Julkaistu Lapuan Sanomien mielipidesivulla 27.4.1999  
 

Moraali ja valta vai mielivalta 

Näin monien vaalien vuonna ja viimeaikaisten kunnallispoliittisten arvovaltakiistojen vuoksi tuntuu jotenkin tarpeelliselta tarkastella demokraattiseen päätöksentekoon liittyvää vallan ja moraalin suhdetta myös filosofisemmalta kannalta. Edustuksellinen demokratiahan on yksinkertaisuudessaan sitä, että vaaleilla valitut edustajat saavat valtakirjan päättää yhteisistä asioista. On siis tärkeää huomata, että valtakirja ei anna sen haltijalle yhtään personoitua, henkilökohtaista valtaa vaan ainoastaan oikeuden käyttää äänestäjien valtaa ”henkilö ja ääni” -periaatteella. Haltija on siis ainoastaan kanava, jonka kautta kansalaiset ovat mukana päätöksentekoprosesseissa. Tiukan demokraattisen tulkinnan mukaan valtakirjan haltija (luottamushenkilö) siis menettää oikeuden olla päätöksentekoprosessissa mukana, mikäli hän sulkee em. kanavan.
      Valitettavasti meillä kaikkia kansalaisia koskettavana demokratian ulkoisen ilmentymän kulminaatiokohtana pidetään yleensä vain vaaleja. Toisin sanoen vaalien välisenä aikana ”herrat päättää” -mentaliteetti on varsin yleinen, ikään kuin ”herroille” olisi vaaleilla annettu enemmän henkilökohtaista valtaa kuin muille kansalaisille. Meidän kulttuurimme perustana olevan moraalifilosofian kannalta tällainen ajattelu on kuitenkin ristiriitainen kansalaisten tasavertaisuuden kanssa, koska se antaa luottamushenkilöille samalla selvästi etuoikeutetun aseman.
      Päätöksenteon toimivuuden vuoksi kansalaisten valtakirja on luottamushenkilöiden käytettävissä vain ja ainoastaan tietyillä juridisesti määrätyillä foorumeilla (eduskunta, valtuusto, lautakunnat, kunnanhallitus) joihin valtakirjan antajilla on aina oltava mahdollisimman avoin vaikutuskanava. Mikäli luottamushenkilö käyttää valtakirjaa muualla kuin em. foorumeilla tai heikentää vallankäytön avointa kontrollia esimerkiksi kaventamalla jotenkin valtakirjan antajien vaikutuskanavaa, hän toimii moraalittomasti koko valtakirjoja antavaa yhteisöä kohtaan. Erityisen tuomittavaa hänen toimintansa on silloin, jos luottamusmies samalla vielä estää muiden valtakirjan saaneiden luottamushenkilöiden toimintaa.
      Ongelmallista demokratiassa on se, että vallankäytön moraalin kontrolli perustuu valtakirjan antajien eli kansalaisten vapaaehtoiseen toimintaan. Usein kansalaiset olettavat, että heidän antamaansa valtakirjaa käytetään moraalisesti oikein, ja kontrolli jätetään demokratian lainsäädännön varaan. On kuitenkin tärkeää huomata, että demokratia ei ole moraalin tae. Esimerkiksi maailmanhistoriassa on löydettävissä useita diktaattoreita, jotka ovat päässeet valtaan täysin demokraattisesti ja muuttaneet vallankäytön järjestelmän sen jälkeen mielivallaksi. Moraaliton demokraattisen vallankäyttäjä ei kunnioita yksilöä sinänsä. Hän on kiinnostunut ainoastaan kansalaisten äänivallasta, joka voidaan valtakirjalla (vaaleilla) ottaa omia tarkoitusperiä hyödyttävään käyttöön.
      Eettisesti arveluttava tai jopa moraaliton vallankäyttö on siis demokratiassakin täysin mahdollista, jos vallalta puuttuu ”vahtikoira” tai vallankäytön kontrollijärjestelmä ei jostakin syystä toimi. Poliittisissa vallankäytön toimielimissä voi olla mukana myös henkilöitä, joiden valta ei perustu henkilökohtaiseen vaan poliittisen ryhmän valtakirjaan tai johonkin normatiiviseen virka-asemaan. Heidän osaltaan kansalaisten kontrollimahdollisuudet ovat selkeästi heikommat. Esimerkiksi päätöstä valmisteleva ”asiantuntijavirkamies” voi hallitsemansa erityistiedon avulla vaikuttaa ratkaisevasti poliittiseen vallankäyttöön, jos luottamushenkilöt sen, esimerkiksi oman tiedollisen puutteensa vuoksi sallivat. Tällainenkin päätöksenteko on moraalisesti arveluttavaa, koska virkamiehen tulisi huolehtia siitä, että luottamushenkilöillä ja sitä kautta myös hänen valtakirjansa antajilla eli kansalaisilla on riittävästi tietoa päätöksentekoprosessin taustoista ja etenemisestä. Jos tehtyihin päätöksiin ollaan tyytymättömiä, luottamusmies tai päätöksentekoprosessissa mukana ollut virkamies ei siten voi koskaan puolustaa päätöstä vetoamalla siihen, että kansalaisilla ei ole riittävästi tietoa.
      Edellä esittämäni, melko filosofiset kysymykset voivat käytännössä olla hyvin vaikeita pohdiskeltavia. Ne ovat kuitenkin yleisiä demokratiaan liittyviä moraalisia periaatteita, joiden syvempi miettiminen ei joka päivä ole varmaankaan tarpeellista, jos vallankäyttöjärjestelmällä on kansalaisten ehdoton luottamus. Mikäli taas luottamus jostakin syystä aikaa rakoilla, nousevat vallankäyttöön liittyvät eettiset ja moraaliset velvoitteet välittömästi esille. Esimerkiksi asiallisesti, vaikkapa lehtien yleisönosastoissa esitetyt, kansalaisten tekemät kyseenalaistukset ovat silloin merkki moraalisesti terveestä yhteisöstä, jota vallankäyttäjä on velvoitettu kuuntelemaan. Pelkkä kuuleminen ei riitä. Poliittisen vallankäytön moraalisen kontrollin tehtävänä on siis jo hyvissä ajoin estää vallankäyttöjärjestelmää ajautumasta törmäykseen omien juridisten perusteittensa kanssa. Moraali antaa poliittiselle päätöksenteolle luovaa elintilaa, jota tänä päivänä tarvitaan.  Ilman moraalia tämä elintila menetetään, koska se joudutaan täyttämään demokratian uskottavuuden turvaamiseksi koko ajan jäykkenevällä lainsäädännöllä. Kansalaisyhteiskunnan dynaamisen kehittämisen kannalta tällainen kehitys on erittäin tuhoisaa.