| [Muut
mielipiteet ja uutiset]
Julkaistu Lapuan Sanomien mielipidesivulla 5.3.2002 Masentava yhdeksikköNe tekivät sen taas, eli näivettävät ja pitkittävät uudella valituksellaan Lapuan ydinkeskustan kehitystä.Varsin ilmeistä on, että yhdeksikössä on kaksikko, jotka tekevät "kokopäivätyötä" hankaloittaakseen kaikin tavoin marketin rakentamista valtuuston päätöksistä huolimatta. Loput seuraavat perässä. Ajan myötä on vahvistunut ajatus, että jarruttajien johtohahmoilla on jotain "hampaankolossa" kaupungin virkamiehiä sekä demokraattisesti valittuja luottamusmiehiä kohtaan. Yksipuolisella "tiedottamisellaan" onnistui joukko keräämään listoilleen useita satoja ihmisiä, jotka taatusti eivät enää vastustaisi marketin rakentamista esitettyyn paikkaan. Katuva allekirjoittaja
|