Julkaistu Kuntalehden mielipidesivulla 4.3.99   

Mielivaltaa vai mielen valtaa?
Tyhmiä kysymyksiä kunnallisdemokratiasta 

Oletetaanpa ajatusleikin vuoksi, että jonkin kunnan kunnanjohtaja ja kolmen suurimman valtuustoryhmän johtajat ovat päättäneet myydä linja-autoaseman ja kauppatorin maakunnalliselle kaupan keskusliikkeelle, jotta tämä voisi siirtää elintarvikekauppansa pääkadun varresta väljempiin tiloihin. Nämä neljä ovat jo valtuustolla hyväksyttäneet tonttikaupan esisopimuksen. 
Oletetaanpa vielä, että ehdotus asemakaavan muuttamisesta on julkistettu ja kuntalaiset ovat jättäneet sitä vastaan perinpohjaisen muistutuksen, jossa tonttikauppa ja sen vaatima kaavanmuutos osoitetaan järjettömäksi hankkeeksi, tai kauniimmin sanottuna: selvästi epätarkoituksenmukaiseksi sekä kunnan että kunnan asukkaiden kannalta. 
Kysymys kuuluu: miten kunnan päätöksentekokoneisto hoitaa häiriköivien kuntalaisten muistutuksen pois päiväjärjestyksestä? 
Väittääkö se kohta kohdalta, että esitetyt vasta-argumentit ovat  paikkansapitämättömiä tai asiaankuulumattomia? Ei väitä, koska tosiasioita on paha kieltää. 
Toistaako päätöksentekokoneisto tärkeimmät niistä lukuisista argumenteista, joilla se on julkisuudessa tonttikauppaa jälkikäteen puolustanut? Ehkä. Tosin ne kaikki on muistutuksessa osoitettu kelvottomiksi. 
Esittääkö koneisto valtuustolle asemakaavan hyväksymistä sillä perusteella, että esisopimus siihen velvoittaa? Tuskin, sillä sopimus ei sido valtuuston käsiä eikä syrjäytä kaavoitukselle laissa asetettuja tavoitteita tai sisältövaatimuksia, joiden kanssa taas asemakaavaehdotus on pahassa ristiriidassa. 
Vai esittääkö koneisto valtuustolle asemakaavan hyväksymistä sillä hyvin palvelleella lauseella saateltuna, että “muistutus ei anna aihetta toimenpiteisiin”?  
Veikkaan neljännen vaihtoehdon puolesta. Mutta voitaisiinko sitä pitää harkintavallan käyttönä, kun syitä muistutuksen ohittamiseen ei esitetä eikä todenneta? Jos voitaisiin, miten olisi mielivallan käsite määriteltävä, jotta sillä olisi harkintavallasta poikkeava sisältö? 
Teoriassa on olemassa viideskin vaihtoehto, nimittäin se, että kunnan päätöksentekokoneisto tunnustaa erehtyneensä ja esittää valtuustolle asemakaavan jättämistä ennalleen. Mutta eihän muistutusmenettelyä ole sitä varten lakiin otettu, että sillä tosiaan vaikutettaisiin päätösten sisältöön. Kyllä kai muistuttaminen ja valittaminen on tarkoitettu terapiaksi, jossa veronmaksajat saavat purkaa pahan mielensä harmittomalla tavalla. 
Elämä itse antaa vastauksen osaan näistä kysymyksistä, sillä eräässä maaseutukunnassa on viime viikolla jätetty edelläkuvatun kaltainen muistutus. Muistutus on halullisten luettavissa verkko-osoitteessa www.sekol.fi/jalava   Samasta osoitteesta löytyvät aikanaan myös päätöksentekokoneiston reaktiot.  
Miksi Suomen kuntapäättäjien kannattaisi joutohetkinään vilkaista sellaistakin muistutusta, jota ei ole heille itselleen osoitettu? Siksi, että siten voisi tarkkailla sopivalta etäisyydeltä jotakin ajassa liikkuvaa ja tulevaisuutta ennustavaa, nimittäin heräävän kansalaisyhteiskunnan ja äänestäjistä vieraantuneen kunnallishallinnon välistä kaksinkamppailua, eräänlaista Daavidin ja Goljatin kohtaamista.  
Kaikkeahan ei ole pakko oppia omasta kokemuksesta.