojaa, mikä on neloskanavan luvuksi varsin
paljon.
Tuotantoyhtiö
Tarinatalo tunnetaan muun muassa ohjelmista Tervo&Päivärinta, K. Tervo ja Antiikkia,
antiikkia.
Oikaisua vaaditaan
Toinen televisiossa esille otettava asia eli Lapuan
virkavalinnat tulevat edelleen myös kaupunginhallituksen käsiteltäviksi. Lapuan
kaupunginhallituksen käyttämä otto-oikeus kahdessa virkavalinnassa ei tyydytä
valitsematta jätettyjä. Kaupunginhallitus tyrmäsi perusturvalautakunnan valinnat ja
nimitti virkoihin omat ehdokkaansa.
Osastonhoitajan
virasta paitsi jäänyt Eeva Jylhä ja hammaslääkärin virasta
paitsi jäänyt Petri Lähdesmäki ovat jättäneet
oikaisuvaatimuksen.
Asiasta on
jätetty myös aiemmin oikaisuvaatimuksia. Oikaisuvaatimukset käsiteltäneen
kaupunginhallituksessa ensimaanantaina. Mikäli kaupunginjallituksen päätös ei
tyydytä, seuraava valitusporras on lääninoikeus.
[näköisversio, gif 69 kt] |