[Muut uutiset ja mielipiteet]
[KHO:n päätös]

Sanomalehti Pohjalainen 2.1.2002, sivu 7
 

KHO kumosi ympäristökeskuksen päätöksen Lapuan marketkaavasta

Asia palautettiin Länsi-Suomen ympäristökeskukselle uudestaan käsiteltäväksi

LAPUA


Korkein hallinto-oikeus on 28.12.2001 kumonnut Länsi-Suomen ympäristökeskuksen päätöksen, jolla se jätti vahvistamatta Lapuan kaupunginvaltuuston päätöksen marketkaavasta. Samalla asia paleutettiin sille uudestaan käsiteltäväksi.
     Lapuan kaupunki valitti asiasta KHO:hon, joka katsoi päätöksessään, että Lapuan ydisnkeskustaan kahta vähittäiskaupan suuryksikköä varten tehty asemakaavan muutos täyttää lainsäädännön asemakaavoille asettavmat sisältövaatimukset.
     KHO pitää kaavaa varten tehtyjä selvityksiä riittävinä. Se katsoo, ettei Länsi-Suomen ympäristökeskus ole voinut mainitsemillaan perusteilla jättää Lapuan kaupunginvaltuuston päätöstä vahvistamatta.
     Päätös KHO:ssa syntyi äänin 4-1.
     Lapualle päätös oli merkittävä. Pätös on viipynyt niin pitkään, että yritykset ovat ryhtyneet etsimään uusia sijoitusvaihtoehtoja ydinkeskustan marketpaikoille.