LAPUAN
MARKETTIKAPINA
[Muut
uutiset ja mielipiteet]
Sanomalehti
Pohjalainen 18.9.01, sivu 7
Lapuan
osayleiskaavaa laadittiin seitsemän vuotta
LAPUA
T apio
Saartenoja
Lapuan kaupunginvaltuustossa
kolautettiin eilen nuija pöytään seitsemän vuotta kestäneen
kaavoitustyön päätteeksi. Lapuan keskustan osayleiskaavan
laatiminen otti pitempään kuin työtä aloitettaessa osattiin
arvatakaan.
Urakkaa pitkitti muun
muassa se, että Lapua lähti kokeilemaan uuden maankäyttö- ja
rakennuslain kansalaisten kuulemisvelvoitetta. Lisäksi
kaupunginjohtaja Paavo Latva-Rasku arveli, ettei työn
käynnistäjillekään ollut selvillä aikanaan mitä
halutaan.
Valtuuston yleinen kanta
oli, että työ osayleiskaavan laatimiseksi kesti liian pitkään ja
jatkossa siitä on selvittävä nopeammin.
ValtuutettuJorma
Hyyppä (kesk.) oli sitä mieltä, että kuntalaisten kuulemisella
ja osallistumisellakin on oltava rajansa.
-- Kaavaa on esitelty
kuntalaisille monella tavalla. Kävelykierroksilla on oltu niin
paljon, että asukkaiden kuntokin on tainnut nousta.
Ainoan merkittävän
puheenvuoron kaavan sisältöön puuttumisesta käytti valtuutettu
Eero Liimatta (ps.), joka esitti muutaman kohdan
palauttamista uuteen käsittelyyn niistä tehtyjen muistutusten
perusteella.
Liimatta vastusti
Turjantien rakentamista ja halusi tilalle uuden sisääntulotien.
Lisäksi hän esitti linja-autoaseman suojelemista ja Honkimäen
aluetta koskevan kaavavalituksen hyväksymistä.
"Asema
suljetaan"
Liimatta lisäsi löylyä
ilmoittamalla olevansa lähes varma, että Lapuan asema lakkautetaan
ja siitä tehdään seisake. Hän korosti, ettei linja-autoaseman
siirto rautatieaseman viereen kannattaisi.
Kaupunginjohtaja Paavo
Latva-Rasku ihmetteli Liimatan tietoja aseman
sulkemisesta.
-- Se olisi yllättävä
tieto. Kaupungille ei ole tullut tietoa aseman lakkauttamisesta,
Latva-Rasku ihmetteli ja muistutti monessa paikassa linja- ja
rautatieaseman olevan lähekkäin.
Valtuutettu Panu
Lahdensuo (kok.) toi valtuustoryhmänsä kannan esiin ja kannatti
kaavan hyväksymistä. Hän muistutti, ettei kaava sido ja jatkossa
asiaan voidaan palata pienemmissä osissa.
Kokoomuksen valtuutettu
Markku Turja yhtyi niiden joukkoon, jotka toivoivat
kaavakäsittelyn viimein päättyvän.
-- Vihelletään nyt peli
poikki. Valtuustohan voi muuttaa yleiskaavaa myöhemmin, jos on
tarpeen, Turja vetosi ja veikkasi asian siirtyvän muussa
tapauksessa ainakin vuodella.
Valtuutettu Markku
Muilu (kok.) antoi tukea ja korosti, ettei Lapualla ole
jatkossa varaa tehdä näin pitkään kestävää kaavoitusta.
Eero Liimatan kanta
punnittiin äänestyksessä, jossa hän jäi yksin palautusesityksensä
kannalle.
|