Daushauen Dior

SF47629/94 D s.30.8 1994
JK3,EK2,HK1, TOKO AVO1, AGI MAXI1, V,SG,L,NUO1,KÄY1,VET1,SA, Vuoden SPL-Veteraani 2001-2002, pelastuskoira
-lt 140p +1+1+1+2+1+1+1+3+
i.Orkan von der piste Trophe
e.Daushaufen Harmonic  

Om/ohj Raija Tuomisto
kasvattaja S&T Huttunen

Dico hankittiin harrastus- ja näyttelykoiraksi ja on järjestyksessä minun toinen koirani. Dico on avoin ja sosiaalinen koira, se on myös erittäin vilkas häseltäjä, mikä aiheuttaa välillä päänvaivaa yleisen hallinnan kanssa. Dico on helppo koulutettava. Se on selkeä ja vähän "simppeli" koira ja on siksi hyvä koira mm. EK:ssa kun ei sekoittele asioita ja sillä pystyy harrastamaan montaa lajia yhtä aikaa.
Pääsääntöisesti Dico on koulutettu ruuan avulla ja se on enempi miellyttämisenhaluinen kuin työskentelyhaluinen koira. Kisakoirana Dico on kuitenkin melko ailahteleva ja pari kisaa vuodessa on sille sopiva määrä.
Dicon kisauraa on alusta asti varjostanut D-lonkat ja siksi sillä edettiin varsin nopeesti lajista ja luokasta toiseen. Selkä alkoi vaivata 6-vuotiaana ja siitä asti se on ollut enempi tai vähempi eläkkeellä. Välillä on eletty ihan päivä kerrallaan mitä kisasuunnitelmiin tulee, mutta muuten Dico on ollut varsin terve.
Dico kuuluu seinäjoen pelastuskoirien hälyryhmään (on nyt tosin eläkkeellä) ja on ollut muutamassa tosietsinnässä mukana.

Erikoisnäyttely Kristiinankaupunki 21.-22.9.2002
VI Vuoden veteraani,8-10v nartut Tuomari Wolfgang Babilon
suuri, voimakas, tyypikäs, puhutteleva tyyppi, hyvät mittasuhteet, kuiva ja kiinteä, hyvät kulmaukset edessä ja takana, hieman löysät kyynärpäät hyvä liikunta