[Muut mielipiteet ja uutiset]

Lakeus 2000 -lehden pääkirjoitus 28.6.2001
 

Siirtyykö Lapuan keskusta?

Oli Osuuskaupan marketin sijainti ja mahdolliset kaavamuutokset Alangon alueella ovat seuraavia juupas-eipäs väittelyn aiheita.  Kaupungin keskustan elävyyden puolesta puhuvat yrittäjät ovat lähestyneet päättäjiä adressilla, jonka mukaan Alangon alueen marketit näivettävät keskustan kauppoja.  "Keskustalaiset" eivät myöskään näe kahdessa kauppa-aluekeskittymässä myönteistä.
     Alangossa jo toimivat yrittäjät ja sinne markettia rakentavat uskovat koko kaupungin kehittyvän ja saavan piristysruiskeen Alangon myötä.
     Kaupankäynnistä mitään ymmärtämättömänä on vain jahkailtava sitä pitkän sitkeää fämmäilyä osuuskaupan kohtalosta.  Nyt on rakentaminen tyssäytetty torilla ja nyt ollaan rakentaminen tyssäämässä Alankoonkin.  Mitä oikein halutaan?  Sehän on fakta, että keskustasta ei rakentamattomia market tontteja pahemmin löydy, joten jonnekin päin on laajennettava.  Aivan varmasti jokaisella on omat näkemyksensä siitä minne päin keskustaa laajennetaan, onko se oikea vai väärä, on eri kysymys.
     Keskustan laajentaminen käy päinsä jos päättäjät ottavat käsiteltäväksi useampikerroksisten liikerakennusten mahdollisuuden.  Aikoinaan päätettiin, että Lapua pysytetään maalaiskaupunkina, kunhan ei tehdä hulppeita kerrostaloja.  Nyt on otettava asia uudelleen käsittelyyn.  Jos purettaisiin nykyinen Sokkari ja rakennettaisiin tilalle viisikerroksinen pyydys.
     Olisko nyt kuitenkin niin, että otetaan lusikka kauniisti käteen ja lopetetaan tuo jatkuva vääntö.  Jonnekin ilmansuuntaan Lapuan on laajennuttava, jos aiotaan kehittyä.  Unohdetaan perilapualainen kateus ja kyräily ja annetaan jokaiselle, verenkuljettamallekin mahdollisuus yrittää ja tilaa elää.  Muistetaan myös se, että kun jollekin kumartaa. niin toiselle pyllistää.
Matti Kojola