LAPUAN MARKETTIKAPINA
[Muut mielipiteet ja uutiset]

Julkaistu Lapuan Sanomien mielipidesivulla 23.1.2001
 

Koskiniemi puhui asiaa

Lapuan Linkissä oli 31.12.2000 hyvä juttu.  Kaarlo Koskiniemi sanoi olevansa ylpeä Lapuasta ja kehotti muitakin olemaan kotikaupungistaan ylpeitä.
     Kun taas on puhuttu mm. market-asiasta, on mieleen tullut ajatus, että me tarvitaankin muualta muuttaneen (vaikka jo aikaa sitten lapualaistuneen) huomiota näkemään asiat selvemmin.  Eli sen että ymmärrettäisiin puhaltaa yhteen hiileen eikä hajoteta mielipiteitä.  Ja näperrellä muutenkin epäolennaisten asioiden kanssa.
     Ei Lapua siitä pilaannu, vaikka market tulisi alunperin suunnitellulle paikalle.  Mitä virkaa on tyylipuhtaalla kaupunkikuvalla, jos ei ole ketään sitä ihailemassa.
     Kun Lapuan asukasmäärä vähenee, kuten tiedetään, jäljelle jäävät vain eläkeläiset ja tällaisella tempulta (marketin siirto ulkopuolelle) aivan varmasti tätä suuntaa edistetään.
     Ei nuoret jää paikkakunnalle jossa kehitystä hidastetaan.  Markettia ei saa viedä kaupungin ulkopuolelle.
     Marketin siirtämisessä kaupungin laidalle on sekin huono puoli, että väen vähetessä kylän keskustassa enää asuvalle pienelle eläkeläisryhmälle tulee liian pitkä matka ostoksille.
     Kotipaikastaan, jota kehitetään, kannattaa olla ylpeä.  Kehittämisessä pitää olla yhteishenkeä, ei hajottamisen makua.  Hyvä Koskiniemi!

Ylpeä peruslapualainen