| LAPUAN
MARKETTIKAPINA
[Muut uutiset ja mielipiteet] [Eepeen marketin vaihtoehtokaava] Pohjalainen 8.6.2001, sivu
10
Lapualla markettineliöt
kasvavat
LAPUA
Päivittäistavarakaupalla
on Lapualla vireillä poikkeuksellisen suuret rakennus- ia laajennushankkeet.
Arvioiden mukaan lähivuosina kaupunkiin rakennetaan vähintään
kolmisentuhatta uutta markettineliötä.
|
![]() |
|
Kauppias Oiva Koskela aikoo kasvattaa Latomertaan noin 2 500 neliön suuruiseksi. Kuva: Tapio Saartenoja |
|
Kilpailu kovenee Osuuskauppa Eepee osti keväällä tontin Lapualta uutta markettia varten. Noin 1,5 hehtaarin tontti sijaitsee Alangon alueella, paloaseman läheisyydessä. Toimitusjohtaja Kalle Lähdesmäki myönsi, että kilpailutilanne Lapualla on muuttumassa. Hän kertoi, että myöhemmin syksyllä tarkastellaan, mikä on tilanne oman marketin osalta. Myös Halpa-Halli harkitsee tonttiaan koskeva asemakaavan muutosta. Lapuan Halpa-Hallissa on nyt tilaa kaikkiaan hieman alle 2000 neliötä ja yrityksestä on kerrottu laajennustarpeita olevan. Lapuan elinkeinojohtaja Asko Harju o tyytyväinen kehitykseen. Hänen mukaansa päivittäistavarakauppa on pysynyt Lapualla tähänkin asti suhteellisen hyvin. Erikoistavarakaupassa on sen sijaan ollut menetyksiä. Harju toivoo, että markettien rakentaminen ja laajentaminen tukee erikoistavarakaupan pysymistä paikkakunnalla. |