Uusi liikerakennus
nousee Alangon teollisuusalueen peltotontille Latojantien ja Kuortaneentien
väliin. Eepeen Alangon tontilla on laajuutta hulppeat 22000
neliömetriä.
-- Alueelle
rakennetaan parhaillaan sekä ABC-mittarikenttää että
piha-aluetta, liikennemyymäläkaupan toimialajohtaja Kimmo
Simberg kertoo. Työt ovat olleet käynnissä nyt
runsaan viikon. Simbergin mukaan mittarikenttä avataan jo kuluvan
vuoden aikana.
Etelä-Pohjanmaan
Osuuskaupan tavoitteena on käynnistää liikerakennuksen rakennustyöt
heti, kun lupa-asiat ovat kunnossa. Tämänhetkisen aikataulun
mukaan rakentamiseen päästään vuodenvaihteen tienoilla
ja uusi liikerakennus otetaan käyttöön ensi vuoden syksyllä.
Toiseksi suurin
Lapuan market on Eepeen toiseksi
suurin rakennushanke, vain Kauhajoki menee hieman Lapuan edelle.
-- Uusi
S-market tulee valmistuttuaan tarjoamaan lapualaisille nykyaikaiset ja
monipuoliset päivittäistavarakaupan palvelut. Paremmat
valikoimat ja lisääntynyt ostamisen helppous yhdistettynä
paikkakunnan edullisimpaan kokonaishintatasoon muodostavat toimintamme
perustan, Jari Palo sanoo.
22000 neliön
väljälle tontille mahtuu liikerakennuksen lisäksi 400-500
pysäköintipaikkaa. S-marketin pinta-ala kaksinkertaistuu
nykyisestä Kauppakadun 1000 neliöstä Alangon 2000 neliöön.
Rakennus nousee pääosin yhteen tasoon, tosin kellarikerrokseen
tulee väestönsuoja- ja henkilöstön sosiaalitilat sekä
ravintolan päälle toiseen maanpäälliseen kerrokseen
kokoustilaa. Uusia työpaikkoja marketin puolelle syntyy kymmenkunta.
-- Alangon
rakennuspaikka on merkittävästi väljempi kuin torialue.
Keskustaan olisimme saaneet mahtumaan vain noin 120 pysäköintiruutua,
Palo laskee.
Vetovoima kasvaa
Lapuan päivittäistavarakaupan
arvo on 25 miljoonaa euroa. Lapuan ulkopuolelta lapualaiset ostavat
tällä hetkellä noin 6,5 miljoonan euron tavarat.
-- Valikoimaa
kasvattamalla ja palveluja parantamalla ulosvirtaama saadaan tukittua.
Paikkakunnan vetovoima tulee selvästi kasvamaan, Jari Palo ennakoi.
Lapua elää ainakin seuraavan vuoden ajan todella vilkasta liikerakentamisen
aikaa.
Eepeen
rakennushankkeen kokonaiskustannusarvio nousee viiteen miljoonaan euroon.
Osuuskauppa rakentaa Härmänmaalla muutenkin vilkkaasti, sillä
Ylihärmässä uuden marketin rakennustyöt ovat loppusuoralla,
Kauhavalla töihin päästiin käsiksi vajaa kuukausi sitten.
Uuden marketin
myötä osuuskauppa on asettanut myynnilleen Lapualla kovat kasvutavoitteet.
-- Markkinaosuutemme
on nyt Lapualla Eepeen keskitason alapuolella, noin 25 prosentissa, Jari
Palo sanoo. Osuuskaupan markkinaosuus koko toimialueella on 34 prosenttia.
Se tai vähän yli on tavoitteena Lapuallakin uuden marketin valmistuttua.
Täyden palvelun liikennemyymälä
S-marketin yhteyteen rakennetaan
täyden palvelun ABC-liikennemyymälä.
Lapuan
liikennemyymälä on järjestyksessään kahdeksas
Eepeen alueen ABC-toimipaikka, kuudes on Ilmajoella ja seitsemäs nousee
Prisman. yhteyteen Nurmoon.
-- Tavoittelemme
25 prosentin markkinaosuutta myymistä polttoainelitroista toimialueellamme,
toimialajohtaja Kimmo Simberg sanoo.
Koko maassa
on Lapuan liikennemyymälän valmistuttua 33:n ABC-aseman ketju.
Vuoteen 2005 mennessä ketju on suunnitelmien mukaan varttunut jo 70
aseman laajuiseksi verkostoksi.
Lapuan
liikennemyymälään tulee 120-paikkainen ravintola, ABC-market,
pelejä, asiakasomistajien infopiste ja luonnollisesti mittarikenttä.
-- Kahvilaravintolan
tuotetarjontaan kuuluu monipuolisen lounaan lisäksi ala Carte-annokset,
pitsat, burgerit ja laaja kahvilatuotteistus, Simberg luettelee.
Shopin puolelle valikoimaa tulee 1500 tuotteen laajuudelta. Avoinna liikennemyymälä
on aamukuudesta puoleenyöhön. Työtä liikennemyymälä
antaa noin kymmenelle henkilölle, Kimmo Simberg kertoo.
|