Poistin tältä sivulta 13.4.2009 tylsien kansanautojen koeajoja, mm. Toyota Yaris, Rav-4 ja farkku-Avensis saivat lähteä. Myös Audi A4 Avant 1.8T täytti mitäänsanomattoman auton kriteerit.
Subaru Impreza 2.5 WRX vm. 2006
En ollut koskaan aikaisemmin ajanut turboahtimella varustettua autoa, joten kokemus oli sinällään mielenkiintoinen. Seinäjoen 100-autossa ei tietenkään ollut itseäni kiinnostavaa WRX-mallia, joten jouduin käymään Kurikassa asti koeajon vuoksi. Automyynti Saarakkalasta löytyi heti hieno sininen WRX testattavaksi.
Ajettavuus oli hyvä, auto tuntui kulkevan vakaasti kuin juna ja kyllä se neliveto oli aivan mahtava. Kurikan keskustassakin, kun lähti lähes 0-kelissä risteyksistä, niin auto ei meinannutkaan sutia reippaastikaan kaasutettaessa. Ohjaus, kytkin, vaihteet yms. olivat tuntumaltaan semmoisia, että niihin tottui todella nopeasti (siis samanlaisia kuin muissakin uudehkoissa japsiautoissa). Auton sisusta oli kuitenkin osittain vanhahtava, kasettisoitin ja sivuilla olevat pyöreät tuuletusaukot toivat mieleen 80-luvun autot. Uuden Seat-tyyppisen keulan muotoilusta sen sijaan pidin yllättävän paljon. Ehkä vanha korimalli oli kuitenkin silti hieman kauniimpi. Peräpään muotoilussakaan ei ollut valittamista, sitä voisi kyllä mielestäni jo pikkuhiljaa uudistaa. Esim. pakoputket molemmille sivuille yms.
Tehojen suhteen odotin ehkä liikoja, koska ajattelin auton lähtevän kuin raketti myös matalilla kierroksilla ja isolla vaihteella ajettaessa. Hassu juttu sinänsä, että vaihteita oli eteen vain 5, tämän teholuokan autoissa niitä on yleensä nykyään 6. En varmaan viitsinyt/osannut polkea autoa yhtä tehokkaasti kuin myyjä, jonka esittely oli sinänsä vakuuttavaa (haettiin yhdessä koeajoautoon bensaa). Moottori siis tuntui jotenkin vaimennetulta eli tehoja on, mutta jokin estää niitä pääsemästä täydellä raivolla ulos. Tämä tietysti saattaa johtua siitäkin, että kyseessä oli sisäänajossa oleva auto, jonka kone ei ole vielä täysin "sopeutunut" tehtäväänsä.
Myös vaimoni ajoi autoa ja totesi sen sopivan myös naisen käteen hyvin ts. hallintalaitteet ovat kevyet ja autolla voi ajaa ihan normaalistikin muun liikenteen mukana. Sininen väri sopi hänen mielestään autoon todella hyvin ja spoilerinkin muotoilu keräsi kiitosta. Istuimet olivat hänen mielestään hieman epämukavat ts. kovat. Penkkien voimakas sivuttaistuki ahdisti kaltaistani isokokoista ihmistä.
Audi-myyjän kommenttia lainatakseni: "Hieman yhden asian autolta Subaru tuntuu eli mahdollisimman tehokas eteneminen on ykkössijalla, mukavuudesta ja ylellisyydestä ei sitten niin välitetäkään...". Jos olisin 10 vuotta nuorempi, niin olisin varmaan ostanut tämän auton. Näin vanhempana ei ole enää niin tarvetta nöyryyttää ökyautojen kuskeja liikennevaloista lähdettäessä. Muuta käyttöä minulla ei loistavalle suorituskyvylle olisi, koska kilpararadoilla en ajele.
Mazda 6 MPS 2.3 DISI TURBO vm. 2006
Tätä autoa olisin tarvittaessa lähtenyt koeajamaan vaikka Tampereelle asti. Onneksi ei tarvinnut, koska Seinäjoen Autokaari hommasi kyseisen mallin koeajoautoksi. Joulun tienoilla autoa jo koeajoon kyselin ja lupasivat järjestää asian. Alunperin sain vihiä Autokaaren pihalla olleesta punaisesta Mazda 6 MPS-mallista. Kyseinen auto oli kuitenkin tilattu asiakkaalle, mutta onneksi pihasta löytyi myös hopeanvärinen (Moist Silver) esittelyauto. Mielestäni auto saisi erottua hieman enemmän tavallisesta Mazda 6:sta, kyllähän tuon korkeamman konepeltin ja takapään erilaisuuden aika nopeasti toki autoihin perehtynyt huomaa. Sivultapäin paras tuntomerkki on 18" erikoisvanteet, joita ei tavallisiin malleihin käsittääkseni saa. Takapään järkyttävän isot tuplaulostulot tekivät ensin vaikutuksen, kunnes huomasin, että niiden sisällä on pienet pillit. Todella törkeän näköistä, voisi se pakoputken loppuosa pysyä hetken matkaa vähän isompanakin. Mustat nahkapenkit tuntuivat aluksi saunan lauteilta, mutta automaatti-ilmastointi korjasi tilanteen melko nopasti. Kävin ajamassa tätä autoa vielä talvellakin ja silloin nahkapenkit olivat tietysti pirullisen kylmät. Talvella auton ajo-ominaisuudet kyllä tekivät sitäkin suuremman vaikutuksen, kulki sohjossakin vakaasti kuin juna. Vinkki: Koeajakaa nelivedot aina talvella!
Koeajoin autoa molemmilla kerooilla huonoon aikaan eli Seinäjoen keskustassa klo 16 ruuhkassa, sain kuitenkin täysin riittävän käsityksen sen suorituskyvystä. Tällä autolla saa helposti aikaan kiihdytyselämyksiä, tähänastisista koeajokokemuksistani ehkä suorituskyvyltään kaikkein vaikuttavin. Jos kaasua painaa reippaasti, niin selkä painuu ihanasti nahkapenkkiin ja tunne on kuin lentokoneen lähtökiihdytyksessä. Auto on kuitenkin hieman hankala ajaa kaupunkiliikenteessä. Kytkin on kuin 80-luvun Escortista tai uudemmasta Toyota Corollasta. Se nappaa kiinni yhtäkkiä melko ylhäällä, tämän takia rauhalliset lähdöt ovat vaikeita ja auto sammuu melko helposti. Tilannetta ei yhtään helpota turhan herkkä kaasupoljin. Myöskään vaihteiston toiminta ei ollut mielestäni ihan yhtä täsmällistä kuin Mazda 6 GT-mallissa. Ohjaustuntuma ja alustan viritys olivat sen sijaan mielestäni erittäin hyviä. Harvalla autolla voi ajaa yhtä lujaa mutkaan ilman suurempia kallisteluja, silti hidastustöyssyt eivät tunnu ylivoimaisen voimakkailta. Alusta on siis yhtäaikaa jämäkkä ja kohtuullisen miellyttävä, melkoinen saavutus! Jotkut pitävät Mazda 6 MPS:ää Subaru Impreza WRX STI:n ja Mitsubishi Lancer Evo:n kilpailijana, mielestäni tässä autossa on kuitenkin mukavuutta ja tyylikkyyttä huomattavasti enemmän kuin näissä kilpailijoissa. Brutaalissa voimassa auto kuitenkin häviää kilpailijoilleen, mutta arkiajossa tällä ei liene merkitystä.
Jos perheessämme olisi lapsia, niin tämä auto olisi oiva valinta, koska takapenkinkin tilat ovat hyvät. Myös varustelutaso on lähes täydellinen ja nelivetoa arvostaa varmasti talvikelillä. MPS:llä olisi mukava kiusata vaikka BMW M5-kuskeja, jotka jäisivät kuin tikku paskaan liikennevaloissa. Takavetoinen tehokas auto on omien kokemuksieni mukaan talvella surkea etenijä, ainakin ilman luistonestoa. Yksi varustelutaso kuitenkin aiheuttaa sen, että moni tämän auton ostaja maksaa turhasta. Itse en todellakaan haluaisi nahkapenkkejä, monessa automerkissä ne ovat tuhansien eurojen arvoisia lisiä. Nelivetolisäkin on esim. Audissa vain n. 3000 euroa ja se on sentään premium-merkki! Mielestäni auton lähes 50000 euron hinta ei ole oikeutettu, koska se on kuitenkin "vain" Mazda ainakin naapureiden mielestä. Kyllä tähän hintaan pitäisi ainakin kunnon kytkin autoon saada. Jos hinta olisi n. 7000-8000 euroa pienempi, niin ajelisin nyt varmaankin tällä MPS:llä. Vähältä piti, etten ostanut 2006-2007 vuodenvaihteessa 15000 km ajettua käytettyä MPS-Mazdaa, taisi jäädä lopulta n. 1500 euron erimielisyys myyjän kanssa. Unohtaa ei myöskään sovi Tuulilasin artikkelia Mazda 6:n huonosta ruostesuojauksesta, tämä varmasti vähentää auton jälleenmyyntiarvoa. No asia tietysti korjaantuu teettämällä kunnon suojaus.
Honda Accord 2.4 Type-S vm. 2006
Tämä olisi ehdokkaista parhaiten kukkarolleni sopiva vaihtoehto eli ei ihan paini samassa sarjassa muiden samaan aikaan koeajamieni superautojen kanssa. Type-S on hieman karumpi varustelutasoltaan kuin Executive, mm. sähkösäätöinen kuskin penkki puuttuu. Se on kuitenkin hieman halvempi ja kiihtyy 0-100 km/h 0.1 sekuntia paremmin kuin Executive-versio. Mieluiten ottaisin tietysti räyhimmän Type-R version, mutta sitä ei saa uutena. Seinäjoen Käyttöautossa palvelu oli erittäin hyvää, automyyjä laittoi liikkeessä sisällä olevaan autoon koekilvet minun ja vaimoni koeajoa varten. Auton varustelu oli hyvä, erityisen vaikutuksen tekivät sähköisesti kylkeä vasten taittuvat peilit ja sadevesitunnistin lasinpyyhkimissä. Taitaa olla Accordin varustelu näistä taviksien automerkeistä vakiona kaikista parhain. Tilat olivat hyvät, myös takapenkille mahtui isompikin ihminen mukavasti. Auto näytti kuitenkin hassulta varusteluun kuuluvilla 17" vanteilla, madallus varmaan parantaisi asiaa. Myyjän mukaan myös spoileri kohentaisi auton ulkonäköä kummasti. Makuasioista ei sovi kiistellä, mutta mielestäni tämä auto oli ulkoiselta olemukseltaan vielä Mazdaakin hienompi (MPS mukaanlukien). Erityisesti kromatut ikkunanympärystät luovat ylellisen vaikutelman. Accordin myynti on kuitenkin Suomessa lisääntynyt sen verran paljon, että tämä vähensi ostohalukkuuttani. Haluan siis ajaa hieman harvinaisemmalla autolla.
Ennen koeajoa vaimoni ei ollut kovin innostunut Accordista, mutta sen jälkeen hän suhtautui ko. autoon huomattavasti positiivisemmin. Ohjaus, vaihteet ja kytkin toimivat kuin unelma. Hidastetöyssyissä alusta tuntui hieman kovalta, mutta tämä johtui kaiketi matalaprofiilisista renkaista. Kaarreajossa esiintyi hieman laivamaista kallistelua, tämäkin kai menisi kuntoon sillä madalluksella. Moottori oli vapaasti hengittäväksi neloskoneeksi ripeä, mutta eihän sitä tietenkään voi verrata todellisiin tykkeihin, kuten Mazda 6 MPS ja Subaru Impreza WRX. Autoa oli todella helppo ajaa, koska moottorin luonne oli samanlainen kuin nykyisessä autossamme ts. kierroskone. Hintalaatusuhde on tässä autossa kohdallaan, mutta se tuntuu valitettavasti liian tavalliselta muihin verrokkeihin nähden. Autoa joutuisi tuunaamaan kaiken maailman spoilereilla ja korisarjoilla, jotta sen saisi erottumaan massasta. Onhan tämä korimallikin ollut myynnissä jo vuodesta 2003 asti eli seuraaja on piakkoin tulossa. Tähän autoon sopisi turboahdin ja neliveto mainiosti, toivotaan että uudesta Accordista tällainenkin malli sitten löytyisi. USA:ssahan Accordia myydään jopa V6-koneellakin!
Lexus IS 250 vm. 2006 + Sport Package
Lähdin Vantaalle asti koeajamaan tätä autoa, koska Lexuksia myydään Suomessa vain Kaivokselassa. Samaan reissuun pystyin onneksi yhdistämään vierailun tätini ja kummipoikani luona ja tulihan sitä Särkänniemessäkin piipahdettua. Olin etukäteen varannut itselleni manuaalivaihteisen IS250:n Sport Package varustelulla kahden tunnin koeajoon. IS on siis Lexuksen pienin malli, kooltaan Toyota Avensiksen ja Camryn välistä. Mieluiten olisin ajanut karvalakkiversiota, mutta sitä ei liikkeessä ollut bensakoneella. Ajamani auto oli siis varustepaketteineen lähes Mazda 6 MPS:n hintainen eli noin 50000 euroa. Uskomattoman kaunis auto tämä IS, erityisesti pidin perän muotoilusta. Kaksivärinen sisustus oli ihan tyylikäs ja mokkakangas penkeissä sekä ylellisen että käytännöllisen tuntuinen. Auto teki vaikutuksen jo ennen moottorin käynnistämistä. Avain taskuun ja pieni kosketus ovenkahvaan. Sitten ratti, peilit ja penkki sähkösäädöillä kohdalleen (Sähkösäätö myös apukuskin penkissä). Tämän jälkeen kytkin pohjaan ja käynnistys napista. Erityisesti vaimoni ihastui tähän, koska avain voi kokoajan olla käsilaukun pohjalla. Autosta poistumisen helpottamiseksi ratti liikkui kätevästi poispäin moottorin sammuttamisen yhteydessä. Optitron-mittaristo oli pieni pettymys. Luulin sen näyttävän hienon alkuintron ts. mittariston eri osat syttyvät yksitellen käynnistettäessä. Olihan tämäkin esitys ihan hieno eli viisarit käyvät aluksi oikeassa reunassa. Ahtaissa paikoissa ajamista vaikeutti hieman se, että joku neropatti oli kytkenyt edessä ja takana olevat parkkitutkat pois päältä, mutta onneksi valtaisan suuret peilit tekivät peruuttamisesta lasten leikkiä.
Takavetoista autoa en ollut aiemmin ajanut, mutta kesäkelillä ei ollut juuri mitään eroa havaittavissa etuvetoon. 2.5 litrainen V6 moottori oli uskomattoman hiljainen. Eräässä risteyksessä vaimoni luuli auton sammuneen, mutta kierroslukumittarin mukaan kone kävi lähes äänettömästi. Mitään järisyttävää kiihtyvyyttä hienostunut n. 200 hevosvoiman moottori ei tarjonnut, suunnilleen 2.4:n Honda Accordin luokkaa. Tuntuu kuitenkin hienommalta ajaa autolla, jonka hevosvoimat alkavat 2:lla. On siis päässyt ikäänkuin kakkoskerhon jäseneksi, yhtä hienoa kuin kultapossukerhon jäsenyyskin. Ohjaus oli makuuni liian kevyt eli ylitehostettu, vaimoni piti sitä erinomaisena. Kytkimen tuntuma oli ihan hyvä, mutta vaihteisto oli pieni pettymys. Vaihdekeppi oli "kaulureineen" kuin 1999 mallin Mitsubishi Carismasta ja vaihteiston täsmällisyys jäi jälkeen hieman esim. Mazda 6:sta. Eivät vaihteet siis huonot olleet, mutta odotin luxusluokan vaihteensiirtoa enkä halvannäköistä keppiä. Ilmeisesti Lexus panostaa enemmän automaattivaihteisiin, joilla suurin osa mallistosta myydään. Tuoreempien kokemuksieni perusteella voin lisätä tähän, että mustalla sisustuksella vaihdekeppikin näyttää paremmalla, vaaleanharmaa väri näyttää kepissä "halvemmalta". Pienestä on laatuvaikutelma joskus siis kiinni!
Takapenkin tilat tuntuvat ahtailta, jos kuskina on kaltaiseni läskimooses. Jos kuljettajana toimii vaimoni kaltainen siro ihminen, niin silloin kuskin penkin taaksekin mahtuu ihan hyvin. Kyllähän tämä kuitenkin on selvästi pienempi auto tiloiltaan kuin esim. Mazda 6 ja Honda Accord. Takaluukun kokokaan ei erityisemmin häikäissyt, mutta eiköhän sinne kaksi kissankoppaa tarvittaessa mahdu. Äänentoisto oli erittäin hyvä, Lexuksen Mark Levinson audiojärjestelmä 6 CD:n vaihtajalla on varmastikin yksi parhaimmista vakiosysteemeistä. Autossa on vakiona peräti 13 kaiutinta, tähän verrattuna Mazdan Bose kaiuttimet ovat ihan lällärikamaa. Bassot toistuivat todella mallikkaasti, kuuntelimme tietysti KLF radiokanavaa koeajon aikana. Auton hiljaisuuden vuoksi musiikistakin pystyi nauttimaan paljon paremmin kuin nykyisessä autossamme. Lopuksi vielä pieni ihmetyksen aihe, autoon ei saa roiskeläppiä ollenkaan... ei edes taakse! Ruostesuojaukseen pitäisi tämäkin auto viedä siis välittömästi, koska rapa ja sohjo lentää suoraan pohjaan pyöristä.
Täytyy myöntää, että tämän koeajon jälkeen ymmärrän mersumiehiä paljon paremmin. 90-luvun alkuun asti johtotähti keulalla oli varmasti kova sana, laatuongelmien ja lisääntyneen saksantuonnin vuoksi tilanne ei tietenkään nykyään ole sama. Kun katsoin ratissa olevaa L-merkkiä ja kuvittelin koeajoauton olevan omani, niin tunsin itseni tietyllä tavalla onnellisemmaksi ihmiseksi. Siis tunsin menestyneeni elämässä ja saavuttaneeni jonkin tärkeän tavoitteen. Tunnetta voisi verrata avioliiton solmimiseen tai akateemisen loppututkinnon suorittamiseen ts. kun on Lexus tallissa, niin on menty elämässä eteenpäin ja yksi mahtava tavoite saavutettu. Tästä on varmasti kyse muissakin ns. premium-merkeissä, moni uuden Jaguarin ja BMW:n ostaja saa varmasti samanlaisia kicksejä. Pelkästään järkisyillä tällaisen auton hankintaa ei voi perustella. Lexuksen sport-pakettikin tuntuu ylihinnoitellulta, Audiin ja jopa C-sarjan Mersuun saa kyseisen paketin 1000 eurolla. Toki Lexuksen paketissa tuleekin sitten enemmän herkkuja, kuten kääntyvät Xenon-valot ja sähkösäätöiset penkit. Ja näemmä syksyllä 2006 päätti joku neropatti heittää lisää suolaa haavoihin nostamalla IS250 mallin lähtöhintaa 1000 eurolla! Mitään uudistuksia tai varustetason parannuksia tapahtunut, ainoastaan hinta nousi Suomessa ja toki monessa muussakin maassa. Ilmeisesti uuden IS:n kauppa käy vähän turhankin hyvin.
BMW 320 Si vm. 2006
Lexuksen hinnoittelupolitiikkaan pettyneenä (ks. edellisen kappaleen loppu) päätin kääntyä IS-sarjan pahimman kilpailijan puoleen eli BMW:n 300 sarjaan. Hyppäsin vaimoni kanssa autoomme ja hurautimme laatumerkeistä tunnettuun Seinäjoen Autokaareen. Tiesin jo etukäteen, että 325i tai 325xi malleja ei ollut koeajoautoina manuaalivaihteilla. Himoni kohdistuikin tällä kertaa myytävänä olleeseen 2005 malliseen käytettyyn 320 bemuun. Valitettavasti kyseinen auto oli jo myyty, mutta onneksi koeajoautoja oli hyvin paikalla. Myyjä yritti suostutella itseäni ajamaan 318-mallia. Yritys oli hyvä, mutta mitkään karvalakkimallit eivät tosiaan itseäni kiinnosta (ainakaan bemareissa). Liikkeessä oli kuitenkin erikoismalli 320 Si, jossa on lähinnä kosmeettisia muutoksia tavalliseen 320:aan verrattuna. Näihin lukeutuvat mm. M-Sport korisarja, vaihdekepin nuppi, alumiinilla koristeltu sisustus, 18" vanteet, sporttialusta yms. Auton ulkonäkö olikin lähes täydellinen, kuten viereisestä kuvasta näkyy. Keulan muotoilu on suorastaan kyrväkkään oloinen, takapää ei ole aivan yhtä onnistunut. Takavalojen muotoilu saisi olla agressiivisempaa ja pakoputkenpäitä enemmän kuin yksi. Mutta täytyyhän niille M-malleillekin toki jotain ulkonäköbonuksia jättää.
Ulkoisilla kriteereillä mitattuna kaikki oli siis hyvällä mallilla. Valitettavasti itse koeajokokemus ei ollut ennakko-odotusten mukainen (ainakaan vaimollani). Kuskin penkin säädöt olivat monipuoliset, mutta itseäni häiritsi penkkien kova sivuttaistuki. Celicassani on sivulta voimakkkasti tuetut penkit, jotka ovat kuitenkin pehmeät. Bemarin penkit olivat lähes yhtä epämukavat kuin Subaru Impreza WRX:n, ehkä ne käytössä kuitenkin pehmenevät. Penkkien materiaalikaan ei tuntunut erityisen laadukkaalta, pitäisi kai sitten olla alcantaraa tai nahkaa tarvittavan ylellisyysvaikutelman aikaansaamiseksi. Itse en pitänyt myöskään pystystä/kulmikkaasta kojelaudan muotoilusta, esimerkiksi Audi A4 on sisältä paljon hienomman näköinen. Ohjauspyörä oli paksu, mielestäni jopa liian muhkea (tässä mallissa siis erilainen kuin vakiona). Kaasun ja kytkinpolkimen liike oli pitkä, tämän vuoksi halusin pitää kuskin penkin melko edessä. Kytkimen tuntumassa ei ollut valittamista, pehmeät lähdöt onnistuivat hyvin. Jarrut olivat kuitenkin mielettömän herkät (on/off poljin), mikä puolsi puolestaan kauempana istumista. Yleensä uusissa autoissa on terävät jarrut, mutta tämä BMW oli kyllä aivan superärhäkkä. Toivoa sopii, että ne pehemenevät käytössä. Auton suorituskyky oli pettymys; pedaalin sai polkea pohjaan, että edes jotain tapahtuisi. Eli kyllä taitaa bemareissa nämä 325 ja 330 mallit olla enemmän minun makuuni, M3:sta nyt puhumattakaan. Toyota Celica kiihtyy 143 hv:n voimin paremmin kuin tämä painava monsteri.
Vaimoni moitti raskasta ohjausta, myös kaasupolkimessa oli hänen mielestään enemmän vastusta kuin monessa muussa autossa. Auton massan tunsi selvästi käännyttäessä, keinunta kuitenkin väheni suuremmilla nopeuksilla. Bemarin alustan toteutus oli minun mielestäni kohtuullisen onnistunut; mutkiin pystyi ajamaan vauhdikkaasti, mutta hidastetöyssyt eivät tuntuneet kovinkaan epämukavilta. Alustan ominaisuudet tuntuivat parantuvan nopeuden lisääntyessä! Kytkimeen ja vaihteisiin vaimoni oli tyytyväinen. Ehkä tämä ohjauksen raskaus on sitä kuuluisaa ajamisen iloa ja tunnokasta ajettavuutta, itse pidän enemmän amerikkalaistyyppisestä kevyestä ohjauksesta. Pakettiin kuuluva äänentoistojärjestelmä ei vakuuttanut, myöskään varustelu ei erityisemmin häikäissyt. Tunnelma oli kyllä urheilullinen, mutta tämän hintaisessa autossa ylellisyysvaikutelmaa saisi olla enemmän. Koeajamamme auton ovh-hinta varusteineen on noin 56000 euroa. M-sport paketin sijaan sijoittaisin tämän rahan mieluummin tehokkaampaan 6-sylinteriseen moottoriin ja/tai nelivetoon. Vaaka on nyt kyllä tämän koeajon jälkeen entistä enemmän kallistunut sinne Lexus IS250:n suuntaan; harkitsen tilannetta uudestaan, jos löydän jostain manuaalivaihteisen BMW 325(x)i:n. Pitää varmaan tuo C-sarjan Mersukin käydä testaamassa. Mielestäni Honda Accord 2.0 tarjoaa samantyyppistä urheilullisuutta kuin BMW 320i huomattavasti paremmalla hinta/laatu-suhteella!
Audi A4 TFSI 2.0 Quattro S-Line vm. 2006
Olisin halunnut jo aikaisemmin koeajaa Audi Quattroa, mutta Käyttöautossa ei lämmetty ajatukselle. Tammikuussa autonäyttelyssä käydessäni huomasin, että sisällä pölyttynyt A4 Quattro oli tuotu vihdoinkin ulos koeajoautoksi. Koeajoa ei tietenkään viikonloppuna saanut järjestymään, koska puoli Seinäjokea oli lähtenyt Käyttöautolle ilmaisten pullakahvien toivossa. Niinpä varasin ajan seuraavalle maanantaille kyseiseen autoon tutustumista varten. Talvikeli sopikin mainiosti tällaisen auton koeajamiseen, odotukseni olivat todella korkealla. Tällä kertaa odotukset suurimmilta osin täyttyivätkin, ainakin kokemus etuvetoiseen 1.8T Avant malliin verrattuna oli aivan eri planeetalta. Moottorin moderni suorasuihkutustekniikka ja 0.2 litran kokoero todella tuntuu perseen alla, onhan tämä sedan malli toki varmasti farmaria kevyempikin. Tämän auton hankintaa puoltaisi myös tehoihin nähden kohtuullinen bensan kulutus, tosin Audin ilmoittamat lukemat ovat Esson baarin asiantuntijoiden mukaan hieman alakanttiin.
Auton takatilat olivat surkeat, tämä ei tosin meidän perheessämme juurikaan olisi haitannut. Sama ongelmahan vaivaa tunnetusti 3-sarjan bemaria ja Lexustakin. Itseäni häiritsi enemmän kuskin penkillä esiintyvä ahtauden tunne. Olisin halunnut itseni vielä kauemmas ratista, mutta kytkinpolkimen liike edellytti pienempää etäisyyttä. Puolinahkapenkitkin tuntuivat hieman epämukavilta, ehkä ne käytössä hieman pehmenisivät. Tai sitten tätäkään autoa ei ole suunniteltu yli 100 kiloisille kuskeille. Audin vaaleansininen väri sopisi itselleni kuin nakutettu, myös varustelutaso oli riittävä. Jäin kuitenkin kaipaamaan sähkösäätöisiä etupenkkejä, sähköisesti sivulle taittuvia peilejä, avaimetonta käynnistystä ja alumiinisia polkimia. Alumiininen vaihdekepin nuppi oli tosin hieno, samoin S-line listat ym. koristeet. Minun mielestäni Audin ajettavuus on parempi kuin BMW:n, japanilaismerkkeihän tottuneena en kokenut juurikaan vaikeuksia tämän auton ohjastamisessa. Netin keskustelupalstoila luin, että Audi on naisten Bemari, se varmaankin sitten selittää helpon ajettavuuden.
Myyjä hehkutti Audin erinomaista ESP:tä. Luistonesto tuntui kuitenkin häiritsevän räväköitä kiihdytyksiäni. Subarun ja Mazdan (MPS) nelivedot tekivät itseeni paremman vaikutuksen. Toki tähän vaikutti varmasti keliolosuhteetkin ja Audissa olevat kitkarenkaat. Ei tälläkään autolla jalkoihin jää, kyllä 200 hevosvoimaa ja neliveto ovat Suomen talvessa mukava yhdistelmä. Vaimoni piti tästä autosta ja valinta olisi selvä, jos vaihtoehtoina olisivat olleet ainoastaan Saksalaiset premium-merkit. Tähän yksilöön asennetut epäoleelliset lisävarusteet olivat kuitenkin järkyttävän kalliita ja vaadittava väliraha tästä syystä suorastaan tähtitieteellinen. BMW:n ja Audin lisävarusteiden hinnalla saisi jo ostettua uuden pikkuauton! Audin hinnaston jälkeen Lexuksen valmiit varustepaketit (Sport/Luxury) tuntuvat suorastaan edullisilta. Eivät taida automyyjät ja maahantuojat oikein ymmärtää, että näillä hinnoilla Audit haetaan sopivasti käytettyinä Saksasta. Kun verotusta vielä vähän säädetään, niin uudenkarheat Auditkin tuodaan sieltä.
BMW M3 Sedan vm. 2008
Käyttöautolla kiersi vuonna 2008 BMW Roadshow ja tuolloin itselleni avautui ainutlaatuinen mahdollisuus koeajaa BMW M3 kulttiautoa. Tarjolla oli toki muitakin kiinnostavia bemareita, mutta M3 oli ehdoton valintani. Sisällä talossa oli kaksiovinen coupe-malli, mutta koeajoon oli laitettu sedan. No näin perheellisenä ostaisinkin tämän auton ilman muuta neljällä ovella, eivät ne pahemmin vauhtia hidasta. Kaksin en kuitenkaan vaimoni päässä koeajolle päässyt, vaan liikkeen puolesta tuli ns. "takapiru" mukaan. Ikäloppu eläkeläismies sen sijaan sai käydä koeajamassa tätäkin autoa ilman kyttääjää. Tämä ei mielestäni ollut asiakkaiden tasapuolista kohtelua; itselläni on pian 18 vuotta ajokokemusta ja täydet bonukset... ja olen urheilullisia autoja ennenkin ajanut. No ihan mukavahan se takapenkillä istunut nuori sälli oli, kertoi kuinka myyjät olivat jättäneet luistonesto pois kytkettynä mustaa vanaa tälläkin autolla.
Liikkellelähtö M3:lla oli yllättävän vaikeaa, auto sammui heti kättelyssä. Kytkin oli siis karmein tähän asti käyttämistäni, tosin mitään muuta huonoa autosta ei voi kirjoittaakaan... no takatilat olivat aika ahtaat. Tietysti bensiinin kulutuksenkin voi joku laskea haittapuoleksi. Tämä "Ultimate Driving Machine" kannattaa tilata siis automaattivaihteilla. Ja melkoinen ajovehje onkin kyseessä. Kiihtyvyys oli sanoinkuvaamaton, erityisesti isommalle tielle "rampista" nouseminen kunnon kiihdytyksellä oli mahtavaa. Normaaliajossa voi ajella siis ihan pintakaasulla. Moottorin äänet olivat ehkä pienoinen pettymys, V8:n laulua olisin kuunnellut mielelläni hieman suuremmallakin volyymillä. Myös alusta ja ohjaus olivat mielestäni täydellisiä, aikaisemmin koeajamani BMW 320Si mallin tahmea ja raskas ohjaus oli tipotiessään. On se kumma, ettei noihin vakiobemareihin saada yhtä hyvää ohjaustuntumaa kuin tähän. Lyhyesti sanottuna: Paras auto, jota olen tähän mennessä koeajanut. Tämän auton ratissa tunsin itseni Jumalaksi ja kaikki edelläni etanavauhtia liikkuneet olivat suorastaan antikristuksia. No ainakin 15 vuotta nuoremmaksi tunsin itseni hetkittäin...
Jaguar XF 2.7 diesel vm. 2008
Jaguar järjesti myös Seinäjoen Käyttöautolla tilaisuuden tutustua edustavaan mallistoonsa. Käyttöautohan myy ko. merkkiä Jyväskylässä, sieltä autot oli käsittääkseni tuotu. Valitettavasti V8 bensiinimoottorilla varustettua XF-mallia ei ollut saatavilla eli jouduin tyytymään V6 dieseliin. Tämän auton muotoilu hipoo täydellisyyttä, se on ehkä jopa hienompi kuin omistamani Lexus IS250. Jotkut ovat moittineet Jaguaria Lexusmaisesta muotoilusta, mutta eihän tätä modernia muotoilua voi kuin kehua. Jossain autolehdessä Jaguar XF sitäpaitsi valittiin vuoden kauneimmaksi autoksi, joten en todellakaan ole yksin mielipiteeni kanssa. Sama upea muotoilu jatkuu sisälläkin, pähkinäpuuta ja alumiinia täydellisessä harmoniassa. Sisätiloiltaan ehdottomasti upein auto, jossa olen istunut. Esimerkiksi BMW:n tylsä musta sisutus jää kauas taakse. Auton käynnistäminen sen sijaan tuotti vaikeuksia, koska myyjä oli vahingossa antanut minulle väärän avaimen. Seuraava negatiivinen kokemus seurasi heti perään, sormeni jäi osittain "ilmastointiputken" luukun väliin, kun yritin avata sitä käsin. Tässä autossa luukut siis säätyvät sähköisesti, tämä oli jo mielestäni vähän turhaa... ja kipeä sormeni oli samaa mieltä.
Jaguarissa ei ollut minkäänlaista keppiä, vaan automaattivaihteiston tila säädettiin säätöpyörästä, joka nousi esiin hienosti autoa käynnistettäessä. Ihan kätevää, mutta pakin ja eteenpäin menemisen välillä vaihtaminen kesti mielestäni turhan kauan. Useinhan autoa joutuu vekslaamaan edestakaisin pysäköitäessä. Ohjaus oli itselleni sopiva, samalla tavalla kevyeksi tehostettu kuin Lexuksessakin. Sen sijaan kiihtyvyys tuotti pettymyksen. Kun pedaalin painoi pohjaan, niin kesti useita sekunteja ennenkuin mitään tapahtui. Ja senkään jälkeen auto ei ollut mikään raketti. Oma autoni kiihtyy 2.5 litran V6 bensakoneella (ja manuaalivaihteilla) selvästi paremmin. No ehkä vaihteistosta olisi pitänyt valita jokin sportmoodi tms. päälle. Kämmäsin ajossa kerran niin, että painoin vahingossa yhtäaikaa kaasua ja jarrua. Tällöin auto hypähteli eteenpäin todella ärsyttävästi. Ei kai sen nyt näin pitäisi mennä automaatillakaan: jos jarru on pohjassa, niin silloin ei liikuta mihinkään... painettiin kaasua tai ei. Jos moottori olisi tehokkaampi ja vaihteisto paremmin omaan makuuni sopiva, niin silloin tämä auto olisi lähes täydellinen. Hieman tosin arveluttaa uuden Intialaisen omistajan sitoutuminen merkin kehittämiseen. Ennemmin tällä silti ajaisin kuin saksalaisilla premium-autoilla, ei tule heti samanlaista autoa vastaan. Jos laitetaan yhteen tämän auton upea ulkonäkö + sisustus ja lisätään siihen hiljattain koeajamani BMW M3:n suorituskyky + ajettavuus niin siitä syntyy täydellinen auto.
Mazda 6 1.8 vm. 2009
Pitihän tätä uutta matukkaakin sitten käydä testaamassa. Oma mielenkiintoni kohdistui tietenkin 2.5 litran bensiinimoottorilla varustettuun GT-malliin, mutta se ei ollut koeajettavissa. Niinpä tyydyin 1.8 litran peruskoneeseen. Valitettavasti huipputehokasta MPS-mallia ei myyjän mukaan ole tästä uudistuneesta kutosesta lainkaan tulossa. Odotukseni eivät olleet kovinkaan korkealla; koeajo oli toimeksianto, jonka sain eräältä palvelun laatua mittaavalta yritykseltä. En taida uskaltaa Autokaaren ovea enää avata ollenkaan, koska myyjät muistavat minut heti astuessani ovesta sisään. Olen niin usein käynyt koeajamassa Bemareita ja Mazdoja, että seuraavalla kerralla on melkein pakko jo ostaa joku auto. Luonnossa Mazda 6 näyttäää kyllä paremmalta kuin kuvassa ja on selvästi elegantimpi ja tyylikkäämpi kuin vanha kutonen. Tämä ei sisänsä ole yllättävää, koska Mazdankin on väitetty ottaneen mallia Lexuksesta muotoilussa. Sisätilat olivat sopivan kokoiset, itseäni ei ainakaan erityisesti ahdistanut missään vaiheessa. Mukanani koeajolla oli erikoisasiantuntija Reiska.
Hopean värin sekoittaminen rattiin antaa jotenkin "halvan" vaikutelman, olisi saanut olla kokonaan musta. Kojelauta sen sijaan on huomattavasti modernimpi ja miellyttää enemmän silmää kuin esim. uuden Toyota Avensiksen sisustus. Itse en erityisemmin pidä mittariston kromireunuksista, tämäkin on tietysti makuasia. Sen sijaan lisävarustelista on yllättävän vaatimaton: Peruutustutkan lisäksi juuri mitään ei ole tarjolla. Itse haluaisin ainakin avaimettoman käynnistyksen, kosk aolen siihen tottunut. Pieni bensakone oli yllättävän pirteä ja ohjaustuntumakin mielestäni hyvä, vaikka jotkut toimittajat ovat kritisoineet tuntumaa huonommaksi kuin vanhassa kutosessa. Vaihteiston toiminta ei kuitenkaan mielestäni ollut yhtä täsmällistä kuin vanhemmassa mallissa, sen sijaan kytkimen toiminnasta ei löytynyt moitittavaa. Luistonesto hoiti hommansa mallikkaasti ja auto lähti reippaasti liukkaista risteyksistäkin. Takavetoon tottuneelle lähtö oli suorastaan yllättävän vaivatonta ja ripeää. Hieman meluisalta Mazda kuitenkin vaikutti, tätä ovat muutkin kritisoineet. Kestävyydestä en lyhyen koeajon perusteella osaa sanoa mitään, mutta itse en uskaltaisi tätä ostaa, ennenkuin mallille on tullut ikää enemmän. Kaikkihan me muistamme edellisen kutosen kuuluisat ruosteongelmat. Onhan tämä hyvä perusperheauto, mutta kiinnostukseni ei enää kohdistu niihin.
Lexus RX300 vm. 2004
Jouduin tyytymään käytetyn RX:n koeajoon, koska uusia on tarjolla vain Lexus Kaivokselassa. Asuntoni välittömässä läheisyydessä J. Rintajoupilla oli tämmöinen myynnissä, mutta sen koeajo meni puihin. Auto oli nimittäin pyöränlaakerin vaihdossa juuri silloin, kun menin koeajoa anelemaan. En aivan heti viitsinyt mennä uudestaan, ettei naama jää myyjille liian hyvin mieleen. Niin siinä sitten kävi, että joku Lahtelainen vanhemman vastaavan omistaja ehti käydä Seinäjoella nuorentamassa autoaan. Ja oli muuten aivan järkyttävän ruma laatikko se vaihdossa tullut vanhempi korimalli. Seinäjoen Rintajoupin RX oli kuitenkin ALD automotivelta ostettu, joten se oli varmasti saanut sikaa kohtuullisen paljon. Ainakin itse polkisin työsuhdeautoa tai leasing-kaaraa kuin tulpatonta mopoa. Huollot oli tietysti ajallaan tehty, mutta auton maalipinta oli mielestäni fiksaamattomana hieman kärsineen näköinen. Siis kiveniskemiä edessä ja pieniä jälkiä ovissa sekä takapuskurin päällä. Hienoon myyntikuntoon se oli kuitenkin saatu laitettua ja sisällä hallissa näistä käytön jäljistä ei ollut enää tietoakaan. Täytyy nostaa kyllä hattua niille ammattitaitoisille fiksareille, jotka kyseistä autoa käsittelivät.
Mutta mennäänpäs nyt siihen yksilöön, jota koeajoin. Auto oli myynnissä J.Rintajoupilla Tervajoella ja kävin testaamassa sen sopivasti talvella. Nelivedothan onkin fiksuinta koeajaa silloin, kun on lunta maassa. Ulkoisesti auto näytti virheettömältä lukuunottamatta tuulilasin halkeamaa. Tämän myyjä lupasi kuitenkin hoituvan kuntoon autoliikkeen puolesta. Liikkeen palvelutasoa voisi muutenkin kehua, kaikki myyjät olivat ystävälisiä ja asiantuntevia. Metallinhohtoinen beige sopi väriksi hyvin, mutta jostain syystä peruutustutkan tunnistumia ei oltu maalattu korin väriseksi. Taitaa olla yleinen tapa Tervajoen Rintajoupilla, tämäkin auto oli uutena sieltä ostettu. Aikaisemminhan Lexuksia myytiin muuallakin kuin Kaivokselassa. Takapään tunnelman kruunasivat tietenkin kirkkaat umpiot, joita Lexus-valoiksi yleisesti tuning-piireissä nimitetäänkin. Kaikissa uusissa malleissa ei kirkkaita umpioita valitettavasti enää käytetä. Sisätiloissa tunnelmaa pilasivat kankaaalla verhoillut penkit, jotka tekivät sisustasta "halvan" oloisen. Mieluummin nahkapenkit kiitos, ne sopisivat ovien verhoiluun ja nahkarattiin huomattavasti paremmin. Jouduin etsimään ulkopeilien säätimiä yllättävän kauan, ne oli piilotettu ovelasti luukun taakse. Käsijarrukin oli mersu-tyyppinen jalalla poljettava, mikä ei sinänsä haitannut. Sähköinen käsijarru olisi tietysti kaikkein mieluisin vaihtoehto.
Toyota RAV 4:een verrattuna RX oli aivan eri planeetalta, vaikka tiettyä kuorma-automaisuutta oli pystyn ajoasennon vuoksi havaittavissa. Ei ole sinänsä ihme, että auto on suosittu USA:ssa ns. "Soccer mom" -tyyppisten kuskien käytössä. Jääkiekkoilijoiden puolisot arvostavat varmasti turvallisuutta, hyvää näkyvyyttä ja riittäviä tiloja perheen jäsenten kuljetukseen. Suomen talvessa nelivetokin on kova sana, autoa ei tahtonut saanut sutimaan tai luistoon edes yrittämällä. Ajettavuus oli muutenkin hyvä, autossa oli tietenkin automaattivaihteet. Ajokokemusta himmensi hieman tavaratilassa olleet kesärenkaat, jotka pitivät melkoista mekkalaa. Yllättävän meluisalta tämä auto muutenkin tuntui, Lexuksen olettaisi olevan äänettömämpi. Moottorin äänikään ei ollut erityisen kaunis vaan jotenkin "karhea". Autolla oli kuitenkin ajettu jo yli 180000 km, joten ei moottori toki enää uudenveroisessa kunnossa voi ollakaan. Kolmilitraisen V6 bensamoottorin kulutus on kuitenkin melkoinen kaupunkiajossa, vaikka myyjä tietysti toista väittikin. En tätä autoa kyllä tällä moottorilla ostaisi, vaikka hintapyyntö oli kohtuullinen (alle 30000 euroa). Eniten kiinnostaisi hybridimalli RX400h tai uusin RX450h, joissa on enemmän tehoa, parempi kiihtyvyys ja pienempi kulutus. Toivotaan, että niidenkin hintakehitys käytettynä on yhtä suotuisa. Todennäköisesti seuraava automme on RX400h, RX450h tai GS450h, jos käytetyistä ei aivan sikahintoja pyydetä. Mieluiten tietysti presidenttipaketilla tai muilla huippuvarusteilla, jotka ensimmäinen omistaja on maksanut.
Mercedes Benz E-Coupe 350 CGI vm. 2009
Mercedes Benz järjesti keväällä 2009 kiertueen ja näin avautui mahdollisuus koeajaa kiinnostavia malleja. Yleensä Käyttöauton esittelyautot ovat epäkiinnostavia eli farmareita diesel-moottorilla. Olisin halunnut aikanaan koeajaa V6 bensamoottorilla varustettua C-sarjan sedania, mutta tämä ei käynyt päinsä, koska auto oli jo varattu asiakkaalle eli käytännössä myyty. No sama auto siellä hallissa oli vielä puolen vuoden päästäkin; olisi voinut myyjä suoraan sanoa, että kyseessä on ns. ikkuna-auto, jolla ei koeajeta. No saattoi toki olla, että asiakkaalle tuli rahoitusvaikeuksia. Onneksi kiertueella oli himoitsemani 3.5 litran V6 bensakone tarjolla, tosin vain coupe-mallissa. No coupehan se kaikkein nätein korimalli on, tosin hieman epäkäytännöllinen perheelliselle. Auton varustelu oli kattava, erityisen vaikutuksen teki lähes koko katon mittainen lasikatto aurinkoverhoineen. Pettymyksen tuottivat sen sijaan ratin ja penkin säädöt, jotka toimivat sähköllä vain osittain. Myös seisontajarru oli jalalla poljettava ja napista vapautettava. Senkin ottaisin mieluummin täysin sähköisenä. Myös avaimeton käynnistys loisti poissaolollaan ja oikean viiksen puute häiritsi. Saisi Mersukin jo hylätä tämän ikivanhan erikoisuutensa ja normalisoida hallintalaitteet.
Mittaristosta en pitänyt, nopeusmittarin neula jotenkin "hukkuu", kun siitä on näkyvissä vain ulommainen osa. Ylinopeutta tuli siis ajettua helposti, johtunee osittain moottorin tehoistakin. Automaattivaihteiston keppi oli liikaa manuaalin näköinen ja liikkeet pieniä. Kulissivaihde olisi selkeämpi, ettei ole esimerkiksi N-asento vahingossa päällä pakin sijaan. Vaihteiston toiminta oli sinänsä erinomaista. Comfort-asennossa aistin noin sekunnin viiveen kun painoin pedaalin pohjaan, mutta sport-moodissa kiihtyvyys vähintäänkin hyvä. Pidin auton alustasta, joka oli sopivan jämäkkä, alustassakin sport-asetus oli parhaiten omaan makuuni sopiva. Hidastustöyssyt eivät tuntuneet erityisen häiritseviltä, mielestäni jotkut BMW:t suoriutuvat niistä kuitenkin vielä paremmin. Ohjaustuntumakin oli hyvä ja mielestäni ratti kääntyi hienosti suoraan itsekseen. Jotkuthan kritisoivat Mersun ohjausta huonosti palauttavaksi, mitään tällaista en itse havainnut tässä autossa. Reippaassa kiihdytyksessä moottorin ääni oli aivan fantastinen, kuului sisälle juuri sopivasti. Myös auton muotoilu miellytti silmää sekä sisältä että ulkoa. Autossa oli AMG-styling paketti. Sisustus päihittää BMW:n selvästi, Audin kanssa ollaan tasoissa.
Mercedes Benz C180 Kompressor vm. 2009
Seuraavan koeajamani Mesen väri pysyi edelleen Väyrysen valkoisena, mutta nyt ovia oli neljä ja moottori vain 1.8 litrainen kompressoriahdettu. Kyseessä oli siis C-mallin sedan, jota en myöskään ollut aiemmin ajanut. Käytännön suorituskyky oli tässäkin riittävä, erityisesti miellytti moottorin kohtuullisen hyvä alavääntö. Autossa oli manuaalivaihteet, joten pääsin tutustumaan myös kytkimeen. Kaikkien poljinten tuntuma oli hyvä ja vaihteet menivät napakasti päälle, hyvät arvosanat siis ajamisen helppoudesta tällekin mallille. Sisustus tuntui vaatimattomammalta edelliseen ajokkiini nähden, johtui varmaan nahkaistuimien puutteesta. Kojelauta ja mittaristo oli kuitenkin yhtä hieno kuin E-sarjan Coupessakin, ovien sisäverhoilu muotoilultaan hieman kulmikkaampaa. Ei tätäkään autoa rumaksi voinut haukkua, mutta tietty konservatiivisuus ja pidättyvyys ulkonäössä ei miellyttänyt. Takaapäin autoa rumensi edelliseen verrattuna erityisesti toisen pakoputken puuttuminen.
Suurin pettymys tässä autossa olivat moottorin äänet. Ei mitään sivistynyttä V6:n kehräystä eikä turbomoottorin bassoviritteistä voimaa uhkuvaa mörinää, vaan täysin mitäänsanomatonta puhinaa korkeillakin kierroksilla. Eipä tosin minkäänlaista viivettä kiihtyvyydessä, mutta sitähän ei nyt uusissa pakokaasuahtimissakaan pahemmin enää ole. Tästä moottorista ottaisin varmaan kuitenkin korkeamman viritysasteen mallin. Penkki oli vaimoni makuun hieman liian kova, puristi kuulemma hartioista liikaa. Ennen olivat sekä Mersut että insinöörit kuumaa valuuttaa: "Meirän poika on oikeen insinööri ja sillä on oikeen Mersu!" sanottiin Pohjanmaalla ennen. Nyt on joka toinen insinööri ja Mersullakaan ei ole enää sellaista status-arvoa kuin ennen. Kyllähän tällä silti ihan mielellään ajelisi.
Toyota Avensis 2.0 Multidrive S Linea Sol Plus vm. 2009
Lähdin vaimon kanssa katsastamaan uutta Toyota Urban Cruiseria ja silloin muistin, etten ollut vielä koeajanut uutta Avensista. Esittelyviikonloppuna Maakunnan autossa oli niin paljon muitakin halukkaita koeajajia, etten kertakaikkiaan ehtinyt. Nyt väkeä oli niin vähän, että kahvia ja pullaakin sai tupla-annoksen. :) Pyysin koeajoon suurinta mahdollista bensakonetta porrasperäisenä ja käteeni työnnettiin viereisessä kuvassa olevan Avensiksen avaimet. Väri oli tummanharmaa (metalligraffiti tms.), se sopi omaan makuuni. Mieluummin olisin ajanut manuaalivaihteilla, mutta tässä autossa oli Multidrive S CVT-vaihteisto. Autossa oli Linea Sol Plus varusteluaso, joka onkin oikeastaan minimitaso, jonka omaan autooni tilaisin. Siinä nimittäin tulee mukana jo avaimeton käynnistys, ettei tarvitse avaimia ruveta taskun pohjalta auton sisällä kaivelemaan. Se on jotenkin niin vanhanaikaista. Autoon sisälle istuttaessa laatuvaikutelma oli kohdallaan, selvästi ylellisempi tunnelma kuin esimerkiksi uudessa Urban Cruiserissa. Kuvien perusteella pidin kojelautaa mitäänsanomattomana ja rumana, mutta livenä se oli ihan OK. Omaan makuuni väritys tuntui liian tummalta eli alumiinia ja kromia olisi pitänyt käyttää enemmän.
Ajaminen autolla oli naurettavan helppoa ja mukavaa, ohjaus oli vieläkin kevyempi kuin omassa Lexuksessani. Tuntuma ja suuntavakavuus oli silti hyvä, myöskään melutasoa en koennut häiritseväksi. CVT-vaihteisto oli myös miellyttävä ruuhkassa ajettaessa, mutta reippaampi kiihdytys tuotti ensin pienen pettymyksen. Vaihteisto on siis portaaton eli mitään nykäyksiä ei tuntunut. Meno oli kuitenkin jotenkin ikävän kuminauhamaista. Vaihteisto tuntui myöskin vaihtavan turhan isolle välitykselle jo taajamanopeuksissa ts. kuin ajaisi 60 km/h alueella 5-vaihde päällä. Keskikulutus oli silti noin 9.0 litraa satasella. Voi olla, että jonkin sport-moodin tms. saisi päälle, mutta sellaista en pikaisesti löytänyt. Esim. hiljattain koeajamassani Mersussa sport-nappi oli heti vaihdekepin vieressä. Mutta kyllähän se meno alkoi maistua, kun laitoin vaihteiston manuaalitilaan ja vaihtelin kiinteitä välityksiä ratin takana olevista läpysköistä. Yleensä en automaattivaihteisia autoja ajaessa ole kokenut tarvetta manuaalisiin vaihtoihin, mutta tässä autossa M-tila oli ahkerassa käytössä koeajon aikana.
Auton alusta ei tehnyt kovin kummoista vaikutusta, hidastetöyssyt tuntuivat erittäin epämiellyttävästi. Mukava se toki oli ja penkeissäkin oli miellyttävä istua. Avensiksessa ei ollut nykyautojen tapaan liian kovat penkit ja leveä ruhoni mahtui istumaan hyvin. Ajoasento oli kaikinpuolin hyvä, ratista ja penkistä löytyi tarpeeksi säätövaraa. Toyotan halvemmissa malleissa säätövara loppuu kaltaisillani isommilla ihmisillä kesken (esim. Urban Cruiser). Itseasiassa etu- ja takatilat tuntuivat suuremmilta kuin IS250 Lexuksessa, joka on kuitenkin (ainakin vanhaa) Avensista suurempi auto. Sähköllä säädettäviin penkkeihin tottuneena vipujen ja kampien vekslaaminen tuntui kuitenkin työläältä. Saisi olla sähkösäätöisten ikkunoiden tapaan vakiovaruste sähköpenkitkin. Harvemmin niitä ikkunoitakaan tulee automaatti-ilmastoinnin aikakaudella avattua, mutta veivaaminen olisi nykypäivänä ennenkuulumatonta. No Avensiksen kohdalla tilanne korjaantuu Premium varustetasossa, jossa onkin lähes kaikki samat herkut, jotka Lexuksessa on Sport-varustelutasolla vakiona. Vaimonikin piti autosta kovasti, mutta seuraava automme on tuskin siitäkään huolimatta Avensis. Tähän on yksi oleellinen syy: Avensiksesta pitäisi olla tarjolla hybridiversio. Toyota Prius on pieni kippo ja ajettavuudeltaan sekä mukavuudeltaan kuin vanha Corolla. Lexus RX450h ja GS450h hybridit taas maksavat noin 80000 euroa uutena eli niitä meidän tuloillamme ei ole mahdollista hankkia. Nelivetokin vielä siihen Avensis-hybridiin kohtuuhinnalla, niin sitten tehdään kaupat. Myös hevosvoimia voisi tarkistaa hieman ylöspäin ja 0-100 kiihtyvyttä alaspäin eli noin 250-300 hv ja kiihtyvyys 0-100 km/h 6-8 sekuntia. Ei tunnu sitten enää siltä, että jollakin mopoautolla olisi liikenteessä.
